Hannu Vapaavuoren ajatukset harmittavat
Kirkkoherra Hannu Vapaavuori vastasi piispa Aarne Kuukaupin kirjoitukseen (K&k 11.12.2013). Hän toteaa: ”Valitettavasti tämä äänekkäästi ilmaistu takapajuisuus leimaa koko kirkkoa ja kristillistä uskoa. Suurelta osin sen seurauksena omakin kirkkomme jäsenmäärä laskee huolestuttavasti.”
Onko todella näin, että Vapaavuori kuvittelee kirkon ongelmien johtuvan hänen kanssaan toisin ajattelevien erilaisesta kristillisestä elämästä ja tästä seurauksena olevasta uutisoinnista? Eikö asia pikemminkin ole niin, että ihmiset lähtevät etenkin pääkaupunkiseudulla, kun kirkolla ei ole enää mitään sanottavaa?
Vapaavuoren kirjoitus on kummallinen myös siinä mielessä, että hän puhuu itsensä kanssa samankaltaisesti ajattelevista ”lähimmäisiään rakastavina kristittyinä”. Voin vakuuttaa Vapaavuorelle, että olen tavannut lähimmäisenrakkautta myös luthersäätiöläisten, SLEY:n, Pelastusarmeijan ja Suomen Vapaakirkon piirissä.
Usein tuntuu siltä, että pienempien seurakuntien sisällä tapaa keskimääräistä enemmän rakkautta. Esimerkiksi minulla on lämpimimmät muistot eräästä esikoislestadiolaisten tilaisuudesta, jossa todella näin ja koin aitoa välittämistä. Näin voin sanoa, vaikka en kyseiseen liikkeeseen kuulu. Toivoisin, että Vapaavuori osaisi kunnioittaa myös niitä, jotka eivät ajattele niin kuin hän. Kaikki eri tavoin ajattelu ei ole syrjintää.
Sami Tammisalo
Urjalan seurakunta
Hannu Vapaavuori pitää ongelmallisena sitä, että lähetysrahoja halutaan vieläkin jakaa järjestöille ja kirkoille, ”jotka suuri osa lähimmäisiään rakastavista kristityistä ja muistakin kansalaisista on jo spontaanisti hylännyt väärinä ja jopa synnillisinä” (K&k 11.12.2013). Toisin sanoen hän pitää ongelmallisena sitä, että näissä kirkoissa halutaan pitää kiinni perinteisestä virka- ja avioliittokäsityksestä.
Ekumeenisessa kontekstissa Vapaavuoren väite tuntuu halventavalta. Leimatessaan Inkerin ja ortodoksisen kirkon teologiset linjaukset vääriksi ja synnillisiksi Vapaavuori tekee kirkkojen välisille suhteille todellista vahinkoa. Hän tuntuu kokonaan unohtavan, että oman kirkkomme linjaukset ovat verrattain uusia ja koko globaalin kirkon piirissä äärimmäisen marginaalisia.
Tuntuukin siltä, että keskinäisen kunnioituksen sijaan olisi hänen mielestään Kristuksen ruumiista parempi amputoida sitä mädättävät jäsenet – laittamalla sitten vaikka rahahanat kiinni.
Ongelma Vapaavuoren edustamassa sekulaarissa humanismissa on juurikin se, että teologiset kysymykset eivät tyhjenny siihen. Virka- tai avioliittoteologia ei ole ihmisoikeus-, saati sitten mielipidekysymys. Ne ovat teologisia kysymyksiä, joihin on haettava vastaukset jostakin aivan muualta.
Santeri Kaleva
Jaa tämä artikkeli: