Tungosta kirkkoon. Odell Clark Place Harlemissa täyttyy kirkkoon jonottavista turisteista, jotka haluavat päästä kokemaan aidon ja alkuperäisen gospelmessun. Kuva on toukokuulta 2012.
Harlemissa jonotetaan kirkkoihin
Harlemin gospelmessut ovat yhä suositumpia turistien keskuudessa.
Teksti ja kuva Iida Ylinen
Kirkon lehtereillä viereeni sattuu 92-vuotias Winifred Howard . Hän ottaa kädestäni kiinni ja supattaa korvaani, miten ehtoollisen jakaminen hoidetaan täpötäydessä kirkossa.
Olemme Abyssinian Baptist Churchissa Harlemissa. Howard on ollut juuri tämän seurakunnan jäsen vuodesta 1934. Hänen isänsä oli aikoinaan mukana kirkon rakentamiskomiteassa.
Juuri tämän seurakunnan jumalanpalvelus on myös yhä useamman New Yorkissa käyvän turistin vierailukohteena. Seurakunnan kuoro on maailmankuulu.
Yritin päästä ensimmäisen kerran Abyssinian Baptist Churchin jumalanpalvelukseen eräänä toukokuisena sunnuntaina, mutta olin auttamatta myöhässä. Paikalla olisi pitänyt olla pari tuntia ennen messua. Lopulta menin viereiseen kirkkoon, tosin sinnekin sain jonottaa.
Nyt olen paikan päällä toistaa kertaa ja tälläkään kerralla en voi olla varma, mahdunko sisälle. Saatoin jälleen tulla liian myöhään.
Aikani kuluksi kyselen muilta jonottajilta, mikä gospelmessussa oikein kiinnostaa.
– Hyvä tunnelma, tanssi, rukous, usko. Odotan uteliaisuudella mustien hyviä kappaleita, sanoo tyttärensä kanssa lomamatkalla oleva alankomaalainen Kitty de Boer .
New Yorkissa asuvalle ranskalaiselle Marie Vivierille gospelmessut ovat tuttuja vain elokuvista.
– Odotan paljon energiaa, kertoo Vivier, joka jonottaa kirkkoon vanhempiensa kanssa.
Jonon jatkeeksi rientävät ystävykset Anne Palin ja Päivi Kukkonen , joita kiinnostaa ”koko paketti” eli alkuperäinen ja aito gospel alkuperäisessä ja aidossa ympäristössä eli Harlemissa.
Jono ei tunnu liikkuvan. Kuumuus alkaa muuttua ahdistavaksi. Moni turisti on ottanut mukaansa sateenvarjon suojaksi paahtavalta auringolta. Mies kulkee jonon viertä uudestaan ja uudestaan ja kauppaa juotavaa.
– Jääkylmää vettä suoraan pohjoisnavalta, hän vitsailee.
Järjestysmiehet, jotka kantavat hihamerkkiä Eliittiryhmä – Abyssinian Baptist Church, tiedottavat möreällä äänellä, että jonon häntäpäillä seisovat eivät enää mahdu kirkkoon.
– Menkää johonkin toiseen kirkkoon! Keksikää jotakin muuta tekemistä Harlemissa! God bless you!
Kulman takaa toiveikkaina saapuvat turistit huokaisevat syvään nähdessään jonon koko pituuden. He lausuvat Herransa nimeä turhaan sadatellessaan jonon pituutta ja naurahtelevat epäuskoisina. Jotkut huitaisevat kädellään koko performanssille ja lähtevät pois.
Jonon ohi kulkevat paikallisetkin pudistelevat päätään.
– Te ette kyllä enää mahdu sisälle. Tuolla on toinen kirkko, he viittovat avuksi.
Omatkin mahdollisuuteni päästä sisälle alkavat näyttää kehnoilta. Pressikortin näyttäminen on yhtä tyhjän kanssa. Tunnelma jonossa alkaa olla likimain yhtä iloinen kuin papin saarna pitkäperjantaina.
Alan hermostua ja minua ohjeistetaan vetämään syvään henkeä.
Tuntemattomana pysyttelevän kirkon työntekijän mukaan gospelmessut ovat vetäneet turisteja aina – tällä hän tarkoittaa pariakymmentä viime vuotta. Hän ei näe ilmiössä muuta haittapuolta kuin sen, että joskus turistit vievät liikaa paikkoja paikallisilta.
– Nyt asia on järjestetty niin, että turistit ohjataan sunnuntaisin kello 11 messuun. Suurin osa paikallisista seurakuntalaisista käy aikaisemmassa jumalanpalveluksessa aamuyhdeksältä.
Lopulta seisoskelu palkitaan. Katselen sisältäpäin pyöreää, vuonna 1922 rakennettua kirkkoa, joka sulkee seurakunnan ympyrän muotoiseen yhteyteen.
Abyssinian Baptist Church toimi ennen tätä rakennusta neljässä kohteessa eri puolilla New York Cityä. Kirkon nimessä esiintyvä Abyssinian eli Abessinia on historiallinen nimitys Etiopialle.
Seurakunnan perustivat vuonna 1808 afroamerikkalaiset ja etiopialaiset kauppiaat, jotka eivät olleet tervetulleita mille tahansa istumapaikoille rotusorron aikaisissa kirkoissa New Yorkissa. Heidän missionaan oli perustaa kirkko, jonne kaikki ovat tervetulleita.
Reilun tunnin jonottamisen aikana sain pikkiriikkisen makua siitä, miltä on tuntunut, kun kirkkoon ei olekaan voinut astella tuosta vain ja mihin penkkiin tahansa.
Tunnistan ensimmäisen tutun gospelin This little light of mine, alan päästä tunnelmaan. Pastori Calvin O. Butts saarnaa jokapäiväisen hengenravinnon tärkeydestä. Hän ei vilkaise saarnansa aikana kertaakaan papereihin, sillä niitä ei ole.
Jumalanpalveluksessa vaikutuksen tekee tapa sanoa jokaiselle vierustoverille kädestä pitäen God bless you . Yhdessä vaiheessa messua kaikki ottavat toisiaan kädestä kiinni ja kirkkoon muodostuu valtavia piirejä. Kanttori päättää messun Amazing Graceen .
Jaa tämä artikkeli: