Ihminen kohtaa ihmisen. Seurakunnat ja EMY tarjoavat vertaistukea ja keskusteluapua mielenterveyden ongelmista kärsiville.
Hätä ei aina näy päälle päin
Seurakunnat täydentävät yhteiskunnan ylläpitämiä mielenterveyspalveluita.
Televisioidussa jumalanpalveluksessa kuuluu huutoa. Kamerat eivät näytä, kuka kirkossa kiljuu, mutta jollakulla on paha olo.
Olarin kirkon vahtimestarille Juhani Leppävuorelle ei ole tullut vastaan tilannetta, jossa psyykkisesti sairastunut häiriköisi jumalanpalvelusta. Hän arvelee, että silloin henkilöä täytyisi pyytää poistumaan. Päihtyneitä kirkonmenoissa on käväissyt.
Jos omituisesti käyttäytyvä seurakuntalainen ei herätä liikaa huomiota, tämä saa istua Olarin kirkkosalissa rauhassa.
”Pappien mukaan kirkkoon voi jäädä, kunhan ei häiritse tilaisuutta”, Leppävuori sanoo.
Huonosti voivia ihmisiä näkyy ajoittain kirkolla jumalanpalvelusaikojen ulkopuolella. Tarpeen tullen vahtimestari voi soittaa apuvoimia paikalle.
Kastekodin äiti vaikuttaa tavallista väsyneemmältä. Papin mielessä herää kysymys, johtuuko uupumus yövalvomisista vai synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Seuraavalla viikolla pappi päättää soittaa ja kysellä varovasti kuulumisia.
Kuka vain voi sairastua.
”Mielenterveyden kysymykset koskettavat kaikkia. Toiset ovat sairaudestaan huolimatta enemmän arjessa kiinni kuin niin sanotusti terveet”, sanoo yhteinen diakoniasihteeri Anne Maria Maunuksela. Hänen yhtenä tehtävänään on mielenterveystyön koordinointi Espoon seurakuntayhtymässä.
Maunukselan mielestä mikä tahansa työmuoto voi olla tavallaan mielenterveystyötä.
”Ei voi tietää, mikä kirkkokonsertti tai kohtaaminen on kullekin rakentava kokemus. Sen lisäksi seurakunnilla on kohdennettua mielenterveystyötä.”
Miten mielenterveysongelmista kärsiviä tulisi seurakunnissa kohdata? Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry:n toiminnanjohtaja Kaj Järvisalo sanoo, että jos hoito on tasapainossa, ei tarvita erityistä kohtaamistapaa.
”Miten ihminen kohtaa ihmisen? Mielenterveysongelma ei välttämättä näy päällepäin”, Järvisalo toteaa.
Myös Tapiolan seurakunnan mielenterveys- ja päihdetyön diakoni, psykoterapeutti Timo Lounio kertoo räyhäävän ongelmakäyttäytymisen olevan harvinaista. Suurin osa kokee hätäänsä hiljaisuudessa.
Mielenterveyden häiriöt jakautuvat laajalle skaalalle: osa on lievempiä ja osa vaikeampia. Akuutisti sairastunut henkilö täytyy osata ohjata hoitoon.
EMY tarjoaa vertaistukea, ei hoitoa. Vertaistuki voi luoda yksinäiselle uusia mahdollisuuksia.
”Toki se ei poista työttömyyttä, rahattomuutta tai psyykkistä häiriötä. Mielenterveysongelmasta kärsivä tarvitsee hyvää psykiatrista hoitoa”, Järvisalo linjaa.
EMY tekee yhteistyötä seurakuntien kanssa. Eräs yhteistyön muoto oli sunnuntaina (17. marraskuuta) Tuomiokirkonmäellä järjestetty kynttilätapahtuma itsemurhan tehneiden muistoksi. Jokavuotinen tapahtuma oli ennen mielenterveysviikkoa (18.–24.11.).
Hiljaisen hetken jälkeen Järvisalo kertoi EMY:n työstä ja Kauklahden kappelin pastori Pirkko Nurminen esitteli Surunauha-yhdistyksen toimintaa.
Nurminen on pappina tavannut seurakuntalaisia, jotka ovat olleet ammatillisen avun tarpeessa.
”En suoraan suosittele hoitoon menemistä, mutta voin kysyä, onko ihminen ajatellut avun hakemista”, kertoo Nurminen. Hän on osallistunut myös seurakunnan mielenterveys- ja päihdetyön leirien vetämiseen sekä ollut mukana diakoniatyön päiväretkillä.
Jos sielunhoitoon tullut leski on normaalia raskaamman surun vallassa, Nurminen saattaa ehdottaa psykiatrisen sairaanhoitajan puoleen kääntymistä. Osa ihmisistä hyötyy seurakuntien mielenterveysryhmistä.
Toisinaan keskustelusta ei tule mitään keskustelukumppanin huonon psyykkisen kunnon vuoksi. Silloin Nurminen ei sovi tapaamisaikaa heti vaan odottaa, että lääketieteellinen hoito alkaa purra.
Mielenterveysongelmista ei aina kehdata kertoa edes perheelle tai ystäville. Avun hakemista myös lykätään.
”Jos työkykyinen joutuu alakulon valtaan, kynnys mennä lääkäriin on korkeampi kuin polven ollessa rikki”, Nurminen harmittelee.
EMY pyrkii vähentämään mielenterveysongelmiin liitettyä stigmaa. Psyykkiset sairaudet pitäisi Järvisalon mielestä nähdä sairauksina muiden joukossa.
Timo Lounio ei koe, että Espoon julkiset mielenterveyspalvelut olisivat ainakaan valtakunnallista tasoa huonommin hoidettuja. Resurssipulaa on, kuten kaikkialla.
”Lääkäreillä ja potilailla voi olla eri käsitys hoidon kiireellisyydestä. Lehdistä voi lukea välillä järkyttäviä esimerkkejä, kuinka tuskaan ei ole vastattu.”
Kun maailma romahtaa totaalisesti, hoito yleensä järjestyy. Mutta pitkäkestoisesta terapiasta on pulaa.
Kolmannen sektorin ja seurakuntien rooli on Lounion mukaan kasvanut mielenterveystyössä. Hän itse keskustelee Tapiolassa seurakuntalaisten kanssa ajanvarausperiaatteella.
Joku saa avun yhdestä käynnistä, toisten kanssa tavataan viikoittain.
”Asiakkaissamme on esimerkiksi heitä, joiden ei ole katsottu enää hyötyvän psykiatrisen poliklinikan hoidosta. Diakonian periaate on auttaa heitä, joihin muu apu ei ulotu.”
Tapiolan seurakunnankaan resurssit eivät riitä tarjoamaan terapiaa, jossa koko elämä setvittäisiin läpikotaisin. Kyseessä on ennemminkin ratkaisukeskeinen lyhytterapia. Yhdessä pohditaan, millä keinoilla elämä voisi sujua paremmin.
”Terapian avulla ihminen saa toivoa ja voimaantuu. Joskus toipuminen alkaa pienestäkin tapaamisesta. Kun asiat ovat solmussa, on hyvä havaita, ettei kaikkea tarvitse itse ratkaista ja kantaa”, Lounio sanoo.
Jaa tämä artikkeli: