Kuva: Laura Kimari
Hautakoristeilla on symbolinen merkitys
Isäni muistelee käyntejään oman isänsä haudalla 1930-luvulla. ”Hautausmaalla käytiin talvella vain jouluna, jolloin haudalle vietiin pieni kuusi. Mukana oli yksi kynttilä, jota poltettiin hetken aikaa ja sitten se tuotiin takaisin kotiin. Ei ollut rahaa ostaa kuin muutama kynttilä joulun ajaksi. Kolmen kilometrin matka hautausmaalle tehtiin kävellen.”
Sota-aikana vainajien muistaminen myös talvisin yleistyi, mutta kun kaikesta oli puute, tyydyttiin havuihin ja pieniin kynttilöihin. Hautoja koristeltiin muun muassa puolukanvarvuilla, kävyillä ja jäkälällä.
Elintason noustessa haudoille ilmestyivät muovikuoriset hautakynttilät, muovikukat ja seppeleet. Nyt elämme ylenpalttisen hautakoristelun tulvassa. Haudoilla on erivärisiksi värjättyjä kanervia, hopealehtiä, muovikukkia, pikkuesineitä ja kertakäyttökynttilöitä.
Itäkarjalaisten ortodoksien tapa viedä ruokaa haudoille on minulle läheinen. Eiväthän ihmiset uskoneet, että vainajat käyvät ruokia syömässä, vaan kyse oli henkisestä yhteydestä. Kävijät juttelivat kuulumisiaan ja itkivät virsiä. Käyntien terapeuttinen merkitys on varmaan ollut suuri. Minäkin vien äitini haudalle omenan hänen lempipuustaan.
Talvisilla koristeilla on symbolisia merkityksiä. Seppeleen muoto on iankaikkisuuden vertauskuva. Kanerva kuvastaa vaatimattomuutta ja vihreät havut ikuisuutta. Palava kynttilä symboloi elämää ja kuolemattomuutta.
Hautausmaat muistuttavat, että elämä ja kuolema kuuluvat yhteen, ja että jokaisella ihmisellä on yhtäläinen arvo Jumalan edessä.
Lue koko juttu näköislehdestä.
Jaa tämä artikkeli: