Paljon korjattavaa. Suomen hautausmailla rapistuu merkittävä kansallinen kulttuuriaarre, johon kiinnitetään huomiota Suomen kulttuurirahaston Uudenmaan rahaston rahoittaman hankkeen voimin. Myöhemmin tutkimuksen kohteena on muun muassa Loviisan hautausmaa, taidehistorioitsija Suvi Leukumaavaara sanoo.
Hautamuistomerkit kaipaavat hoitoa
Hautausmaiden kulttuurihistoriallisen aarteen rapistumista yritetään pysäyttää tutkimuksen ja tiedotuksen keinoin.
Teksti Salla Korpela
Kuva Esko Jämsä
Hietaniemen hautausmaan vanha puoli muinaisine muistomerkkeineen on tunnelmallinen, mutta taidekonservaattorin silmin katsottuna myös huolestuttava. Siellä on vieri vieressä sekä taiteellisesti arvokkaita että historiallisesti merkittävien henkilöiden hautoja. Joukossa on tunnettujen taiteilijoiden tekemiä, ainutlaatuisia veistoksia ja hautakokonaisuuksia aitoineen, pylväineen ja rakennelmineen. Huomattavan moni niistä on kallellaan, ruostunut ja monella tavoin ajan hampaan syömä.
Taidehistorioitsija ja konservaattori Suvi Leukumaavaara on tutkijana Suomen kulttuurirahaston Uudenmaan rahaston hankkeessa, jossa kartoitetaan kiireellistä konservointia kaipaavia, arvokkaita hautamuistomerkkejä. Tämän lisäksi on tarkoitus luoda toimintamalleja muistomerkkien kunnostukselle ja konservoinnille. Työ on alkanut juuri Hietaniemestä.
– Hietaniemen kokoisella hautausmaalla esiintyy kaikkia mahdollisia hautamuistomerkkeihin liittyviä ongelmia, Suvi Leukumaavaara perustelee.
Sammal ja jäkälä ovat pikku hiljaa kiivenneet kivien pintaa pitkin ja peittävät nyt tekstin. Rautaiset ristit, laatat, koristeet, aitaukset ja kettingit ovat ruostuneet. Useammasta eri materiaalista tehdyt rakenteet ovat syövyttäneet toisiaan. Routa on puskenut paadet paikoiltaan. Luonnon mahdista todistaa puu, joka on onnistunut kasvattamaan juurensa kahden kiven väliin. Ajoittain muodissa ollut marmori on Suomen sääoloissa alusta lähtien tuhoon tuomittu materiaali.
Vuosien saatossa on tehty hyvää tarkoittavia mutta tuhoisia kohennustoimia. Pintoja on maalattu vääränlaisilla maaleilla ja kiviä puhdistettu hiekkapuhalluksella, jolloin niiden pinta on muuttunut hauraaksi ja huokoiseksi. Kullattuja kirjaimia on koetettu ehostaa kirjakaupan kultatusseilla aidon lehtikultauksen sijaan.
Hautamuistomerkit ja niiden hoito kuuluvat hautojen haltijoille eli yleensä vainajan omaisille. Ennen 1970-lukua saattoi hankkia ainaisen hautapaikan, mutta nykyisin hautapaikan voi hankkia 25 vuodeksi kerrallaan ja uusia sen jälkeen määräajaksi.
Rapistuneiden hautojen ongelma on useimmiten, että ainaishaudan haltijana toimiva suku on sammunut tai polveutunut niin etäälle haudassa lepäävistä, että haudan hoito ja kunnostus ovat jääneet. Hautausmaista vastaavat tekevät ainoastaan turvallisuuden edellyttämiä hätäkunnostustöitä, jotta kivet eivät kaatuisi työntekijöiden tai muiden hautausmaalla kulkevien päälle.
Hautamuistomerkkihankkeen yhtenä tavoitteena onkin levittää tietoa muistomerkkien konservoinnista. Hautojen haltijoina olevia tahoja yritetään innostaa muistomerkkien kunnostukseen – vaikka se saattaakin olla melko kallista puuhaa.
– Ihanteellista olisi, jos muistomerkeistä pidettäisiin jatkuvasti huolta ja niitä korjattaisiin sitä mukaa kuin vikoja ilmenee, Leukumaavaara muistuttaa.
Yhteistyö kiveen ja metalliin erikoistuneiden opiskelijoiden kanssa kuuluu myös hankkeeseen. Opiskelijoiden voimin on tarkoitus kunnostaa muutama muistomerkki ja perehtyä niiden erityisiin ongelmiin. Tällä tavoin tuetaan esimerkiksi konservaattoreiden erikoistumista hautamuistomerkkeihin.
Sammuneiden sukujen haudat palautuvat seurakuntien hoteisiin, eikä niiden kunnostuksesta vastaa oikein mikään taho. Helsingin seurakuntayhtymällä ei ole budjettia tällaiseen työhön.
– Monilla maailman merkittävillä hautausmailla on konservointirahasto, jonka varoilla vanhoja hautoja kunnostetaan. Ne hankkivat varoja myös esimerkiksi opastetuilla kiertokäynneillä ja painotuotteiden myynnillä, Leukumaavaara vihjaa.
Jaa tämä artikkeli: