Hautatiedotus on epäselvää
Kirkko ja kaupungin 11.2. mielipidesivulla oli kirjoitus haudan katoamisesta. Minunkin järkytykseni olisi suuri, jos ”juureni” tietämättäni hävitettäisiin.
Olen törmännyt haudalle asetettuun tiedotuslappuun muuallakin. Kaksi sukuhautaani, vanhin jo sadan vuoden takaa, ovat onneksi ainakin toistaiseksi niin sanottuja ainaishautoja. Ne sijaitsevat yli 200 kilometrin päässä. Vuosia kävimme aina jouluaattona viemässä kynttilät. Pari vuotta sitten toisella haudalla oli lappu kiven oikaisemisesta, se oli kaatumassa. Onneksi tuttavani oli poikennut siellä ja viestitti minulle asian. En tiedä, mitä olisi tapahtunut ilman puuttumistani asiaan.
Olen ainoa hautaa hoitava ja tietoni ovat nyt seurakunnan hautatoimistossa, mutta ovatko ne haudan sopimustiedoissa, en tiedä. Olisi helppoa lähettää sähköpostiviesti, jos jotain toimenpidettä tarvitaan. En käy haudalla joka kesä, joten lapputiedotus pettäisi minutkin.
Tätini hautaa esitettiin 1960-luvulla lopettavaksi. Lupa annettiin sillä ehdolla, että nimen voi kirjoittaa sukuhaudan kiveen. Sekin on yksi vaihtoehto.
Helsingissä tilanne on ehkä maa-alueen rajoittama. Väestön kasvu ei tule puskasta, joten vainajille on hoidettava paikat etukäteen. Raha kelpaa kyllä arkkuhaudastakin, ja moni olisi valmis ostamaan uuden hallintajakson. Se on sijoitus syvään tunteeseen, hyvään mieleen ja omiin juuriin.
Kirkko eli seurakunta on meille useimmille tunneasia. Palveluja käytämme vähemmän kuin kirkko toivoo. Jos tunne pettää, samalla saattaa pettää myös halukkuutemme antaa avustusta eli veroja.
Toiminta on hienosäätöä. Siksi seurakuntien tulee päivittää hautatietonsa ja ottaa yhteyttä esimerkiksi kaksi tai kolme vuotta ennen sopimuksen päättymisaikaa. Joku saattaa luopua paikasta jo aiemminkin.
Eija Saha
Jaa tämä artikkeli: