Hautausmaa jouluksi kuntoon
Espoossa Kappelin hautausmaan kesäkuussa alkanut suurkunnostus kävi ilmi vasta pyhäinpäivänä monelle haudoilla kävijälle.
Remontista on tiedotettu kirjeillä niille omaisille, joiden osoite on seurakunnan tiedossa. Remontin vaiheista on kerrottu myös ilmoitustauluilla, Espoon seurakuntien nettisivuilla sekä Essessä. Kaadetut puut ja massiivinen maanmuokkaus aiheuttivat silti joillekin mielipahaa.
Espoon seurakuntayhtymästä korostetaan, että hautarauhasta on huolehdittu. Hautoja ei ole jouduttu kaivamaan siten, että arkkuihin tai uurniin olisi jouduttu kajoamaan.
Kolmisenkymmentä hautakiveä on väliaikaisesti siirretty pois paikoiltaan maan korottamisen takia. Kivet pyritään palauttamaan takaisin mahdollisimman pian.
Remontin ajaksi hautausmaalle on tehty muistelupaikka, joka tulee säilymään myös korjausten valmistuttua.
Jouluna hautausmaan pitäisi olla pääosin valmis. Kunnostusta ovat viivyttäneet ylimääräiset työt kuten kasteluputkistojen uusiminen sekä poikkeuksellisen sateinen syksy.
Jaa tämä artikkeli: