null Heikki Arikka vastaa Risto Alajalle: Malmin seurakunnan piti säästää menoistaan

Puheenvuorot

Heikki Arikka vastaa Risto Alajalle: Malmin seurakunnan piti säästää menoistaan

Kiitos palautteesta, Risto Alaja. Helsingin seurakuntayhtymässä on toteutettu toimintakulttuurin muutosta kolmen viimeisen vuoden ajan. Osana tätä muutosta ovat seurakunnat tehneet säästöpäätöksiä. Malmin seurakunta on joutunut tekemään miljoonan euron säästöt. Säästöistä kolmannes on tehty kiinteistökuluista ja kaksi kolmannesta henkilöstömenoista. Toimintamenoihin ei ole kohdistunut säästöjä.

Henkilösäästöt ovat toteutuneet eläköitymisillä. Eläkkeelle jääneiden työntekijöiden tilalle ei ole juurikaan palkattu uusia. Henkilöstö on vähentynyt ja vähentyy vuoteen 2019 mennessä 15 henkilöllä. Aikaisemman kahdeksan piirin tilalle muodostettiin kolme aluetta. Esimerkiksi vuonna 2016 meillä oli virassa kahdeksan kanttoria, nyt vain neljä. Tästä syystä oli pakko muuttaa organisaatiota vastaamaan paremmin nykytilannetta.

Viikissä on vaihtunut vain kaksi työntekijää. Malmin seurakuntaan kuuluu liki 55 000 jäsentä, ja meillä on edelleen kahdeksan kirkkotilaa. Toimintaa on aamusta iltaan joka päivä. On selvää, että henkilöstö liikkuu nyt entistä enemmän kirkkojen välillä.

Kuuntelen mielelläni ajatuksiasi seurakuntamme kehittämiseksi. Seurakuntayhtymässä ja seurakunnassa ylintä päätösvaltaa käyttävät vaaleilla valitut seurakuntalaiset. He ovat olleet tekemässä nämä päätökset, joita me työntekijät toteutamme. Marraskuussa pääsee vaikuttamaan seurakuntavaaleissa tuleviin päätöksiin. Rakennetaan yhdessä koko Malmin seurakuntaa.

Heikki Arikka

Malmin seurakunnan kirkkoherra

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.