Pauliina Kuokka. Kuva: Hannu Jukola
Heikoilla jäillä
Kolmesti eronnut pappi Pauliina Kuokka tietää miltä tuntuu, kun elämä pettää alta.
Lapsesta asti Kuokan on ollut vaikea luottaa elämään. ”Melkein kympin tyttö” perheestä, jolta ei puuttunut mitään, asteli parikymppisenä alttarille aavistellen, että tämä liitto ei kanna.
Näköalattomuus perustui ihmisten havainnoimiseen. Lähipiirin aikuiset elivät tavallista elämää, mutta ilmapiirissä oli paljon katkeruutta ja jossittelua.
"On annettu ymmärtää, että elämän – ammatin, perheen, parisuhteen – olisi pitänyt mennä toisin. Tällaisessa ilmapiirissä nuorelle tulee olo, että elämä muodostuu pettymykseksi."
Taaksepäin katsomisesta syntyi viime syksynä ilmestynyt omaelämäkerta Kevätjää (Kirjapaja). Kirjassa ja puheissa Kuokka ei säästele itseään, lapsuudenperhettä saati Jumalaa. Hän kuvaa omia sekä edeltävien sukupolvien elämänvalintoja kriittisesti, mutta armollisesti.
”Ihmisellä on periaatteessa vapaa tahto, mutta ihmisen omat rajat ja elämän olosuhteet rajoittavat tahdon käyttöä rajusti. Aina ei ole olennaista, mitä ihminen tahtoo tehdä, vaan mihin hän pystyy ja mihin ei.”
"Aina ei ole olennaista, mitä ihminen tahtoo, vaan mihin hän pystyy ja mihin ei."
Pystyminen on tarkoittanut Kuokan kohdalla muun muassa selviämistä masennuksesta, pikkuveljen 17-vuotiaana tekemästä itsemurhasta, teologian maisteriksi valmistumista, kuutta vuotta papin työssä ja yllätysraskautta.
Kolmannen avioliiton purkautumisen aikoihin pienen tytön äiti ei kuitenkaan pystynyt, vaan jäi sairaslomalle. Hän ei odottanut elämältä enää mitään hyvää. Toipuminen on ollut pitkä ja hidas prosessi.
”Ei ole tapahtunut ihmettä tai massiivista käännettä. Kyse on ollut pienistä arkisista asioista. Kun rutiinit toistuivat päivästä toiseen samanlaisina ja huomasin, että selviän päivästä yksin uhmaikäisen kanssa, tuli tunne, että kaikki ei hajoa.”
Läheisillä kuten nykyisellä avopuolisolla on ollut iso merkitys toipumisessa.
”Terapialla on paikkansa, mutta terapiakäyntien välillä on ratkaisevan tärkeää, että tulet arkisissa asioissa joka päivä autetuksi etkä jää yksin.”
Kriisin aikana Kuokka löysi kuuntelijoita myös työtovereistaan. Nyt he ovat entisiä, sillä eron myötä Kuokka jätti seurakuntapapin työn ja muutti Tampereelle opiskelemaan sosiaalityötä.
Uskoaan Kuokka ei ole menettänyt. Kirjan nimikin viittaa Jumalaan, joka voi yllättäen joko pettää alta tai kantaa – kuin kevätjää.
”Nykyään ajattelen, että kun joutuu kylmään sukelluksiin, Jumalan voi löytää uudella tavalla sieltäkin. Toivon, että kirja antaisi lukijalle sellaisen viestin, että monenlaisista asioista voi selvitä ja monenlaiset asiat voivat kääntyä hyväksi.”
Jaa tämä artikkeli: