null Helsingin vanhin talo lapsille

Historian havinaa. Sederholmin talon Lasten kaupungissa voi kokeilla istumista vanhanajan pulpetissa.

Historian havinaa. Sederholmin talon Lasten kaupungissa voi kokeilla istumista vanhanajan pulpetissa.

Helsingin vanhin talo lapsille

Helsingin kaupunginmuseo on avannut Aleksanterinkadulla sijaitsevassa Sederholmin talossa Lasten kaupungin. Uudenlaisessa koko perheen museossa voi tutustua Helsingin menneisyyteen.

Lasten kaupungissa lapset saavat leikin ja eläytymisen kautta ensioivalluksen siitä, että elämä oli toisenlaista ennen vanhaan. Myös vanhempi väki saattaa löytää itsestään lapsen, innostua raapustamaan rihvelitauluun, veivata numeron vanhalla puhelimella – ja samalla palata lapsuusvuosiin. Kaikkia yhdistää lapsuus, joka yksillä on kaukana menneessä, toisilla tässä ja nyt.

Lasten kaupungin alakerrassa tutustutaan 1700-luvun Helsinkiin. Lapset voivat purkaa kauppalaivan lastia, auttaa suutaria verstaassa ja toimia puotipuksuna. Yläkerran luokkahuoneessa tehdään aikamatka 1930-luvun kansakouluun, jossa aamuhartaus, kynsitarkastus, tiukka kuri sekä luku- ja kaunokirjoitusharjoitukset kuuluvat asiaan. Yläkerrassa esitellään myös esinein ja kuvin entisajan helsinkiläisten työtä, harrastuksia ja erilaisia perheitä, joiden elämään voi eläytyä nukkekotileikein.

Yläkerran perältä löytyy pieni kodikas mummola, jossa eletään 1970-lukua. Viikonloppuisin mummolassa voi jakaa muistoja museomummon tai -vaarin kanssa. Museomummot ja -vaarit ovat kaupunginmuseon uusia vapaaehtoistyöntekijöitä.

Helsingin kaupunginmuseo teki ensimmäisten joukossa Suomessa jo 1970-luvulla lapsille omia näyttelyitä ja palkkasi museolehtorin. Vuonna 2010 Helsingin taloustilanteen kiristyessä kaupunginmuseo tiivisti toimintaansa ja luopui osasta tilojaan. Lastenmuseon ja Koulumuseon parhaat toiminnot päätettiin keskittää Sederholmin taloon, joka on paremmin yleisön ulottuvilla.

Niukkenevan talouden oloissa kaupunginmuseo sai yllättäen ystäväyhdistykseen kuuluneen Kirsti Suvannon suuren testamenttilahjoituksen, joka osin mahdollisti Lasten kaupungin toteuttamisen. Lasten kaupunki on ensimmäinen osa kaupunginmuseon uudesta museokeskuksesta, joka syntyy Senaatintorin nurkalle muutaman vuoden kuluttua. Lasten kaupunkiin on vapaa pääsy kuten kaupunginmuseoon aina muutenkin.

Lasten kaupunki Sederholmin talossa, Aleksanterinkatu 16–18 (pihan kautta sisään), avoinna ti–pe klo 13–17, la–su klo 11–17.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.