Helvetillä pelottelu ahdisti

Helvetillä pelottelu ahdisti

"Helvetistä ei tule minulle mieleen mitään tulimerta, vaikka tunnenkin yhteyttä, jos en Jumalaan niin johonkin korkeampaan voimaan. Kasvoin ateistisessa perheessä, jossa korostettiin uskonnonvapautta. Sen sijaan kasvuympäristössäni Rovaniemellä oli voimakasta uskovaisuutta. Sain kuulla lapsena, että joudun helvettiin, kun en usko Jumalaan.

Painostaminen uskonnolliseen kuriin tuntui lapsesta ahdistavalta. Minua yritettiin pakottaa koulussa esimerkiksi laulamaan virsiä. Opettaja määräsi koko luokan seisomaan, että minä olisin laulanut, mutta en silti suostunut.

Käsitän helvetin enemmänkin hyvän vastakohtana. Minusta helvetti liittyy ihmisen pelkoihin. Itse pelkään täydellistä yksinäisyyttä ja tyhjyyttä, erillisyyttä muista ihmisistä.

Helvetti on siis omalla kohdalleni vahvasti henkistä laatua. Voin kliseemäisesti todeta kokeneeni sisäistä kiirastulta. On ollut niin paha olla, että koko olemassaolo on tuntunut täysin mahdottomalta.

Elämässäni, samoin kuin teksteissäni, ovat vuorotelleet tuska ja ilo. En sinänsä kaipaa kärsimystä, mutta kyllähän kärsimyksestä selviytyminen voi aiheuttaa tietynlaisen kirkastumisen.

Kirjoittaminen on tuntunut välillä raskaalta, koska voidakseen kuvata rankkoja tilanteita täytyy osata eläytyä niihin ja kokea itsekin tuskaa.

Kätilöä kirjoittaessani pohdin, jätänkö joitakin kohtia pois, mutta minulla oli vahva tarve kuvata sitä, mitä lapsille, naisille ja sotavangeille tapahtui sota-aikana Lapissa. Halusin kertoa, miten ihminen voi ääritilanteissa unohtaa ihmisyyden.

Naiset ovat joutuneet kohtaamaan helvetillistä kohtelua kautta aikojen. Kävin muutama vuosi sitten Pohjois-Irakissa, jossa minulle esiteltiin tasa-arvoista yhteiskuntaa. Myöhemmin näin samaan aikaan kuvatun videon naisen kivityksestä. Se oli kuin keskiaikainen brutaali tapahtuma, jota oli käyty kuvaamassa kännyköillä. Tuntui siltä, ettei yksikään näistä kuvaajista kyseenalaistanut tapausta. Siitä huokui välinpitämättömyys toisen ihmisen hengestä.

On universaalia, etteivät ihmiset kohtele tasa-arvoisina toisiaan. Näin on tapahtunut sota-aikoina Suomessa ja tämän päivän Irakissa.

Tällainen saa miettimään, pystynkö yhä uskomaan ihmiseen ja hyvyyteen. Haluan uskoa, vaikka jokaisessa ihmisessä on pala helvettiä. Kykenen varmasti itsekin pahaan, mutta osaan tehdä valintoja enkä toteuta kaikkia impulssejani.

Suomalaisnaisen ja saksalaissotilaan rakkaussuhteesta kertovaa Kätilöä on nyt käännetty 14 kielelle. Olen siitä iloinen, mutta joudun sen takia kiertämään paljon eri maiden kirjamessuilla kertomassa romaanistani. Ulkomailla on tiukka esiintymisaikataulu, ja ihmismassojen keskellä tuntuu usein ahdistavalta. Se on aikamoinen vastakohta yksinäiselle kirjoitustyölle. Samalla on koko ajan paineita siitä, että pitäisi tehdä uutta romaania.

Kätilön tavoin seuraavakin romaanini liittyy väljästi sukuni tarinoihin. Aion kuvata sitä, miten Pohjois-Suomesta lähti 1930-luvulla ihmisiä Neuvostoliittoon, jota pidettiin työläisten paratiisina. Isoäitini perhekin oli lähdössä sinne, mutta matkan esti hevosen jalan katkeaminen. Monet Neuvostoliittoon muuttaneet kokivat Vorkutan vankileirillä maanpäällisen helvetin.”

Marjo Kytöharju

Katja Kettu on kirjailija. Kesäsarjassa eri aloilla vaikuttavat
ihmiset kertovat, mitä tietty
kristinuskon peruskäsite
heille merkitsee.

Jaa tämä artikkeli: