Popcornia lutkuille? Tutkija Laura Niemi tuntee seurakuntanuorten slangin.
Hengellinen slangi luo me-henkeä
Seurakunnissa luetaan Ruttua ja ruksataan Tziisusta. Hengellinen slangi uudistuu jatkuvasti.
Soukkaaminen on uppoutumista Herran hoidettavaksi, kertoo hengellistä slangia tutkinut Laura Niemi. Se on johdettu englannin kielen sanasta soak eli upota.
Kun temppelielvis toivottaa siukkuja, on kyse slangi-ilmauksesta papin toivottamille siunauksille.
Ruttu tarkoittaa Raamattua ja Jumalalle ja Jeesukselle on keksitty lempinimiä kuten Jumppu, Jullijalli ja Tziisus.
Niitä käytetään eri tavoin erilaisissa nuorten ryhmissä ja seurakuntaporukoissa ympäri Suomea. Tutkijan mukaan slangissa tärkeää onkin erottautuminen valtavirrasta.
– Slangilla rikotaan yhteisön kielellisiä normeja ja irtisanoudutaan kuluneina pidetyistä perinteistä. Samalla luodaan me-henkeä ja tuodaan esille sitä, että tässä ollaan samaa porukkaa, Niemi sanoo.
Yksittäisten sanojen lisäksi uskonnollinen puhe voi saada pontta yhdistämällä puhekielistä slangia ja niin sanottua kaanaankieltä eli vanhaa kirkollista sanastoa.
”Vanhurskas”, ”elää lähellä Jumalaa”, ”isota” ja ”sovitustyö” ovat esimerkkejä kaanankielestä, jota ei juuri uskonnollisten yhteyksien ulkopuolella kuule.
Slangi ja kaanaankieli sekoittuvat hauskasti. ”Mä diggaan elää lähellä Jumalaa” on yksi Niemen tutkittavien käyttämä sanonta, jossa slangi ja kirkollinen puheenparsi yhdistyvät.
Malmin seurakunnan toiminnassa pyörivä Jasmin Ahonen, 16, tunnistaa ilmiön. Pariin otteeseen isosena toimineen Ahosen mukaan riparilla uskonasioista puhutaan perinteisin sanoin. Nuorten toiminta tapahtuu ”talolla” eli seurakunnan tiloissa.
– Aina vaan sanotaan että nähään sitten talolla. Tai basementissä. Perjantaisin on basement-nuortenilta. Kaikki tietää, mistä paikasta on kyse, Ahonen sanoo.
Hän uskoo, että nuorten oma slangi kehittyisi, jos uskonasioista puhuttaisiin nuorten kesken nykyistä enemmän.
– Minusta tuntuu, että nuoret ja vanhat käyttävät aika samanlaista kieltä, kun he puhuvat hengellisistä asioista. Nuoret eivät käytä kovin paljon kirkkoslangia. Kun slangia käytetään, se on usein englannin sekoittamista puheeseen. Esimerkiksi God help us ja Tziisus vilisevät usein puheessa, Ahonen sanoo.
Tutkija Laura Niemi on huomannut, että luterilaiset ja uuskarismaattiset seurakuntanuoret käyttävät hengellistä slangia hyvin eri tavoin.
– Kyllä tuon talo-sanan voi ajatella ikään kuin seurakuntanuorten omana slangisanana, vaikka Helsingin slangia se ei suoranaisesti olekaan. Myös ripari-sanan voi ajatella seurakuntaslangiksi, vaikka se onkin hyvin yleinen ja sävyltään neutraali, Niemi sanoo.
Hänen mukaansa luterilaiset nuoret puhuvat uskosta yleiskielisemmin kuin esimerkiksi uuskarismaattisissa piireissä on tapana. Ripareilla yleispuhekielen käyttö voi liittyä siihen, että monet nuoret eivät ennen leiriä ole osallistuneet seurakunnan toimintaan ja heillä ei ole vielä yhteisiä sosiaalisia kielenkäyttötapoja eli sisäpiirislangia.
Niemen tutkimus osoittaa, että slangin ja uskonnollisen sanaston yhdistelyllä korostetaan eroa ja kontrastia uskoontuloa edeltävän ja sen jälkeisen elämän välillä ja painotetaan samalla uskoontulokokemuksen merkitystä.
– Useimmilla luterilaisilla ei taas ole ollut yksittäistä kääntymyskokemusta.
Niemen mukaan uskonnollista arkipuhetta ja slangia kannattaisi tutkia lisää. Hän on yksi tuoreen Sanaa tutkimassa -teoksen kirjoittajista. Kirja on ensimmäinen suomalainen uskonnollista kieltä käsittelevä perusteos.
– Jos ymmärrettäisiin paremmin erilaisia kielenkäyttötapoja, ymmärrettäisiin paremmin myös sitä, miten toiset uskovat ja puhuvat uskostaan, Niemi pohtii.
Jaa tämä artikkeli: