Hengellinen väkivalta – mitä tehdä?
Kirkko ja kaupungin mielipideosastolla käyty keskustelu hengellisestä väkivallasta on tuonut mieleeni takavuosien tapahtuman, jossa maallikkokollega järjesti ongelmia puhumalla omiaan ja vetämällä nenästä ensin johtamaansa ryhmää ja sitten koko seurakuntaa esittämällä sorrettua osapuolta, vaikka oli itse keitoksen kokki.
Silloin oli hämmästyttävää huomata, miten vaikeaa ihmisten oli nähdä tapahtumien tosiasiallista tilaa. Jotkut ovat erityisen taitavia esittämään roolia, jolla saa myötätuntoa ja kannattajia, vaikka he olisivat ongelmien lähteitä.
Hengellisessä väkivallassa näyttää usein olevan kyse jonkinlaisesta hurskaan naamion takaa toimimisesta. Miksi me annamme tilaa sellaiselle? Ilmeisesti meidän on helpompi antaa asioiden olla – vaikka väärällä tolalla, kuin tarttua härkää sarvista. Haluamme myös olla rakkaudellisia ja painaa asioita villaisella.
On kuitenkin todellista välittämistä tarttua ongelmiin ja yrittää selvittää mistä on kysymys. Se ei myöskään ole kivittämistä vaan parhaimmillaan siten voidaan auttaa sekä itse ongelmallisesti käyttäytyvää ihmistä että yhteisöä pysymään terveellä pohjalla. Parhaita auttajia olisivat läheiset ihmiset, mutta usein ainoiksi toimijoiksi jäävät uhrit, joiden ääni kuitenkin halutaan vaientaa.
Hengellinen väkivalta synnyttää uhreja ja raunioita. Mitä tehdä? Käytetäänkö vaaleanpunaisia silmälaseja ja lakaistaan ongelmat maton alle sekä jätetään oikeudenmukaisuus Jumalan huoleksi?
Tapani Koski
Jaa tämä artikkeli: