null Hengellisillä syventymispäivillä torjuttiin ateismia

Ateistien kampanja nostaa konservatiivisimpia kristittyjä vastaiskuun. Jumala on, kysy vaikka kuskilta, julistavat Kansainvälisen evankelisen seurakunnan ikkunat Ruoholahdenkadulla. Kuva: Esko Jämsä

Ateistien kampanja nostaa konservatiivisimpia kristittyjä vastaiskuun. Jumala on, kysy vaikka kuskilta, julistavat Kansainvälisen evankelisen seurakunnan ikkunat Ruoholahdenkadulla. Kuva: Esko Jämsä

Hengellisillä syventymispäivillä torjuttiin ateismia

Syventymispäivien teema syntyi jo ennen kuin helsinkiläisbussien kylkiin ilmestyi alkukesästä keskustelua ja jopa pahennustakin herättäneitä julisteita.

Englannin ateistien esittämää väitettä Jumalaa ei todennäköisesti ole vastustettiin Raamatusta nousevalla teemalla: Jumala on. Älä murehdi, iloitse elämästä.

Ateismin haastetta kirkolle pohtivat lauantain pääjuhlassa Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja Timo Junkkaala  ja piispa Eero Huovinen.

Timo Junkkaala kertasi linjapuheessaan ateismin nousun merkkejä viime vuosina.

– Koskaan ennen ei suomeksi ole julkaistu niin paljon ja niin aggressiivisia ateistisia kirjoja kuin neljän viime vuoden aikana. Netissä tapahtunut kehottaminen kirkosta eroamiseen on johtanut joukkopakoon kirkosta, ja Englannista lähtenyt julkinen kampanja levisi kesällä Suomeenkin.

Junkkaalan mielestä ateismia vastaan taistellessa on tärkeää ensin kuunnella, mitä ateistit itse sanovat.

Ateismista kirjoja julkaisseilla Richard Dawkinsilla, Christopher Hitchensillä ja heidän kumppaneillaan on Junkkaalan mukaan yksinkertainen ja selvä viesti. Ensiksi todetaan tieteen osoittavan, ettei Jumalaa ole ja toiseksi, että uskonnot saavat aikaan vain pahaa.

Ateistien ajatuksia vastaan voidaan esittää sekä filosofisia että teologisia vastaväitteitä.

Junkkaala lainasi dosentti Timo Eskolan analyysiä, jossa tämä sanoo, etteivät vapaa-ajattelijat ole esittäneet mitään sellaista, mikä kertoisi, millainen heidän maailmankatsomuksensa on; eivät tietoteoriaa, ihmiskäsitystä tai arvoteoriaa, jotka muodostavat maailmankatsomuksen.

– Heitä yhdistää vain ateismi, ja ateistien puhe tieteellisestä maailmankuvastaan on siis pelkkä propagandaa.

Väkivaltaisuus ei liity vain uskontoihin

Väitteisiin uskontojen aikaansaamasta pahasta Junkkaala lainasi piispa Eero Huovisen kirjoitusta Kanava-lehdessä.

Kommentti

Kovaäänien ateismi on rantautunut englantia puhuvasta maailmasta Suomeen, mistä taannoinen bussikampanja oli oiva esimerkki. Näkyvä vastaus ateisteille tulee odotetulta suunnalta: Suomen Raamattuopistolta, joka on opittu tuntemaan konservatiivisten painotusten lähteenä. Myös Kansainvälinen evankelinen seurakunta on juonessa, koska se haluaa tukea maahanmuuttaja-bussikuskeja, joiden on vaikea kestää ateistisia viestejä autojensa kyljissä.

Vielä on aikaista sanoa päädytäänkö meillä samaan kuin Brittein saarilla: ateistit höykyttävät konservatiiveja ja liberaalit kristityt ihmettelevät, että miksei heidän järkevää kantaansa kuulla missään. Toivottavasti näin ei käy, vaan asiasta keskustellaan.

Tommi Sarlin

Huovisen mukaan väkivaltaan turvautuminen näyttää olevan yleisinhimillistä. Joskus väkivallan tueksi pyritään valjastamaan myös uskontoja. Se ei silti merkitse, että uskonnot olisivat väkivaltaisempia kuin muut ideologiat ja ihminen yleensä.

Sekä Huovinen että Junkkaala pohtivat nykyihmisen itsekeskeisyyden seurauksia. Junkkaala näki, että meissä jokaisessa asuu pieni jumalankieltäjä.

– Valitsemme epäjumalan, kun rakennamme elämää oman terveyden tai omaisuuden varaan. Osoitamme, mitä herraa palvelemme, kun ajattelemme vain omaa parastamme ja nautimme, kun puhumme toisista pahaa.

Piispa Huovinen toivoi, että ihmiset havahtuisivat tajuamaan sekä hengellisen että inhimillisen minäkeskeisyytensä ja niiden seuraukset. Monet kääntyvät pois Jumalasta ja haluavat itse olla oma Jumalansa. Silloin ihminen elää kuin unessa, jossa mittasuhteet ja tarkoitukset vääristyvät.

Huovinen pohti puheenvuorossaan Raamattuopiston roolia ja merkitystä kirkossa. Hän onnitteli lämpimästi 70 vuotta täyttävää Säätiötä, jonka suunnalta on välillä tullut tiukkaakin kirkkokritiikkiä. Myös lauantain juhlassa sitä kuultiin.

Huovinen sanoi, että huolen kantaminen kirkon tilasta on hyvä asia, kun se tehdään rakkaudella.
– Haluan uskoa, että huolenpito kirkosta voi olla samalla tavalla tulista kuin äideillä, kun he todella huolestuvat. Silti sen takana on rakkaus.

Piispana hän on havainnut, että kirkon ykseyden vaaliminen on tullut aina vain vaikeammaksi.
– Jos huolen kantamiseen kirkosta kuuluu samalla myös rakkautta, silloin ollaan niin sanotusti samalla puolella. Rakkaus ja yhteys kuuluvat toisiinsa kuin siamilaiset kaksoset.

Jaa tämä artikkeli: