Salaisuus sittenkin. Mitä tahansa ihminen luulee tietävänsä Jumalasta, muistakoon, että tieto parhaimmillaankin on arvoituksen kaltaista.
Hengellisten aistien valtakunta
Aika on antaa aistien paastota, ja aika avata ne Jumalan läsnäololle. Miltä se mahtaa maistua?
Elintarvikkeiden tuotekehittäjät, huippukokit ja vaikkapa viinin tai kahvin koemaistajat ovat saaneet syntymälahjakseen harvinaisen herkän makuaistin. Supermaistajan kielen makunystyjen reseptorit tunnistavat suuhunpantavan sisällöstä vähäisiäkin ainesosia ja vivahteita.
Reilu 10 prosenttia kansasta on saanut erittäin herkän makuaistin ja kolmannes kaikkea muuta kuin herkän, loput sijoittuvat sille välille.
Hengellistä herkkyyttä on mahdotonta mitata samalla tavalla. Kaikkina aikoina enin osa ihmisistä on kuitenkin aistinut Jumalan, jonkinlaisen jumaluuden tai tuonpuoleisen olemassaolon.
Kristityt uskovat, että Jumala puhuttelee ihmiskuntaa muun muassa omantunnon sekä luonnon ja luomistyönsä kauneuden kautta, vaikka vastaanottajalla ei olisi kristinuskosta hajuakaan. ”Erityinen ilmoitus”, josta Raamattu kertoo, toteutuu Jeesuksen persoonassa.
Taivaalliset tuntosarvet
”Olen kuullut jonkun sanoneen, että haluaisi uskoa, muttei osaa. Minä taas olen yrittänyt olla uskomatta, mutten nähtävästi kykene”, tunnustaa laulaja Juha Tapio (HS 26.9.).
Mika Waltarikin koetti pitkään vapautua kristillisestä taustastaan. Waltari vastusti uskonnollisten kokemusten tietoista etsimistä. Hengellisestikin äärimmäisen herkkä taiteilija törmäsi kuitenkin Jumalaan toistuvasti – koko laajalla aisti- ja tunnerekisterillään.
Jumalasta lumouduttuaan hän oli lopulta ”valmis hylkäämään tiedon painolastin, sillä alkuperäistä ihmettä kohti, Kristuksen ristinkuolemaa ja ylösnousemusta kohti hän oli nyt matkalla. Kuolemattomuuden arvoitusta ratkaisemassa, perimmäisenä tavoitteena unio mystica, ihmisen ja Jumalan yhteys”, kirjoittaa Waltarin elämäkerran kirjoittaja Panu Rajala.
Osalla ihmisistä on ilmeisen tarkat taivaalliset tuntosarvet tai kyky kuulla Korkeimman puhuttelua ja päästä hajulle Kristuksesta. Heilläkin on silti usein vuosikausia kestäviä ”aistien erämaita”, jolloin Jumala kätkeytyy kaikilta aisteilta.
Äiti Teresalla ei ollut vuosiin mitään kokemuksia Jumalasta. Silti hän jatkoi Kristuksen seuraamista eli lähimmäisen rakastamista.
Huippumaistajat harvassa
Mystikoita ja askeetikkoja tutkinut historioitsija Maiju Lehmijoki-Gardner korostaa, että hengenelämän huippumaistajien antaumuksellisesta asenteesta on opittavaa rivikristityillekin.
Uskonnon huiput antavat tieteen, taiteen ja urheilun suurmestarien tavoin kaikkensa edetäkseen kristinuskon Tiellä. Kova kilvoitus ja työ tuottavat tietoa ja kokemuksia.
Mystikko Richard Rollelle (1300–1349) rukouksessa harjaantuminen oli riemulle antautumista. Jumalayhteys oli kuin iloista laulua tai makeaa hunajaa.
”Palavan rakkauden voimalla sydämemme pyrkimys sytyttää rukouksemme tuleen. Ja niin huuliltamme lähtenyt palaa Jumalan silmien edessä levittäen suloista tuoksuaan. Näin rukoileminen on riemukasta iloa; rukous muuttuu ylistyslauluksi, kun se on täynnä sanoinkuvaamatonta makeutta”, Rolle herkistelee.
Hänen anonyymin aikalaisensa 1300-luvulla kirjoittama Tietämättömyyden pilvi tähdentää, että Jumalaan liittyvät palavat tunteet ja polttava kaipaus eivät itsessään ole armoa, vaan armon merkkejä.
”Aistein koettavien tuntemusten, armon merkkien puuttuessa osoittamasi kärsivällisyys ja näiden merkkien aikana saamasi hengen vahvistus ja suloinen ravitsemus ovat välineitä, joiden kautta Jumala tahtoo saattaa sinut taipumaan niin notkeasti ja alistumaan tahtoonsa. Hän yhdistää sinut itseensä täydellisessä rakkaudessa, niin että yhtä iloisesti ja alttiisti luovut tällaisista tuntemuksista hänen tahdostaan kuin otat ne myös vastaan.”
Yksityisyrittäjä pyörää keksimässä
Joskus on annettava aistiensa paastota, Tietämättömyyden pilvi -teos neuvoo.
”Ihminen voi maistaa hengellistä Jumalan tuntemusta vain armon kautta, olipa hänen hengellinen tai maallinen tietämyksensä miten suuri tahansa. Etsi enemmän tuntemusta kuin tietoa, sillä tieto useinkin pettää sinua ja johtaa ylpeyteen, kun taas nöyrä suloinen tuntemus ei voi johtaa sinua harhaan.”
Individualismin kulta-aikana yhä useampi haluaa selvittää itsekseen, mistä uskossa on kysymys. Viis yhteisön tuesta, sukupolvien saatossa tehdyistä löydöistä ja hyviksi havaituista tavoista päästä Jumala-yhteyteen. Uskonnollinen yksityisyrittäjä keksii pyörää uudelleen…
Kirkko antaa pyhän kohtaamiselle ja tämän kokemuksen tulkitsemiselle kielellisen, symbolisen ja sosiaalisen ympäristön, jossa uskolla on tilaa elää ja ravintoa kasvaa.
Uskonnolliseen kielenkäyttöön tulee tosin harjaantua, jotta sen symbolit ja merkityssisällöt voisivat avautua. Mikä tahansa kielitaito jää puutteelliseksi, jos se on kirjoista päntättyä eikä tositilanteessa käytettyä.
Hengellisesti virikerikkaassa ympäristössä kasvava oppii luonnostaan, kuinka pyhät toimitukset, hiljaisuus, kauneus, rukous ja mysteerin äärellä viipyminen harjaannuttavat vuoropuheluun Jumalan kanssa. Iltarukouksen kaltaiset tavat ovat sikäli kullanarvoisia.
Kristuksen suloinen tuoksu
Eero Huovinen toteaa kirjassaan Pappi?, että kaikilla aisteilla on myös hengellisiä ulottuvuuksia. Jumalan läsnäolo tuntuu, maistuu ja tuoksuu.
Yksi piispan lempivirsistä (VK 312) puhuu hengellisestä makuaistista: ”Maistaa Herra mun jo antoi, kuinka onkaan suloinen läsnäolo Jeesuksen.”
Eero Huovinen selventää, ettei Jumalan läsnäolon maku ole fyysinen maku, vaan se ilmaisee välitöntä hengellistä kokemusta. Maku on aisteista vaikeimmin kuvattava.
Kaikki aistit käytössä
Luterilaista kirkkoa on kutsuttu ”sanan kirkoksi”, jossa Pyhän Hengen on ymmärretty puhuttelevan erityisesti luetun ja saarnatun sanan kautta.
Jakaessaan Kirkon kulttuuripalkinnon 2004 tekstiilitaiteilija Päikki Prihalle arkkipiispa Jukka Paarma myönsi, että välillä ajatus sanan kirkosta on ymmärretty liian ahtaasti:
”Sana toimii sekä ymmärryksen, järjen, että tunteiden ja kaikkien aistien välityksellä. Sanaa luetaan ja kuullaan, sitä katsellaan kirkkotaiteessa, se tulee luoksemme musiikin välityksellä, sitä maistetaan ehtoollisessa ja jopa sen tuoksu tunnetaan pyhässä savussa tai suitsutuksessa.”
”Liturgiset värit, jotka välittyvät nimenomaan kirkkotekstiilien kautta, julistavat kirkkovuoden ajankohdan luonnetta. Niiden viestimä symboliikka on usein pysähdyttävää ja se puhuu monelle Jumalan pelastushistorian teoista silloin, kun sanat ja saarnat tahtovat mennä korvien ohi”, arkkipiispa arvioi.
Tuttuja makuja? Hengellisiä aisteja voi toki harjaannuttaa, mutta vielä parempi on suostua luottavaisesti Jumalan käsiin.
”Salvian ja punapippurin voi ymmärtää vain se, joka on maistanut niitä ja nauttinut niillä maustetuista ruoista. Kristuksen läsnäolon maku on ’suloinen’ sille, joka on päässyt osalliseksi Vapahtajan rakkaudesta. Ehtoollisen viini maistuu fyysisesti makeahkolta viiniltä, mutta myös sen hengellinen maku voi olla ’makea’ sille, joka kokee saavansa sakramentissa ’kuolemattomuuden lääkkeen’.”
Korvaihmisiä vai silmäkansaa
”Luterilaisia on usein pidetty korvaihmisinä, katolilaisia ja ortodokseja taas enemmän silmäkansana. Vastakohta on keinotekoinen. Kaikille isoille kirkoille sekä korva että silmä ovat tärkeitä”, näkee Eero Huovinen.
Hänen mukaansa silmiin katsomalla näkee ihmeellisiä asioita: huolia ja suruja, pelkoja ja kauhuja, mutta myös iloa, toivoa ja onnea. Jos haluan tietää, kuka on lähimmäiseni, on oltava rohkeutta katsoa toista silmiin.
”Synti on sokeutta ja usko näkemistä. Syntiin kuuluu kaikkien muiden vaivojen lisäksi myös sumentunut kyky nähdä todellisuus oikein. Armo taas lahjoittaa ihmiselle paitsi vapauden myös taidon nähdä jumalallisia.”
Uskon silmät näkevät ihmeitä ja johdatusta siellä, missä tavalliset silmät näkevät sattumia. Varovaisuus on kuitenkin tarpeen:
” Vaikka uskon silmät aavistavat salaisuuksia, ne katselevat kuin nurkan takaa, periskoopista, peilistä tai verhon läpi. Jos uskon näkökykyä pitää liian tarkkana, silloin ajautuu väärään uskonnolliseen itsetietoisuuteen.”
”Vasta taivaassa näkökyky on virheetön ja vasta siellä katsotaan kasvoista kasvoihin. Nyt voimme kyllä kurkistaa Jumalan salaisuuksiin, mutta silti… Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta.”
Kirjallisuutta: Eero Huovinen: Pappi?.
Maiju Lehmijoki-Gardner: Kristillinen mystiikka.
Panu Rajala: Unio mystica. Mika Waltarin elämä ja teokset.
Tietämättömyyden pilvi. Suom. Paavo Rissanen.
Jaa tämä artikkeli: