Henkilökohtainen kirkkoneuvoja
”Henkilökohtainen kirkkoneuvojasi tässä, hei! Olisiko sinulla hetki aikaa jutella?”
Tällaista palvelua ideoitiin taannoin Leppävaaran seurakunnassa, kun pohdittiin, mitä käytännössä tarkoittaa kirkon tavoite kohdata jäsenensä laadukkaasti viisi kertaa vuodessa. Pankista soitetaan, puhelinoperaattori ottaa yhteyttä, miksei myös seurakunta. Olisiko se ihan mahdotonta ja olisiko se ylipäätään tarpeellista? Toimintamalli jäi silloin harkinnan asteelle.
Entä jos joku oikeasti soittaisi?
”Mitä kuuluu”, neuvoja kysyisi. Kertoisinko vai kiusaantuisinko?
Jos häät, kaste tai hautajaiset olisivat ajankohtaisia, neuvoja osaisi varmasti opastaa niiden suhteen. Hän kertoisi, millaisia tiloja löytyy, maksavatko ne jotakin ja voiko kastepuku olla vaaleanpunainen. Tai miten Kellonummen hautausmaalle pääsee, miksi kannattaa mennä naimisiin ja milloin rippikouluun ilmoittaudutaan.
Neuvoja tuntisi myös seurakuntien toiminnan kuin omat taskunsa. Saisin häneltä varmaan vastauksen kysymykseeni, että onkohan siellä mitään minua kiinnostavaa. Lapset ja lapsiperheet löytävät helpommin paikkansa, mutta jos satun olemaan vaikka liikuntasuuntautunut sinkku tai moottoriurheilusta kiinnostunut mies, neuvojan evästykset voisivat olla kova juttu.
Neuvoja olisi tosi taitava, sillä hän ei tuputtaisi mitään, mutta onnistuisi silti kertomaan, mitä on tarjolla. Ja kyllä hän voisi vähän rohkaistakin, että mukaan vain.
Arvostan sitä, että puolesta sanasta hän huomaisi minun tarpeeni ja kirjaisi ne ylös.
Mitä kuuluu, miten voit, neuvoja kysyisi joskus toisenkin kerran. Neuvojan tärkein taito olisi kuunnella ja kuulla. Hän huomaisi, milloin en voikaan vastata kevyesti kaiken olevan hyvin. Sitten voitaisiin jutella ja miettiä, miten tästä eteenpäin.
Unelmissani henkilökohtainen kirkkoneuvoja kysyisi myös, miten uskoni ja epäilyni voivat. Sitten puhuisimme siitä tai neuvoja ohjaisi jonkun muun juttusille. Sellaista keskustelua kutsutaan hengelliseksi ohjaukseksi, ja sitäkin tässä kirkossa harrastetaan.
Omaa kirkkoneuvojaa ei ansaittaisi annetulla kolehdilla tai kirkkokäyntien määrällä. Oman neuvojan jokainen saisi kuin kastelahjana, ikään katsomatta.
Neuvojaan voisi olla yhteydessä aina, kun asiaa tulisi. Tutulle Maijalle tai Pekalle olisi helpompaa osoittaa kysymys silloin, kun joku asia on mielenpäällä.
Miten on? Saisiko henkilökohtainen kirkkoneuvoja kilauttaa kerran vuodessa?
Urpu Sarlin
päätoimittaja
urpu.sarlin@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: