Henkilöseurakunnille kysyntää

Seppo Simola käsitteli pääkirjoituksessaan 25.2. enimmäkseen torjuvasti niin sanottujen henkilöseurakuntien ideaa.

• 12.11.2009 10:44

En minäkään näe erityistä lisäarvoa siinä, että kuuluisin myös edelliseen Olarin ja sitä edelliseen Parkanon seurakuntaani. Olisi vain tårta på tårta.

Tässä ”henkilöseurakunnassa” on kysymys vallan muusta. Kirkossamme toimii useita herätysliikkeitä, joiden toimipisteiden (yleensä rukoushuoneita) vaikutuspiirissä on jopa kymmenien eri kirkkoseurakuntien jäseniä. Olisi luontevaa, että liikkeiden kokeneilla sananpalvelijoilla olisi kirkossa jonkinlainen b-pastorin asema. He voisivat sananpalvelun ja sielunhoidon lisäksi kastaa lapsia ja toimittaa ehtoollispalveluksia. Toimipisteitä voitaisiin vihkiä kirkon sakraalitiloiksi. Tämä malli tunnetaan ennestään ainakin SLEY:n piiristä Helsingissäkin, ja se pitäisi vanhauskoiset kirkossa, ettei kävisi laajemmin siten kuin Luther-Säätiön kanssa.

Itse muistan järjestelyn Bukarestista anglikaanisen sisarkirkkomme messusta. Sen toimitti papin puuttuessa maatalousalan tohtori tittelillä Licenced Reader eli valtuutettu lukija. Paremmin kävi kuin monelta virkapapilta. Tein aktiivivuosinani kirkon luottamushenkilönä 1990-luvulla aloitteita pappisvaltuuksien saaneiden merkittävästä lisäyksestä, mutta ne pysähtyivät alkuunsa. Ehkä aika olisi nyt otollisempi. Täytyy muistaa, että maallikko-termin kantasana tarkoittaa Jumalan kansaa. Pappeja on Suomessa tosi vähän verrattuna esimerkiksi tuomareihin tai lääkäreihin, insinööreistä puhumattakaan. Sielunhoidon ja sakramenttien tarve taas on hyvin suuri.

Pekka Rytilä
Malmi