Aito kysymys. Ulla Lumijärvi on huomannut, että yksinkertainen kysymys: ”Mitä sinulle kuuluu?” ja vastauksen levollinen kuuntelu voi olla harvinainen, järisyttävä kokemus. Kuva: Sirpa Päivinen
Heponiemessä saa olla vain
Hiljaisuuden peiliin katsova ihminen kohtaa Jumalan.
Heponiemen hiljaisuuden keskus Karjalohjalla valmistautuu ottamaan vastaan syyskauden hiljentyjät. Iso, yli 13 hehtaarin järvenrantapalsta näyttäytyy loppukesän loistossa: talkoolaiset ovat siivonneet, kasvattaneet kukkia, perunoita ja marjoja sekä raivanneet upeaa tammimetsää, jotta sen satoja vuosia vanhat puut jatkaisivat kukoistamistaan vielä tulevillekin sukupolville.
– Mitä enemmän täällä viettää aikaa, sen enemmän huomaa, mitä kaikkea olisi vielä tehtävä, huokaa Heponiemen retriittikeskuksen päällikkö Ulla Lumijärvi.
Lumijärvi on tehnyt pitkän uran liike-elämässä, mutta loikkasi pois oravanpyörästä vuonna 2008. Hän lähti opiskelemaan Espanjaan, Avilan mystiikan yliopistoon, missä keskitytään Pyhän Avilan Teresan ja Ristin Johanneksen teologiaan.
Sieltä Lumijärven tie mutkitteli puolitoista vuotta sitten Heponiemen päälliköksi. Työpaikkaetuihin kuuluu upean maiseman lisäksi aamu-uinti yhdessä Suomen puhdasvetisimmistä järvistä, erinomainen, paikalla valmistettu ruoka sekä neljä rukoushetkeä päivässä.
Heponiemen historia on pitkä. Ensiksi sen löysi 1900-luvun alussa valokuvaaja ja kirjailija I. K. Inha, joka pystytti Puujärven rantaan pikkuruisen mökin. Inha joutui kuitenkin luopumaan mökistään, ja paikan omistajiksi tuli kamreeri Juho Ennola Hildi-rouvansa kanssa.
Ensi vuonna tulee täyteen sata vuotta siitä, kun he testamenttasivat Heponiemen Helsingin diakonissalaitokselle ”työssä väsyneiden ja vanhojen diakonissojen kesäpaikaksi”, kuten jälkisäädös kuului.
Paikka on kokenut sadan vuoden aikana monenlaisia vaiheita, mutta vuodesta 1997 lähtien se on toiminut retriittikeskuksena.
Hiljaisuuden kulttuuri on läsnä kaikessa. Alueella on runsaasti mahdollisuuksia vetäytyä omiin oloihin luonnon helmaan eikä sinne ole vedetty WLAN-yhteyksiä. Rakennukset ovat kauniita ja hyvin hoidettuja, mutta yksinkertaisesti sisustettuja. Retriittiläisille varataan yhden hengen huoneet, joissa on oma kylpyhuone.
– Idea on, että kaikki on siistiä, kaunista ja levollista. Tällaisessa ympäristössä ihminen voi kohdata itsensä ja Jumalan, Ulla Lumijärvi sanoo.
Syksystä kevääseen Hiljaisuuden keskuksessa järjestetään retriittikursseja sekä keskuksen omin voimin että seurakuntien ja muiden yhteisöjen järjestäminä.
Helsingin diakonissalaitos tukee retriittejä taloudellisesti. Kesäkaudella keskusta käytetään erilaisten diakonialeirien järjestämiseen, jolloin asiakkaina on eri tavoin kovia kokeneita ihmisiä. Keskusta voi myös vuokrata yritysten ja yksityisten käyttöön esimerkiksi virkistys- ja vetäytymispäivien viettoon.
– Otamme kaikki vieraat vastaan samanlaisella kunnioituksella ja arvokkuudella. Täällä ei kenenkään tarvitse suorittaa eikä päteä. Vieraista huomaa muutaman päivän kuluttua, miten hyvää tällainen ympäristö heille tekee.
Lumijärvi huomauttaa, että myös yhteiskunnan menestyjät ovat ihmisinä usein hädänalaisia ja kaipaavat kipeästi hiljaisuutta, lepoa ja kohdatuksi tulemista.
– Yksinkertainen, vilpitön kysymys: ”Mitä sinulle kuuluu?” ja vastauksen levollinen kuuntelu voi olla heille harvinainen, järisyttävä kokemus, Lumijärvi toteaa.
Innokkaista Heponiemen-kävijöistä on muodostunut yhteisö, jonka jäsenet saattavat viipyä paikalla pitkin kesää. Talkoolaiset voivat asua edullisesti tai ilmaiseksikin, jos tekevät kuusi tuntia töitä päivässä.
Yksi pitkään Heponiemessä viihtyneistä on Maisa Kumpulainen, eläkkeellä oleva lastentarhanopettaja, joka muun muassa vetää alueen kulttuurihistoriasta kertovia kiertokävelyitä ja lausuu matkan varrella runoja, jotka tiedetään tai arvellaan kirjoitetuiksi juuri täällä.
– Yhteisömme nimi on ”Tee työtä ja rukoile”. Talkoolaisia kutsutaan sisariksi ja veljiksi ja vastuuhenkilöitä paikan entisten omistajien mukaan Hildeiksi ja Juhoiksi, Kumpulainen kertoo.
Rukoushetket kappelissa ennen aterioita ja nukkumaanmenoa sekä ruoan siunaaminen kuuluvat talon tapoihin. Leirien osallistujat voivat osallistua niihin tai olla osallistumatta. Ketään ei painosteta sellaiseen, mitä hän ei tunne omakseen.
– Tänne saa tulla vaikka vain syömään ja nukkumaan, Ulla Lumijärvi vakuuttaa.
Useimpien on kuitenkin ennen pitkää palattava hiljaisuudesta oman elämänsä kiireeseen ja hälyyn. Kuinka sinne saisi vietyä hiljaisuutta mukanaan?
– Hiljaisuus on tietoisuuden tila, jota voi tietoisesti harjoitella. Hiljainen, levollinen paikka auttaa, mutta ihminen voi oppia vetäytymään omaan hiljaisuutensa vaikka ruuhkabussissa, Ulla Lumijärvi vakuuttaa.
Salla Korpela
Jaa tämä artikkeli: