null Heti aamusta uimaan

— Talviuinnissa ei ole yhtä oikeaa tapaa, vaan kannattaa kuunnella omia tuntemuksiaan ja mieltymyksiään, talviuintiohjaaja Helena Toivanen sanoo.

— Talviuinnissa ei ole yhtä oikeaa tapaa, vaan kannattaa kuunnella omia tuntemuksiaan ja mieltymyksiään, talviuintiohjaaja Helena Toivanen sanoo.

Heti aamusta uimaan

Talviuimari ei pikkupakkasta hätkähdä.

Jos järvenpääläisellä Helena Toivasella on vapaapäivä tai hän on lähtemässä iltavuoroon työhönsä Jumboon, hän käy usein uimassa aamulla yhdeksän jälkeen. Uintipaikka löytyy Vanhankylänniemestä Tuusulanjärveltä. Suomen Ladun mukaan kyseessä on talvi- tai kylmäuinti.

— Vesi voi olla kylmää, vaikkei jäätä ja avantoa olisikaan. Sitten kun jäätä alkaa muodostua, pumppu pitää avannon sulana.

Helenalla on menossa 14. talviuintivuosi. Ensimmäisen kerran hän kokeili talviuintia ystävänsä suosituksesta selvittyään juuri kivuliaista selkävaivoista.

— Kävin kaksi kertaa avannossa saunasta. Myöhemmin luovuin sekä saunassa että suihkussa käymisestä uinnin jälkeen. Kylmästä, pehmeästä järvivedestä jää iholle mukava tuntu. Se, että vaatteet voi riisua ja pukea lämpimässä pukukopissa, riittää minulle.

Ei maksa paljon

Talviuintiharrastus on halpaa, vakuuttaa Helena Toivanen.

— Varusteiksi riittävät uimapuku ja talviuintitossut. Vaikka tossuihin menee vettä, jalat pysyvät niissä lämpiminä. Ne suojaavat jalkapohjia lumelta ja jäältä ja ovat hyvät turvallisuudenkin takia.

Muitakin varusteita on tarjolla. Helena on kokeillut uimakäsineitä, muttei saanut niihin tuntumaa. Pipoakaan hän ei tavallisesti käytä, vaikka se torjuisi lämmön haihtumista pään kautta. Esimerkiksi avantouinnin SM-kisoissa on pipon käyttö pakollista, mutta kilpasarjassa ei saa käyttää tossuja eikä käsineitä.

Talviuintipaikoissa, kuten Vanhankylänniemessä ja Kuusijärvellä, maksetaan kausi- tai kertamaksua lämpimän pukukopin ja saunan käyttämisestä.

Aluksi pieni pulahdus

Kylmäuinnista innostuttuaan Helena Toivanen kävi Suomen Ladun talviuintiohjaajakoulutuksen.

— Silloin kun on jo menossa kylmään veteen, ei kannata jäädä pohtimaan, meneekö vai eikö, vaan mennä vain rauhallisesti. Ensimmäisellä kerralla riittää hyvin kastautuminen tai pieni pulahdus. Myöhemmin voi lisätä vedessä viipymisaikaa ja ryhtyä uimaan, jos siltä tuntuu.

— Jos talviuimariksi aikovalla on ollut sydänoireita tai muita terveysongelmia, hänen on hyvä jutella asiasta etukäteen lääkärin kanssa. Useimmille terveille ihmisille — lapsista vanhuksiin — talviuiminen sopii hyvin. Uinti lisää kylmän ja stressin sietokykyä. Moni hakee talviuinnista apua reumasairauksiin, migreeniin tai vaihdevuosivaivoihin.

Valtaosa talviuinnin aloittajista on nelikymppisiä naisia. Vanhoissa isoissa talviuintiseuroissa on myös paljon miehiä. Arviolta satatuhatta suomalaista talviui vähintään kerran viikossa.

Helena neuvoo kuuntelemaan omia tuntemuksiaan ja toimimaan niiden mukaan. Jos jonakin päivänä vesi tuntuu tavallista kylmemmältä, siitä on lupa nousta tavallista nopeammin.

Kuin varoittavaksi esimerkiksi Helena kertoo, miten hän kerran alkuaikoina kävi samalla reissulla vedessä viitisen kertaa.

— Se oli aivan liikaa. Sain pieniä rytmihäiriöitä, ja kävin niiden takia terveyskeskuspäivystyksessä. Myöhemmin olen huomannut, että yksi vedessä käyntikerta riittää, kunhan saan uida kunnolla. Jälkivaikutus ei parane useammasta kerrasta.

Bonuksena talvimaisema

Helena Toivanen on osallistunut kymmenen kertaa avantouinnin SM-kisoihin.

— Ensimmäisellä kerralla osallistuin norppasarjaan, jossa ei oteta aikaa. Kilpailussa sijoittuminen ei ole myöhemminkään ollut minulle niin tärkeää kuin hauska tapahtuma, jossa on tuhat muuta hullua.

Kaikki eivät ui kisoissa. Kastautujille on oma kuuttisarjansa. Miesten sarjoissa on mukana entisiä kilpauimareita, ja niinpä 25 metrin matkalla uidaan kovia aikoja. Lajissa järjestetään myös maailmanmestaruuskilpailuja. Varsinkin britit ja venäläiset ovat kovia uimaan kylmissä vesissä.

Kilpailujen sijasta talviuinnin ydin löytyy kuitenkin arjesta.

— Paras talviuintisää on silloin, kun pakkasta on reilu kymmenen astetta ja sää on tyyni. Talvinen järvimaisema on hieno, varsinkin kun on lunta ja aurinko paistaa. Mitä kylmempää on, sitä lämpimämmältä vesi tuntuu. Ja uinnin jälkeinen olotila on ihana.

 

Helena Toivanen ui la 26.11. Tuusulanjärvessä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.