Kesällä tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun Ahti Honkanen lähti Hasalan tilalta Jokivarresta ja muutti Peijaksen sairaalan kautta Raikukujan palvelutaloon Martinlaaksoon. Se oli hänelle ensimmäinen muutto 98 vuoteen.

On hän muuttanut kerran aikaisemminkin. Vuonna 1912 kolmen kuukauden ikäinen paljasjalkainen helsinkiläispoika tuli perheineen Hasalaan. Isä oli ostanut pientilan asuinpaikaksi ja elinkeinoksi, ja maanviljelyksestä tuli myös Ahdin ammatti.

— Meillä viljeltiin kauraa, vehnää, perunaa ja heinää lehmille ja hevosille.

Omaan käyttöön saatiin myös punajuuret, porkkanat, marjat, omenat, kananmunat ja sianliha. Lehmiä oli tavallisesti kaksi tai kolme, enimmällään neljä. Äiti ja isosisko hoitivat niitä. Yleensä myytiin tinkimaitoa lähiasukkaille, mutta joskus maitoa riitti meijeriin asti.

Perunoita ja joulukuusia torille

Jo poikana Ahti Honkanen oppi tekemään töitä hevosen kanssa.

— Talvella haettiin puita metsästä. Kesällä ne hakattiin haloiksi ja myytiin.

Korson asemalta pääsi junalla Helsinkiin. Silloin kun vietiin myytäväksi perunoita Kauppatorille tai joulukuusia Hakaniemen torille, mentiin hevosella.

— Matka kesti kolme neljä tuntia yhteen suuntaan. Kuljettiin Vanhaa Porvoontietä pitkin.

Vaikka lapset alkoivat tehdä töitä heti kun vain siihen kykenivät, oli heidän elämässään muutakin. Kesäisin uitiin Keravanjoessa.

— Sattui niin onnellinen tapaus, että alueen kesäasukkaissa oli perhe, jonka poika oli uimamaisteri. Eikä mikään tavallinen maisteri, vaan erikoistunut kerroshyppyihin. Atte Lindqvist edusti Suomea olympialaisissakin.

— Jos uimataito olisi ollut kotiopetuksen varassa, se olisi varmasti jäänyt huonommaksi. Uimaopettajamme ei itse uinut joessa, vaikka opetti meitä.

Polkupyörällä rippikouluun

Muutakin opetusta alueen lapset toki saivat.

— Olihan silloin jonkinlainen kansakoulujärjestelmä. Aluksi ei omalla kylällä ollut koulua, vaan kävin kaksi luokkaa Korsossa, Ahti Honkanen kertoo.

Kun Keravanjoen itäpuolelle valmistui koulu, sinne tuli peräti kaksi opettajaa. Ahti kävi siellä seuraavat neljä luokkaa.

— Kai koulussa opetettiin silloin samoja aineita kuin nykyäänkin. Opin kirjoittamaan ja lukemaan. Koululaiset olivat hyvin eri-ikäisiä, joukossa oli rippikouluikäisiäkin.

Oman rippikoulunsa Ahti Honkanen kävi Tuusulan kirkossa. Niihin aikoihin kotikylä oli osa Keravan kauppalaa, mutta Tuusulan seurakuntaa. 1950-luvulla kylä siirtyi osaksi Vantaan edeltäjää Helsingin maalaiskuntaa.

— Tytöt kävivät rippikoulun syksyllä ja pojat keväällä. Vanhemmat sisarukseni asuivat rippikouluajan jossakin talossa kirkon lähellä. Minä olin ensimmäinen, joka kävi rippikoulun kotoa käsin. Meille tuli silloin ensimmäinen polkupyörä.

Polkupyörän lisäksi kotiin saatiin aikanaan muitakin uutuuksia: 1930-luvun lopulla tuli radio, ja 1940-luvulla puhelin.

Omatoimista opiskelua

Ahti Honkasen yleissivistys ei jäänyt pelkkään kansakouluun. Vanhempi veli oli Helsingissä Kalliolan opistossa tutustunut setlementtiaatteeseen ja innosti kyläläisiä omatoimiseen opiskeluun. Niin syntyi 1930-luvun alussa opintokerho Kipinä, joka toimi yli neljännesvuosisadan.

— Aina syksyllä päätimme yhdessä, mitä ainetta alamme opiskella. Hommasimme sitten kirjat.

Englannin opiskelusta oli hyötyä silloin, kun Helsingissä kokoustaan pitäneet Luterilaisen maailmanliiton edustajat kävivät tutustumassa suomalaiseen maalaiselämään.

— Ja kun olin sotaveteraanien matkalla Mustallamerellä, jouduin tulkiksi, koska muut osasivat kieliä vähemmän kuin minä.

Omatoiminen opiskelu vei Ahti Honkasen myös hoitamaan kyläläisten lakiasioita, perunkirjoituksia ja perinnönjakoja. Nykyään hän seuraa maailmanmenoa muun muassa lukemalla päivittäin Helsingin Sanomia.

— Enkä minä olekaan ihan tavallinen lehden lukija, vaan saan lehteni ilman maksua. Olin pitkään lehtiasiamies.

Lukemistaan odottavat myös lainakirjat Sissiosasto ja Joukkueenjohtaja.

Ahti Honkanen juo 100-vuotissyntymäpäiväkahvit to 23.2.