Avara. Sinä iloitset kuivasta hiekastakin.
Hiekanjyvä
Matkustan kotiin lopen väsyneenä työmatkan jälkeen. Vihreä maisema vilisee ikkunan takana ohi, ajatukset viipyvät tiiviissä työrupeamassa ja hyppäävät välillä kotona odottavaan. Välitilaa, sitä on junamatka.
Elämässä ei ole yhtään turhaa hetkeä, keskeyttää ajatusten ääni. Junassa siihen on vähän vaikea suhtautua vakavasti. Aika turhia hetkiä kuitenkin. Hikisiä automatkoja takapenkillä kitisevien lasten kanssa, ennen mökille pääsyä, ennen löylyn syleilyä. Lattialle lojumaan jätettyjen pyykkien keräämistä, kuka edes muistaa minkä näköinen vaatekappale viimeksi oli kädessä?
Edellisviikolla Ylioppilasteatterin Rakkaus ja maailmanloppu tiivisti maapallon historian viiteen minuuttiin. Merestä maalle nousseet eliöt pussaavat ja kuolevat, dinosaurukset pussaavat ja tuhoutuvat, ihmiset pussaavat, tappavat toisiaan ja kuolevat. Elämässä on oikeastaan vain turhia hetkiä. Kaikki loppuu, eikä meistä jää mitään jäljelle, tiesi jo Saarnaajakin.
Hiekanjyvänen, tai sitäkin pienempi, on ihmisen vaellus maailmassa. Kuitenkin minun elämäni on kokonaan tärkeä minulle. Kun hikiset perhematkat päättyvät, katsoo kadehtien niitä, jotka haaskaavat kallisarvoisia hetkiä näyttämällä kyllästyneeltä. Kun selkä ei enää taivu nosteluun, muisto pyykin poimimisesta muuttuu rakkaaksi.
Ei elämäni lopun pelkäämiseen ole tarkoitettu, vaan sen muistamiseen. Jokaisen hiekanjyvän olemassaolosta iloitseva Jumala riemuitsee, kun nautin Hänen lahjastaan, enkä laita sitä kaappiin pölyttymään.
Kaisa Kariranta
10. sunnuntai helluntaista
Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa Jaa tämä artikkeli: