Elämänsä kunnossa. Soile Isokosken huilunhopeinen sopraano teki sulavia kaarroksia orkesterikudoksen yllä. Kuva: Sirpa Päivinen

Hienostunut ranskalaisilta

• 15.09.2014 13:30

Ranskalainen orkesterimusiikki tarjoaa kuuntelijalleen aistikkuutta, väräjäviä sointeja ja lempeästi kaartuvia melodioita. Kaikkea tätä oli yllin kyllin tarjolla Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa. Illan ehdoton huippu oli Soile Isokosken laulama Ernest Chaussonin (1855–1899) Rakkauden ja meren runoelma. Liki puolituntinen teos käsittää kaksi laulua sekä orkesterivälisoiton.

Maurice Bouchorin runot maalaavat romanttisia kuvia rakkaudesta, merestä, auringosta ja kukkien tuoksusta. Chausson kietoo ne symbolistiseen ja usvaiseen haavemaailmaan. Isokosken esitys oli intensiivinen, ja teoksen alun auvoinen pastoraalitunnelma kääntyi hänen tulkinnassaan koskettavalla tavalla lopun haikeisiin tunnelmiin. Isokosken huilunhopeinen sopraano teki sulavia kaarroksia orkesterikudoksen yllä, ja esityksestä huokui yksi hänen suuren taiteensa tunnusmerkeistä: henkilökohtainen vaatimattomuus ja nöyryys musiikin edessä. Tässä taiteilija, joka ei esittele itseään! Kuulemani perusteella laulunopettajan uralle suuntautuminen ei ainakaan johdu äänellisistä ongelmista, päinvastoin: Isokoski on elämänsä kunnossa.

Ranskalaisen orkesteri-illan itsestään selvä säveltäjä oli impressionisti Claude Debussy (1862–1918). Pelléas ja Mélisande -sinfonia perustuu säveltäjän samannimiseen oopperaan Maurice Maeterlinckin symbolistisen näytelmän pohjalta. Marius Constantin sovitus Debussyn musiikista soi John Storgårdsin ja HKO:n käsissä hellästi ja salaperäisesti kuiskien. Musiikkitalon akustiikkaa on monesti moitittu siitä, että se ei suosi suuria orkesteritehoja. Sen sijaan hiljaiset ja intiimit sävyt toistuvat kauniisti. Tämän huomasi myös Debussy-numerosta: kapellimestari ja orkesteri suorastaan nautiskelivat äärimmäisistä pianissimoista.

Pelléas ja Melisande -sinfoniaa ja Chaussonin Meren ja rakkauden runoelmaa kehystivät Albert Rousselin (1869–1937) kaksi orkesterisarjaa baletista Bacchus ja Ariane. Vasta liki 40-vuotiaana oman äänensä löytänyt Roussel etääntyi impressionismin pastellisävyisestä utuisuudesta kohti uusklassismin raikkautta. Kaksinäytöksinen Bacchus ja Ariane ammentaa antiikin aiheista. Sitä pidetään säveltäjänsä merkittävimpänä teoksena. Jos näin on, se ei ole paljon.

Musiikin tunnelmat vaihtelevat lyyrisistä suvannoista riehakkaaseen biletykseen, mutta kokonaisuus jää hahmottomaksi. Tuntuu kuin musiikki ei kantaisi ilman tanssia. Illan päätöksenä soinut toinen orkesterisarja kohensi tunnelmaa – tosin sekin lähinnä esityksensä puolesta. Kohta työnsä jättävä ylikapellimestari Storgårds pääsi väläyttelemään virtuoosista johtamistaitoaan sarjan hurjissa rytmisissä pyörteissä. HKO oli heti leikissä mukana ja ylsi komeaan suoritukseen sekin.

Risto Nordell
Helsingin kaupunginorkesterin konsertti Musiikkitalossa 11.9.
Soile Isokoski, sopraano, John Storgårds, kapellimestari.