null Hoida joulun järjestelyt kotisohvalta

Kuva: Thinkstockphoto

Kuva: Thinkstockphoto

Hyvä elämä

Hoida joulun järjestelyt kotisohvalta

Joulu lähestyy, mutta ei yhtään huvittaisi tunkea kauppojen ruuhkaan. Onneksi nykyään joulun palvelut löytyvät netistä.

Joulupukki

Internetissä on lukuisia joulupukin varauspalveluita. Raittius ja savuttomuus ovat valtaosalle pukeista itsestäänselvyyksiä. Laulu- ja soittotaidosta saa sen sijaan yleensä maksaa ylimääräistä.

Pääkaupunkiseudulla joulupukin vartin vierailu maksaa noin 70–80 euroa. Halvimmillaan pukin voi saada välityspalvelusta jopa 50 eurolla.

Lahjat

Lahjatkin on helppo tilata kotisohvalta vaikkapa verkkokaupasta tai postimyynnistä. Monet verkkokaupat tarjoavat myös paketointimahdollisuutta.

Lahjan paketointi maksaa verkkokaupasta riippuen noin kolmesta viiteen euroa. Näin lahja saapuu kotiovelle lahjapaperissa ja parhaimmillaan päälle saa vielä henkilökohtaisen tervehdyksen vastaanottajalle.

Jouluruuat

Jouluruokiakaan ei tarvitse valmistaa itse: kinkun ja laatikot saa kaupasta valmiiksi paistettuina. Rosollin punajuurien keittäminenkin on historiaa.

Valmiiksi paistetun kinkun kilohinta tosin lähentelee paria kymppiä. Suomalaisen pakastekinkun voi saada neljän euron kilohintaan.

Ruuat voi tilata kotiovelle kauppojen kuljetuspalveluista. Palvelusta saa pulittaa noin kymmenen euroa.

Sauna

Jos joulusaunaa ei löydy omasta takaa, saa sellaisen tilattua omalle kotipihalleen. Tarjolla on esimerkiksi saunabusseja ja -traktoreita.

Ehkä perinteisintä mallia edustaa peräkärrysauna, jonka viikonloppuvuokra pyörii noin 250 euron tietämillä. Päälle tulevat vielä toimituskulut, jos ei itse lähde hakemaan saunaa vuokraajalta.

Kukat

Joulukukkiakaan ei tarvitse hakea liikkeestä. Amaryllikset, hyasintit ja joulutähdet saa tilattua verkkokaupasta.

Toki tästä ylellisyydestä saa maksaa jopa yli kymmenenkertaisia hintoja verrattuna tavalliseen kukkakauppaan. Päälle tulevat vielä toimituskulut, jotka vaihtelevat verkkokaupasta riippuen 10–30 euron välillä.

Kukat voi myös antaa lahjaksi, jolloin kukat toimitetaan suoraan lahjan saajalle. Mukaan voi ostaa verkkokaupasta nallen tai konvehtirasian.

Kuusi

Miltä kuulostaisi joulukuusi, joka toimitetaan haluamansi aikana, pystytetään puolestasi ja viedään vielä pois joulun jälkeen? Verkosta löytyy useita palveluita, jotka tarjoavat tätä pakettia. Osa lupaa asentaa vielä lisämaksusta jouluvalotkin kuuseen.

Joulukuusi kotiinkuljetuksineen maksaa noin 60–90 euroa kuusen koosta riippuen. Päälle tulevat vielä mahdolliset lisäpalvelut.

Kortit

Joulukorttejakaan ei tarvitse viedä postilaatikkoon asti. Kortit voi tehdä netissä omasta valokuvasta tai valmiista piirroskuvasta. Palvelu myös postittaa kortit suoraan korttien saajille.

Hintaa tälle lystille ei kerry kuin reilut kaksi euroa kortilta. Halvimmillaan kortteja myydään perinteisessä kaupassa 10 sentin hintaan. Joulun postimerkki maksaa 0,80 euroa.

Musiikki

Unohda joululevyjen ostaminen! Joululaulut kuulee helpoimmin Jouluradiosta. Tarjolla on perinteinen radiokanava ja kahdeksan nettikanavaa.

Radion kuuntelu ei maksa mitään, vaan se kustannetaan kirkollisverosta. 

Siivous

Kodin jynssääminen ei ole omiaan tuomaan joulutunnelmaa. Siivouksen voi kuitenkin ulkoistaa siivousyritykselle.

Palvelu maksaa noin 30–50 euroa tunnilta.  Siivouksen kesto riippuu asunnon koosta. Keskikokoisen asunnon perusteelliseen siivoukseen menee kahdeksan tuntia. Alle 200 eurolla ei tästä lystistä siis selviä.

Siivouksen kuluista voi saada kotitalousvähennystä. Vähennyksessä kannattaa kuitenkin huomioida kertaluonteinen 100 euron omavastuu.

Nämäkin asiat järjestyvät netissä – ainakin osittain

Koristeet

Koristeet saa tilattua verkkokaupoista parilla klikkauksella. Vaikeampi homma on se, miten saisi vielä jonkun ripustamaan ne omaan kotiin.

Tässä avuksi voivat tulla sisustuspalvelut, mutta edullisemmalla voi päästä palkkaamalla sukulaislapsen koristeita ripustamaan.

Joulukirkko

Vantaan Kivistössä asukkaat voi tilata papin omaan kotiinsa lukemaan jouluevankeliumia. Muiden seurakuntien jäsenet saavat toistaiseksi tyytyä television jumalanpalvelukseen.

Yle TV1 lähettää perjantaina 25.12. kello 10 joulujumalanpalveluksen Vaasan kirkosta. Ohjelman voi katsoa myös Yle Areenasta.

Kynttilä haudalle

Kuopiossa saa etukäteen tilata omaisen haudalle kynttilän. Kynttilän voi ostaa seurakuntayhtymän verkkokaupassa ja hautausmaan työntekijät vievät sen oikealle haudalle. Kynttilä toimituskuluineen maksaa noin parikymppiä.

Pääkaupunkiseudulla tätä mahdollisuutta ei ole vielä. Sen sijaan verkkoon voi sytyttää virtuaalisen kynttilän.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.