null Hoitava rukous ei demonisoi sairautta

Hoitava rukous ei demonisoi sairautta

Timo Teinikiven mielipidekirjoitus (K&k 22.1.) sisälsi asioita, joita on tarpeen korjata. Hoitavan rukouksen kurssi, johon Teinikivi viittaa, on Kansan Raamattuseuran koulutuspalvelujen materiaalia. Ei siis seniorityöhön suuntauneen Vivamo-opiston.

Kurssi on suunnattu seurakunnissa erilaisissa rukouspalvelutehtävissä toimiville. Sen opetuksen mukaan jokaisen seurakunnan rukouspalvelutehtävässä palvelevan tulee olla seurakunnan työntekijöiden valtuuttama. Materiaali korostaa myös seurakunnan vastuuta esirukouspalvelijoiden työnohjauksesta.

Materiaalissa todetaan, että ”Häiriintynyt psyyke poikkeavan käytöksen aiheuttajana on otettava aina huomioon ja tarvittaessa ohjattava rukoiltava ammattiavun piiriin. Emme saa olla näkevinämme henkivaltoja siellä, missä niitä ei ole. Esimerkiksi äänien kuuleminen voi olla psykoosin tai skitsofrenian oire.”

Sairaudet voivat olla mielen tai ruumiin alueella. Tällöin tarvitaan rakastavia rinnallakulkijoita, jotka auttavat jaksamaan. Yhdessä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa meidän tavallisten kristittyjen on hyvä asettua kärsivien ja heidän läheistensä rinnalle ja tukea heitä kaikin tavoin. Tässä on hoitavan rukouksen kurssin tähtäyspiste.

Hoitavan rukouksen kurssi ja muut KRS Koulutuspalvelujen kurssit toteutetaan aina paikallisseurakunnissa yhdessä sovittujen menettelytapojen mukaisesti.

Mikko Matikainen

Koulutusjohtaja, pastori,
KRS koulutuspalvelut

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.