Hoitoa elämän loppuvaiheessa
Olisiko eutanasia eettisesti perusteltu ratkaisu niille ihmisille, joiden sietämätöntä kärsimystä ei pystytä lievittämään ja jotka haluavat kuolla?
Useimmat tarvitsevat jonkinlaista hoitoa ja huolenpitoa elämänsä viime vaiheissa. Kysymys eutanasiasta, kuoleman jouduttamisesta kuolemansairaan omasta tahdosta, nousee julkiseen keskusteluun aika ajoin.
Alkuvuodesta asian ottivat esille Iiro Viinanen ja Esko Seppänen kirjassaan Vasen oikea, oikea vasen (Minerva 2012). He kannattavat eutanasiaa kohtuuttomana pitämänsä inhimillisen kärsimyksen lopettamiseksi.
Aihe on eläkkeellä oleville poliitikoille myös hyvin henkilökohtainen. Molemmat sairastavat etenevää ja parantumatonta Parkinsonin tautia, joka ei tosin heillä vielä ole edennyt kovin pitkälle.
Varsinainen sytyke meneillään olevalle keskustelulle tuli kuitenkin helmikuun loppupuolella. Silloin Terhokodin ylilääkäri Juha Hänninen kertoi Pohjolan lääkäripäivillä Oulussa, että hänen näkemyksensä eutanasiasta on muuttunut aikaisempaa myönteisemmäksi.
Loppuvaiheen kärsimys
Periaatteellista eettistä keskustelua asiasta viriteltiin jo viime vuoden lopulla. Silloin Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE julkaisi kannanoton Ihmisarvosta, saattohoidosta ja eutanasiasta, jota myös Hänninen oli valmistelemassa. Aihe jäi kuitenkin joulukiireiden jalkoihin.
— Kannanotto on muotoiltu pyöreästi, mutta se ei eettisesti sulje pois eutanasian mahdollisuutta. Silti tavoitteena ei missään tapauksessa ole nostaa saattohoitoa ja eutanasiaa kahdeksi tasavertaiseksi vaihtoehdoksi, sanoo Juha Hänninen.
— Keskeistä on, että kaikille saataisiin mahdollisuus hyvään saattohoitoon ja riittävään kivunlievitykseen.
Ylilääkäri Hännisellä tulee ensi vuonna täyteen 20 vuoden työura syöpäsairaiden saattohoitokodissa. Hänen mukaansa saattohoito koskee Suomessa kymmeniä tuhansia ja eutanasia ehkä muutamia kymmeniä ihmisiä vuodessa.
— Olin ennen ehdottomasti eutanasiaa vastaan ideologisista syistä, vaikken oikein enää tiedä, millä perustein. Joka tapauksessa ajattelen nyt, että on tilanteita, joissa elämän loppuvaiheen kärsimys ei ole tarpeen ja kuolema olisi paras ratkaisu.
Silti Hännisen arvomaailman mukaan elämä on kaikissa muodoissaan pyhää.
Potilaan tahto
Osa ihmisistä tekee kuolemaa kuukausia, jopa vuosia. Pitkä kuolinprosessi voi lääkärin mukaan olla kurja kohtalo. Elämä käy tukalammaksi, huonommaksi ja hankalammaksi. Ihminen näivettyy.
— Kuka haluaa kokea vähittäisen tukahtumisen tai tukehtumisen, joka voi olla vastassa keuhkofibroosipotilaalla? Tai aivokasvainpotilaan pitkän huonon vaiheen, josta potilas itse ei ehkä enää tiedä, mutta joka on omaisille vaikea?
Maissa, joissa eutanasia on mahdollinen, sen edellytyksiä ovat potilaan sairauden ennuste ja hänen ilmaisemansa tahto kuolla.
— Ei siis ole ajateltavissa, että eutanasia koskisi loppuvaiheen dementoituneita, vuoteisiin käpristyneitä potilaita, jotka eivät ole tietoisia tilanteestaan, Hänninen sanoo.
Kuolevan rooli arvokkaasti läpi
Eutanasia ei Hännisen mukaan kuulu saattohoidon asialistalle.
— Saattohoito on akuuttihoitoa, joka kestää keskimäärin kaksi viikkoa. Eutanasiaan päädytään pitemmän harkinnan tuloksena ja ainakin kahden lääkärin neuvottelujen perusteella.
Viimeistään saattohoidon alkaessa luovutaan ajatuksesta, että potilas paranisi. Samalla luovutaan myös paranemiseen tähtäävistä hoitotoimista. Silti potilaan pitäisi saada oireidensa mukaista hoitoa ja hänen kipujaan pitäisi lievittää mahdollisimman hyvin.
— Parhaimmillaan potilas voi saattohoidossa elää arvokkaasti läpi kuolevan rooliaan. Siis kokea yhteisöllisyyttä ja jakaa kokemuksiaan. Kertoa lapsilleen ja lastenlapsilleen, mitä teki milloinkin, mistä on ylpeä ja mitä toivoo läheisistään tulevan.
Toisinaan kivut ovat niin kovia, että niitä lievitetään palliatiivisella sedaatiolla, siis nukuttamalla. Nukutus ei jouduta kuolemaa. Keskimääräinen sedaatioaika on kolme vuorokautta.
Tärkeä lievittää kipuja
Lääketieteen etiikan ja eutanasian suhteeseen jää aina tietty kahtalaisuus, sillä kuten Hänninen toteaa, se, miten ihmisen hengen saa pois, ei kuulu lääketieteeseen. Silti eutanasiassa on kyse juuri siitä, että lääkäri auttaa sietämättömiin kärsimyksiin joutumassa olevan ihmisen rajan yli.
— On vaikea sanoa, kuinka paljon kärsimystä ihmisen elämään voi ja saa kuulua. Kärsimyksen sietokyky on vähentynyt. Näyttää siltä, että jos kipuja onnistutaan lievittämään hyvin, ei eutanasiallekaan ole niin paljon kysyntää.
Kärsimyksen ongelman lisäksi pohdittaviksi jää muitakin suuria kysymyksiä.
— Yhäkin on vaikea tietää, milloin ihminen ei sikiönä vielä ole ihminen tai milloin hän ei enää ole ihminen.
Kuolinapu on arvokasta ja armahtavaa
Sairaalasielunhoidon asiantuntija, rovasti Kirsti Aalto oli ylilääkäri Juha Hännisen tavoin laatimassa ETENEn kannanottoa Ihmisarvosta, saattohoidosta ja eutanasiasta.
— Kannanotto ei sisällä varsinaisesti mitään aivan uutta. Olennaista on, että saattohoitoa kehitetään ja kuolevat hoidetaan hyvin. Koska eutanasia-sana herättää monissa pelottavia mielleyhtymiä, voi olla vaikea olla avoimia itse asialle ja pohtia sen eri puolia, Aalto sanoo.
Kun vielä eri ammattiryhmät käyttävät eutanasia-sanaa vähän eri tavoin, Aalto on päätynyt ehdottamaan, että sanan joitakin aikaisempia merkityksiä voitaisiin koota kuolinapu-sanaan. Hän oli mukana silloinkin, kun englantilaisperäiselle hospice-hoidolle kehitettiin suomalainen nimitys saattohoito.
— Kuolinapu-sana tunnetaan passiivisen eutanasian synonyyminä vähintäänkin 1990-luvulta. Kuolinapu on tietynlaista kätilöintiä. Aivan samalla tavalla kuin syntymässä tarvitaan erikoiskoulutuksen saanutta kätilöä, tarvitaan myös elämän päätösvaiheessa alan asiantuntijaa.
Vaikka kuolema voi lääkärin näkökulmasta olla epäonnistuminen, syntyminen ja kuoleminen kuuluvat yhtä lailla ihmisen osaan.
— Aikuisuuteen kuuluu tietää oma kuolevaisuutensa. Kuolema on kristitylle kotiin meno. Sitä, mitä kuoleman jälkeen on, ei tiedetä, se on yllätys. Vaikka kuolemaa ei tarvitse pelätä, se ei poista sitä, että jokaiseen kuolemaan liittyy paljon surua. Suruakaan ei tarvitse pelätä, vaan sen läpi voi elää.
Vaikka kristitty ajattelee, että elämän päivien määrä on Jumalan kädessä, se ei poista lääketieteellisen avun tarvetta, Aalto muistuttaa. Joskus sairauden etenemistä voidaan hidastaa.
— Toisaalta lääketieteen edistys voi tuoda mukanaan myös kääntöpuolen, ihmistä voidaan hoitaa armottomasti liian pitkään. Hän ei saa lähtörauhaa.
Kuolinapu on auttamista, siis aktiivinen teko, Kirsti Aallon sanoin rakastavaa, arvostavaa, armahtavaa ja armollista hoitoa.
— Kysymys on siitä, uskallammeko auttaa toisen kadun yli.
— Usein omaiset, hoitohenkilökunta ja myös potilas itse, jos hän on tajuissaan, tietävät, milloin ollaan aivan kuoleman portilla. Siinä tilanteessa hyvä hoito on palliatiivisen, siis oireiden mukaisen, hoidon ja mahdollisimman hyvän kivunhoidon ohella lämpöä, välittämistä, huolenpitoa, läsnäoloa. Sitä ettei jätetä yksin.
Periaate ei sulje pois sitä, että ahdistus ja masennus hoidetaan.
— Jos ihminen on masentunut, häntä pitää hoitaa, jotta hän löytäisi toivon näkökulman ja haluaisi elää huomiseen ja sen jälkeen taas seuraavaan huomiseen. Kukaan ei elä enempää kuin päivän kerrallaan.
Kun Kirsti Aalto toimi sairaalapappina, hänet kutsuttiin kerran aamuyöllä sellaisen potilaan luo, jonka oloa mikään ei tuntunut helpottavan.
— Otin varalta ehtoollisvälineet mukaan. Kun olimme keskustelleet ja viettäneet ehtoollisen, potilas rauhoittui ja alkoi nukkua. Nuori hoitaja ihmetteli, mitä oikein tein potilaalle. Minä puolestani ihmettelin, kuinka hoitaja oli ymmärtänyt, että kyse oli sieluntuskasta.
— Hyvään saattohoitoon ja kuolinapuun kuuluu myös mahdollisuus sielunhoitoon. Siihen ei aina tarvita pappia. Kuka tahansa voi lukea potilaalle Herran siunauksen tai veisata lapsuuden virren. Vaikka ihminen olisi tajuton, kuuloaisti voi toimia ja kuljettaa viestejä.
Aalto kehottaa käymään kotona, hoitokodissa tai sairaalassa katsomassa sairasta.
— Jos sairas ei jaksa puhua, voi ottaa kädestä kiinni. Istua hetken ja sanoa, että tulen taas ensi viikolla.
Hän neuvoo saattohoito- ja kuolinapukysymyksissä miettimään, millaista hoitoa itselleen toivoisi.
— Minulle hyvä kuolema on sitä, ettei tarvitse kuolla yksin, vaan olo on turvallinen niin suhteessa omiin rakkaisiin kuin Jumalaan.
Kuolevan hoitamisen sanastoa
• Elvytyskielto on lääkärin tekemä rajattu lääketieteellinen päätös, joka kieltää sydämen uudelleen käynnistämisen, kun siitä arvioidaan olevan potilaalle enemmän haittaa kuin hyötyä. Ihminen voi myös itse ilmaista elvytyskiellon hoitotahdossaan. Elvytyskielto ei merkitse saattohoidon aloittamista.
• Eutanasia tarkoitti alun perin kreikan kielessä hyvää kuolemaa. Nykyisin sillä tarkoitetaan aktiivista toisen elämän päättämistä tämän omasta pyynnöstä silloin, kun hänellä on kuolemaan johtava sairaus, johon liittyy kestämätön kärsimys.
Eutanasia sallittiin Hollannissa vuonna 1985, Belgiassa 2002 ja Luxemburgissa 2008. Lopullisen päätöksen eutanasiasta tekee lääkäri toista lääkäriä konsultoituaan. Eutanasiapyynnöistä hyväksytään Hollannissa noin joka kolmas. Masennusta, toivottomuutta ja elämään väsymistä ei pidetä hyväksyttävinä syinä eutanasialle.
Keskustelua eutanasiasta käydään monissa Euroopan maissa. Useissa niistä eutanasia samoin kuin avustettu itsemurha on toistaiseksi lainvastainen teko ja voi tulla tuomituksi henkirikoksena. Sveitsissä laki sallii itsemurhassa avustamisen, mikäli avustamiseen ei sisälly itsekkäitä motiiveja. Lääkärin asema tulkitaan samanlaiseksi kuin muiden kansalaisten. Suomen rikoslaki ei pidä itsemurhassa avustamista rikoksena.
• Hoitotahto on potilaan tahdonilmaisu omasta hoidosta. Tahtonsa voi ilmaista kirjallisesti tai suullisesti, mikä tarkoittaa, että potilaan hoitotilanteessa lausuma suullinen tahdonilmaisu kirjataan potilasasiakirjoihin. Tekemällä ajoissa tiettäväksi hoitotahtonsa ihminen voi vaikuttaa hoitoonsa vielä silloinkin, kun ei enää itse pysty ilmaisemaan tahtoaan.
• Kuolinavulla on aivan viimeaikaisessa keskustelussa alettu tarkoittaa kuolevan kaipaamaa huolenpitoa, hyvää hoitoa ja tukea.
ETENEn kannanoton mukaan ”Hyvä kuolema ei tarkoita elämän päättämistä kesken, vaan ihmisen turvallista saattamista kuolemaan. Lääketieteen kehitys pakottaa kysymään, milloin on armollisempaa muuttaa hoitolinjaa kuin jatkaa aikaisempaa hoitoa. Tästä on kyse saattohoidossa. Kuolema on hyvä, kun kuoleva saa lähtörauhan.”
• Luonnollisen kuoleman salliminen tarkoittaa, että kun kuolema on nähtävissä, luovutaan toimista, jotka saisivat aikaan patologisia muutoksia potilaan elimistössä, lisäisivät hänen kärsimystään ja olisivat hyödyttömiä. Tällaisia toimia ovat muun muassa nesteen, ravitsemuksen ja verituotteiden antaminen kuolevalle potilaalle.
• Palliatiivinen hoito on parantumatonta ja etenevää sairautta potevan potilaan oireenmukaista hoitoa.
• Palliatiivinen sedaatio tarkoittaa potilaan vaivuttamista unen kaltaiseen tilaan, kun hänen kärsimyksensä on sietämätöntä eikä sitä kyetä lievittämään muilla keinoilla. Lääkityksen päämääränä ei ole tuottaa kuolemaa, vaan lievittää kärsimystä pienintä tarvittavaa lääkeannosta käyttäen. Terhokodissa palliatiivisen sedaation kesto on noin kolme vuorokautta.
• Saattohoito on parantumattomasti sairaan potilaan oireiden lievittämistä hänen elämänsä viime vaiheissa sekä potilaan ja hänen perheensä tukemista. Fyysisen ja lääketieteellisen hoidon lisäksi siihen kuuluu henkinen ja hengellinen tuki.
Sanasto pohjautuu Valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan ETENEn kannanottoon 15.12.2011/3.1.2012.
Jaa tämä artikkeli: