Hoitotahto on tärkeä vaihtoehto
Lyyro Kivisalo pohti (K&k 1.4.) kuolinavun oikeutusta ja sanoi mielestäni viisaasti: ”Elämä on niin arvokas ja suuri asia, ettei sitä pidä keinotekoisesti ylläpitää”.
Kyseessä oli italialaisen naisen 17 vuotta kestänyt koomatila, jonka päättämiseksi kuolinavulla naisen isä oli 10 vuotta taistellut. Soppaa hämmensivät Italian lainsäädäntö ja katolinen kirkko, ja asialla ratsasti poliittisesti myös Silvio Berlusconi .
Tällaista makaaberia tapahtumasarjaa Suomessa tuskin pääsisi ainakaan kovin pitkitettynä tapahtumaan, koska täällä ei kirkolla ole sellaista mahdollisuutta puutua kansalaisten eettisiin päätöksiin ja myös siksi, että suurin osa terveydenhuollon ammattilaisista ottaa Suomessa inhimillisen asenteen toivottomasti koomassa oleviin potilaisiin.
Suomessa on hyvä lainsäädäntö potilaan oikeuksien turvaamiseksi. Jotta laki kuitenkin turvaisi täydellä teholla potilaan kaikki oikeudet, jokaisen meistä tulisi varautua, paitsi pahimman varalle, myös muihin terveyttämme ja mahdollista sairauttamme koskeviin tapahtumiin tekemällä kirjallisen hoitotahdon, jossa voi listata kaikki omaa terveydenhoitoa koskevat toiveensa paitsi viimeisten päivien varalle, myös mihin tahansa terveydenhoidon tilanteeseen.
Hoitotahdossa voi tietysti määrätä myös esimerkiksi, että italialaisen kaltaisen koomatilanteen sattuessa tahdon ilmaisijaa on pidettävä hengissä kaikkia mahdollisia lääketieteen keinoja käyttäen niin sanottuun luonnolliseen kuolemaan asti.
Hoitotahto on lainvoimainen paperi, jota hoitohenkilöstön on noudatettava. Mielestäni ne vanhakantaiset lääkärit, jotka jättävät hoitotahdon huomiotta, pitää saattaa vastuuseen hoitovirheestä.
Olli Penttilä
Helsinki
Jaa tämä artikkeli: