null Hommissa: Toiminnan kehittäjä Minttu Haapalainen

Kuva: Marianna Siitonen

Kuva: Marianna Siitonen

Hyvä elämä

Hommissa: Toiminnan kehittäjä Minttu Haapalainen

"Aloitin projektityöntekijän työt Vantaankosken seurakunnassa toukokuun alussa. Työpisteeni on Kivistön kirkolla. Kehitän kirkosta nuorten perheiden toimintakeskusta. Osallistun myös ensi kesänä pidettävien herättäjäjuhlien järjestämiseen.

Koen suunnittelu- ja järjestelytyöt omikseni ehkä siksikin, että olen aikaisemmalta koulutukseltani merkonomi. Irtisanouduin vakituisesta työstäni ja lähdin opiskelemaan teologiaa. Ajattelin, että on hyvä tehdä työkseen sellaista, minkä arvojen takana pystyy olemaan täysillä. Tähän mennessä olen hoitanut pappina erilaisia sijaisuuksia ja määräaikaisuuksia kehitysvammais- ja aikuistyössä.

Lempiajatuksiani on, että Kivistön kirkko voisi olla auki arkipäivisin ja toimia nuorten perheiden tapaamispaikkana. Keväällä järjestetään kerran kuukaudessa sunnuntaisin brunssi.

Brunssia kokeillaan syyskuun lopulla Kivistön kyläjuhlan yhteydessä. Brunssilla on tarjolla pientä lämmintä syötävää, kuten nakkeja ja lihapullia sekä kasviksia, leikkeleitä, juustoja, jogurttia, mysliä ja mehuja.

Kyläjuhla-brunssin yhteydessä on mahdollista kierrättää lasten tavaroita ja vaatteita. Se voisi ehkä jatkua tiettyinä aikoina myöhemminkin."

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.