Homoille oma sateenkaarikirkko
Kirkkovaalien jälkeen on erityisen tärkeää jatkaa keskustelua, millaisen luterilaisen kirkon haluamme Suomessa olevan. Vaalien alla usein peräänkuulutettiin, ettei kenenkään täytyisi lähteä hengellisestä kodistaan, vaan kodin tulisi mukautua antamaan tilaa erilaisille toisiaan kunnioittaville vakaumuksille.
Haluttiin, että tämä myönteiseksi kutsuttu kehitys johtaisi homojen mahdollisuuteen saada kirkkohäänsä tai liiton siunauksen kuten heteroparit. Toiset taas katsoivat, että kirkon kaksi tuhatta vuotta vanhoja moraalisia arvoja ei tule muuttaa, homous tulee nähdä syntinä, johtuen juuri tästä pitkästä teologisesta historiasta ja evankeliumin tulkinnasta.
Koska kirkosta keskusteltaessa puhutaan hengellisestä kodista, on syytä miettiä kodin merkitystä kasvattajana. Kodeissa vanhemmat eivät tunnetusti muuta kasvatukseen liittyviä arvojaan lastensa mieltymysten tai mielipiteidensä mukaisesti. Vielä vaikeampaa vanhempien on lähteä pois kodistaan. Siksi onkin ymmärrettävää, että he seisovat valitsemiensa arvojen takana loppuun asti.
Sen sijaan, että vaadittaisiin kirkon arvojen muuttumista, tulisi ottaa mallia hyvistä tavoista. Evankelisluterilaisen kirkon lisäksi maahamme on syntynyt yli 400 muuta kristillistä Raamattuun ja Jeesukseen uskovaa kirkkoa ja seurakuntaa, joissa on yli 150 000 jäsentä lapsineen. Erilaiset kirkot ja seurakunnat ovat syntyneet tunteesta, etteivät ihmiset ole kokeneet evankelisluterilaista kirkkoa hengelliseksi kodikseen, joka olisi vastannut heidän keskeisimpiä teologisia näkemyksiään tai täyttänyt heidän muita odotuksiaan.
Homot ja saman teologisen näkemyksen omaavat voisivatkin ottaa esimerkkiä historiasta ja toimia kunnioittavasti niitä kohtaan, jotka haluavat pitää kiinni pitkästä teologisesta perinteestä. Mitään esteitä ei siis olisi sille, että homot perustaisivat oman sateenkaarikirkkokuntansa, johon kaikki heidän arvonsa oikeaksi kokevat voisivat halutessaan liittyä. Samalla selviäisi tämänkaltainen teologisen näkemyksen todellinen tarve. Parasta tässä kuitenkin olisi se, että luterilainen kirkko välttäisi pirstaloitumisen.
Mika Niikko
Vantaan kaupunginvaltuutettu (peruss.)
Jaa tämä artikkeli: