Homot pelastavat kirkon moralismilta

Homot pelastavat kirkon moralismilta

Ymmärrän moralismin asenteeksi, jossa ihminen näkee itsensä ja omat valintansa ja ratkaisunsa ainoina oikeina muillekin. Hän asettaa itsensä muillekin mittapuuksi. Tämä on empatiakyvyttömyyttä, jossa ihminen ei näe lähimmäistään itseltään. Tämä on myös joissakin uskonsuunnissa vallitseva luonteenpiirre, joka ilmenee selvimmin juuri homoseksuaalien syrjintänä ja monenlaisena kiusaamisena.

Äskettäin syntyi kova meteli siitä, oliko parisuhteensa rekisteröineen lesboparin kanssa vietetty hengellinen tilaisuus rukoushetki vai siunaus. Mitä eroa niillä on? Rukoushetkessä on tapana lukea myös Herran siunaus. Me ihmiset emme siunaa ketään, vaan pyydämme rukouksessa Jumalan siunausta, tässä tapauksessa pareille, jotka haluavat rakastaa toisiaan ja elää yhdessä. Mitä pahaa siinä on?

Homoseksuaalien lähimmäistemme syrjiminen ja syyllistäminen on isku itse kirkon perussanomaa eli evankeliumia vastaan. Jos rakastamme Jumalaa, rakastamme myös lähimmäistämme niin kuin itseämme. Emme voi rakastaa Jumalaa, jota emme ole nähneet, jos emme rakasta lähimmäistämme, jonka olemme nähneet. Rakkauden kaksoiskäsky on kokonaisuus, sitä ei pidä pilkkoa.

Kristillinen etiikka oikein ymmärrettynä on parasta, mitä maailmassa voi olla kaiken epätoivon ja kurjuuden keskellä. Se luo toivoa paremmasta. Tästä osoituksena on esimerkiksi Jeesuksen kertomus laupiaasta samarialaisesta. Tämä opetus on edelleen hyvin ajankohtainen: Teoistaan te tunnette heidät (Matt. 7: 16). Laupias suomalainen on nyt etsintäkuulutettu.

Timo Teinikivi

Jaa tämä artikkeli: