Ilmassa on ollut tavaraa parin viime viikon ajan enemmän kuin tarpeeksi. Keskustelu kirkon suhtautumisesta seksuaalivähemmistöihin on nostanut tunteet pintaan, eikä aiheetta. Kenelläpä ei kuumenisi, kun kyseessä on oman tai läheisen rakkauden oikeutus — tai vaihtoehtoisesti oman turvallisuudentunteen ja raamattunäkemyksen kyseenalaistus.

Homokeskustelu aiheutti hätää myös seurakuntien työntekijöissä. Tällainenko kuva ihmisillä on kirkosta, minun suvaitsevasta kirkostani? Suomessa on tuhansia pappeja ja kirkon työtekijöitä, tavallisia miehiä ja naisia. He avasivat kirkon ovet keskustelun jälkeisenä päivänä niin kuin kaikkina muinakin päivinä. Kirkon perhekerhojen triangelit soivat heleämmin kuin koskaan. Haluttiin keskittyä olennaiseen hyökyaaltojen keskellä. Kirkastaa sitä, mikä kirkossa on olennaista. Heidän mielipiteensä eivät olleet suorassa lähetyksessä, mutta mummopiireissä ja nuortenilloissa kohdattiin ja keskusteltiin.

Ihania pelastusrenkaita ovat olleet myös työntekijöiden sympaattiset ja vakavamieliset kirjeet yleisönosastoille, Kaikki toistaan tarvitsee -nettivideo sekä piispamme peräänkuuluttama erimielisyyden etiikka, jossa toisen ihmisen kysymykset otetaan vakavasti.

Lööppimerta, lovea kirkon jäsenmäärässä ja uusateistien rallattelua en jää kaipaamaan.

Räsäs-tsunamin jälkiaalloissa on mahdollisuus puhua rauhassa siitä, mitä mieltä kirkko oikeasti on, vuodattaa mielipiteet ennakkoäänten muodossa vaaliuurniin ja levähtää viettämään homovälirauhaa. Uutta pauketta on luvassa vasta ensi viikolla, kun kirkolliskokous tavaa piispainkokouksen parisuhdelakimietintöä. Aallot eivät todennäköisesti tyynny senkään jälkeen, koska taustaksi tarvittava suuri raamatuntulkintakeskustelu on kirkossamme vielä käymättä.

Ajatus rukoushetkestä rekisteröidyn parisuhteen ”kanssa ja puolesta” ei äkkiseltään tavoita riidan äärileirejä. Toisille se on aivan liikaa ja toisille aivan liian vähän. On kuitenkin rehellistä todeta, ettei nykytilanteessa parempaan pystytä, vaikka itse niin haluaisinkin. Kirkon kannalta sitä voisi kutsua kipeäksi, mutta arvokkaaksi kompromissiksi.

Kun näytin tätä kolumnia puolivalmiina vaimolleni, totuuden torvesta törähti. Vähemmän kikkailua, enemmän konkretiaa. Saman ohjeen voisi antaa kirkolle.