Pääoma. Professorit Risto Saarinen (vas.) ja Martti Nissinen toteavat, ettei teologinen tutkimus tuo työpaikkoja, mutta se kasvattaa henkistä pääomaa.
Huipputeologiaa
Suomalainen yliopistoteologia on kansainvälisesti arvostettua.
Teksti Juhani Huttunen
Kuva Sirpa Päivinen
Suomi on yksi maailman johtavia maita teologisessa tutkimuksessa. Suomen Akatemia valitsi ulkomaisten arvioiden perusteella vuosien 2014–2019 kaudelle kaksi huippuyksikköä Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.
Ekumeniikan professori Risto Saarinen johtaa huippuyksikköä Järki ja uskonnollinen hyväksyminen , joka tutkii eri uskontojen mahdollisuuksia tulla toimeen keskenään monikulttuurisessa ympäristössä.
– Monikulttuurisuuskeskustelussa usein pidetään suvaitsevaisuutta ainoana hyveenä, vaikka pelkkä suvaitseminen saattaa tarkoittaa vain sitä, että toista ainoastaan siedetään, Saarinen sanoo.
– Sen lisäksi, että minä vain sallisin erilaisen olemassaolon, tarvitsemme myös vastavuoroisen tunnustamisen mekanismeja.
Jotta suvaitsevaisuuteen mahdollisesti sisältyvä valtarakenne suuren suvaitsijan ja suvaittavan välillä voitaisiin purkaa, tarvitaan yhteinen neuvottelualusta, pelikenttä, jossa inhimillinen järki kutsutaan yhteiseksi erotuomariksi.
– Hallituspuolueetkin joutuvat toteamaan, ettemme ole samanmielisiä kaikista asioista, mutta voimme silti tehdä yhteistyötä, Saarinen vertaa.
Hänen johtamansa huippuyksikkö on poikkitieteellinen, ja siinä tutkitaan muun muassa antiikin ja keskiajan aatehistoriaa.
– Mielenkiintoista on esimerkiksi se, että antiikin aikana uskonnolliset ajattelijat saattoivat kirjoituksissaan tuomita eriuskoiset alimpaan hornankattilaan, mutta arjessa vallitsikin naapurisopu.
Vanhan testamentin eksegetiikan professorin Martti Nissisen johtaman tutkijaryhmän Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa tehtävänä on ymmärtää pyhien tekstien suhdetta niiden synty-ympäristöön.
– Toisaalta tutkimme mitättömän tuntuisia mikrotason muutoksia pyhien tekstien eri käsikirjoituskopioiden välillä. Samaan aikaan tutkimme makrotasoa, eli sosiaalisia ja kulttuurisia muutoksia käyttämällä hyväksi esimerkiksi arkeologian ja assyriologian tutkimustuloksia, Nissinen valottaa.
– Joskus aivan pieni muutos jossain raamatunjakeessa muuttaa tulkintaa sen ajan kulttuurisesta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta.
Nissisen johtama ryhmä tutkii noin kuuden sadan vuoden mittaista aikajanaa, joka alkaa ajanlaskumme tältä puolen ja ulottuu Babylonin pakkosiirtolaisuutta (n. 586 eKr.) edeltäneeseen aikaan.
– Emme kuitenkaan tiedä, millainen oli edes Jeesuksen aikainen pyhien kirjoitusten kokoelma. Kun Jeesus Luukkaan evankeliumissa ottaa kirjoituskäärön, emme tiedä, mitä muita kääröjä siinä samassa laatikossa oli, Nissinen sanoo.
– Myös arkeologinen tutkimus ja raamatulliset tekstit vain harvoin loksahtavat yhteen niin kuin avain lukkoon.
Suomea pidetään teknologian ja luonnontieteiden huippumaana. Akateeminen teologia sitä vastoin ei julkisuudessa saa usein huomiota. Mitä tutkimus antaa kansalaisille?
– Teologinen tutkimus ei tuo työpaikkoja, eikä sen tutkimustuloksia voida muuttaa rahaksi, mutta se tuottaa kulttuurista pääomaa, jota ilman olisimme ihmisinä hukassa, Martti Nissinen sanoo.
Risto Saarinen huomauttaa, että luonnontieteiden kannustimet ovat usein niiden välinehyödyssä.
– Humanistiset tieteet taas kurottelevat päämäärien valtakuntaan. Tekniikka mahdollistaa puhelimen, mutta ei kerro, mitä siihen pitäisi puhua, hän kuvailee.
Kirkon arjesta nähtynä akateeminen huipputeologia voi kuitenkin joskus tuntua etäiseltä, sillä teologien urasuuntautuneisuus kohdistuu ulkomaisille foorumeille, joilla suomalaiset huippunimet ovat kysyttyjä.
– Toki siinä tällainen vaara voi olla. Emmehän tee tilaustutkimusta kirkolle. Jos kirkko ei ole kiinnostunut tutkimuksestamme, niin emme sitä kuitenkaan tuputa, Saarinen sanoo.
Jaa tämä artikkeli: