Juha Hurme on kirjoittanut romaanin siitä, mitä tapahtuu, kun mieli hajoaa.
Hullussa mielessä
Juha Hurme: Hullu. Teos 2012.
Juha Hurmeen Hullussa kerrotaan sukelluksesta ”siihen jolla ei ole nimeä”. Päähenkilön mieli hajoaa, ja hän seuraa omia harhojaan kuin jotain esitystä. Kirja on omaääninen, sutjakkaasti etenevä ja kulttuuritietoinen kertomus keski-ikäisen teatteriohjaajan mielisairaalajaksosta. Tyylilajina on tragikoomiikka.
Syitä sairastumiseen ei esitetä, mutta ainakin päähenkilön äiti on kuolemassa. Monet harhat rakentuvat äidin hahmon ympärille.
Pahimman psykoosin selätettyään päähenkilö on tuottelias ja luova. Pysyäkseen kiinni toden syrjässä hän kirjoittaa selvityksen näytelmäkirjailija Maiju Lassilan alias Algot Untolan elämästä ja vaihtuvista identiteeteistä. Jouluaatoksi hän valmistaa yhdessä muiden potilaiden kanssa lukudraaman J. J. Wecksellin, Lapinlahdessa 1800-luvulla eläneen runoilijan elämästä.
Hurmeen kirjan kysymys on, mikä on esitystä ja mikä todellista. Mieleltään sairastuneelle, jolle harhat ovat todellisia ja niistä koituu kärsimystä, kysymys on pohjia myöten vakava.
Kirja on myös tarina pinnalle pääsemisestä. Kun päähenkilö alkaa toipua harhoistaan, alkaa toden ja esityksen suhde muotoutua myös leikin aiheeksi. Muut potilaat ja heidän puheensa saavat koomista valoa. Hulluutta ei mystifioida, vaan se esitetään maanläheisesti ja inhimillisesti, yhtenä maailman kokemisen tapana. Sellainen on ihminen: kummalla tavalla viisas, sekava ja koominen.
Suhdettaan kristinuskoon päähenkilö ruotii kovalla kädellä. Hän uskoo tulleensa lapsena myrkytetyksi sellaisella kristinuskolla, joka ahdisti, pelotti ja syyllisti. Kipeästä suhteesta kristinuskoon löytyy lopulta päähenkilön selitys myös hänen hulluuteensa: ”Ja kun äitini alkoi tehdä kuolemaa, niin nämä myrkyt lähtivät liikkeelle ja tekivät tepposensa mun kehon niissä osissa, joissa tehtaillaan ajatuksia, suhteiden tajua ja ymmärrystä”.
Oma uskonhistoria on päähenkilölle vakava, hänen minuuttaan muovannut asia, joka on syytä käydä läpi. Ahdistavana koetusta kristinuskosta ei ole hänelle avuksi, mutta taiteen tekemisellä on mieltä eheyttävä vaikutus. Sen ydin on leikkivässä ja sallivassa suhteessa todellisuuteen.
Jaa tämä artikkeli: