Oksa. Olen taitavan graafikon piirtämä. Kuva: Katri Saarela/Instagram: Kutriart

Humiseva

• 26.01.2015 13:45

Tämä on parasta ja sietämättömintä yhtä aikaa: Jumalan hyvyyttä riittää kaikkialle eikä sen määrää voi oikeudenmukaisuudella mitata.

Mitä enemmän olen uskoa toisten kanssa aprikoinut, sitä varmemmaksi olen tullut siitä, että ihmisten kannattaisi vain kokoontua kynttilän valoon kuuntelemaan hiljaisuutta ja hyrisemään pyhää virttä. Uskontunnustuksen sanominen yhteen ääneen on parempi kuin sen valuttaminen yksityiskohtien sihdin läpi.

Kristittynä voin valita kahdesta: olla koko ajan huolissani tai luottaa.

Milloin sydämeni on huolissaan, kannan koko Jumalan valtakuntaa harteillani ja epäilen sen kestävyyttä. Omasta uskostani tulee mallisuoritus, johon vertaan muita. Epäuskoni on yhtä käyttökelpoinen mittatikku, koska myös sen määrällä voi kristitty päteä.

Kun otan asiakseni luottaa, lakkaan olemasta varuillani. Olen utelias uudelle. Seison rauhassa ja odotan. Korvani on hörössä hiljaisille signaaleille.

En voi moittia sisäistä huolehtijaani. Ei se tahallaan ole peloissaan ja ahdistunut. Muutos pakottaa sen lämpimästä kohdusta keskelle räikeitä valoja.

Luottamus on suloinen mutta harvinainen lahja. Se sallii paljon, koska on itse niin kylläinen, ettei nälkä pakota vahtimaan seuraavaa suupalaa. Olemiseni juuresta nousee suoniini elämää. Olen taitavan graafikon piirtämä oksa. Kuuntelen hyvyyden huminaa.

Kaisa Raittila

3. sunnuntai ennen paastonaikaa (Septuagesima)