Ilmaston puolesta. Ekumeenisessa ilmastopyhiinvaelluksessa kuljettiin Kallion kirkolta Senaatintorille.
Tuomiokirkon kryptassa pohdittiin, onko öljynporaus syntiä
Tuomiokirkon kryptassa kokoontuneen ilmastopaneelin osallistujat ymmärsivät, että olemme katastrofin äärellä.
Tuomiokirkon kryptassa istui lauantaina 7.3. yksimielinen porukka. Kirkkohallituksen, Helsingin tuomikirkkoseurakunnan ja Greenpeacen paneelikeskustelussa pohdittiin, onko öljynporaus syntiä. Keskustelemassa olivat piispa Björn Wikström, Nordean vastuullisen sijoittamisen johtaja Antti Savilaakso, elokuvaohjaaja ja saamelaisvaikuttaja Pauliina Feodoroff ja ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen.
Keskustelua vetävä ympäristöfilosofian tutkija Simo Kyllönen kiteytti ongelman:
– Tiedämme tarkkaan, miten kasvihuonepäästöt vaikuttavat ilmastoon. Tiedämme myös, että jos maapallon tunnetut öljy-, hiili- ja kaasuvarannot otetaan käyttöön, ne ylittävät ilmaston kestokyvyn. Logiikan mukaan suurinta osaa fossiilisista polttoaineista ei siis voi käyttää, vaan ne on jätettävä maan poveen.
Kaikki panelistit olivat samaa mieltä. Arktiseen öljynporaukseen liittyy erityisen suuria ympäristöriskejä.
Kysymys synnistä on ympäristöriskejä monimutkaisempi.
– Syntiinlankeemuskertomuksessa ihminen ei suostu osaansa. Näin on myös ihmisen nykyisessä suhteessa luontoon. En kuitenkaan ajattele synnin olevan tekoja, joista luopumalla pääsemme synnittömyyteen, Björn Wikström pohti.
Markku Ollikainen jätti teologiset kysymykset muiden pohdittavaksi.
– Mutta mikäli kysytään, onko poraus arktisella alueella moraalisesti perusteltua, niin ei missään tapauksessa.
Ollikainen kuitenkin huomautti, että kysymys öljynporauksesta ei ole yksinkertainen. Kaikkien öljylähteiden ympäristöriskit eivät ole yhtä suuria, ja öljynporauksella voi olla ympäristön kannalta välillisesti myös myönteisiä vaikutuksia.
– Öljyllä on tärkeä rooli esimerkiksi kehitysmaiden köyhyyden poistamisessa. Kun köyhyys vähenee, myös ilmaston rasitus ja luonnonvarojen kulutus vähenee.
Ympäristökatastrofi uhkaa. Mitä yksittäinen ihminen voi tehdä sen estämiseksi?
– Jokaisen on ryhdyttävä konkreettisiin toimiin paikallisyhteisöissään. Sen on pakko riittää, vaikka syyllisyys tilanteesta on kova. Muuten mielenterveys ei kestä, Pauliina Feodoroff mietti.
Myös Markku Ollikaisen mielestä jokaisen velvollisuus on löytää oma tapansa toimia. Hän itse käyttää aikaansa tutkimukseen ja poliitikkojen neuvontaan.
– Lopulta ainoa ratkaisu on, että hallitukset tekevät sitovan sopimuksen. Muuten peli on menetetty.
Antti Savilaakso oli samaa mieltä. Hän huomautti myös, että jokaisella sijoittajalla on oikeus vaatia, että sijoitussalkun sisältö on ympäristöystävällinen.
– Jokaisen salkun ympäristövaikutukset voi vähentää puoleen ilman, että sijoitusten riski kasvaa.
Tilanne on vakava, mutta panelistit eivät olleet epätoivoisia. Ollikainen korosti olevansa optimisti, ja Savilaakso totesi luottavansa ihmisten kykyyn keksiä ratkaisuja. Piispa Björn Wikströmille toivoa antaa usko. Omantunnontuskien paineessa Wikström korostaa myös armoa.
– Armo on sitä, että kelpaan sellaisena kuin olen. Se ei kuitenkaan vapauta vastuusta.
Jutun otsikko on muutettu 24.4.2017.
Jaa tämä artikkeli: