Huomenna iltakuudelta
13. syyskuuta 1980. Yö. Vieraan näköinen ja tuoksuinen juna liikkuu pohjoiseen.
Päivä Helsingissä. Minä ja lapset. Yksivuotias Anna itki koko päivän, Alexander, kolme ja puoli vuotta, oksensi. Junassa vihdoin kaikki rauhoittuivat. Anna nukahti. Alexander ja minä istumme hiljaa.
Liikkuva maisema on outo. Silmiemme edestä karkaa punaisia taloja valkoisine ovi- ja ikkunapielineen. Aamulla Ylivieska. Siellä odotti isä ja Erkki. Erkki on ystävä.
Ensimmäinen juhlapäivämme Suomessa oli pyhäinpäivä. Ihailin sen rauhaa ja vakavuutta. Myös Puolassa mentiin silloin hautausmaalle, elokuvateatterit olivat kiinni ja radiosta ja televisiosta tuli arvokasta musiikkia, runoutta ja filosofista pohdiskelua.
Meillä ei ollut nyt hautaa, johon voisi viedä kynttilän.
Itsenäisyyspäivä muutama viikko myöhemmin. Erkki kertoi, että iltakuudelta suomalaiset sytyttävät kynttilöitä. Mekin laitoimme kaksi kynttilä ikkunaan ja menimme Nivalan kadulle. Tunnelma oli ylevä ja kynttilät joka ikkunassa. Unohtumaton solidaarisuuden tunne! Meidän kynttilämme tekivät meistä osallisia tapahtumaan.
Sitten muutimme Raision, Turkuun, Helsinkiin, Espooseen. Mikä pettymys, kun vuosi vuodelta kynttilöitä on vähemmän ja vähemmän. Miksi? Ollaanko niin kiittämättömiä? Itsevarmoja?
Suomen ja Puolan historiat ovat tässä asiassa hyvin lähellä toisiaan. Puola itsenäistyi 11. marraskuuta. Pääsimme eroon samasta ylivallasta kuin Suomi, mutta nuoruudessani Puolassa sitä ei juhlittu eikä kovin paljon puhuttukaan.
Juhlittiin Puolan kansantasavallan syntyä 22. heinäkuuta. Ei kynttilöitä, vaan sotilasparaati ja kiitospuheet Neuvostoliitolle. Nyt on toisin. 11. marraskuuta on puolalaisille yhtä tärkeä kuin 6. joulukuuta suomalaisille.
Mitä tapahtui kynttilöille? Laitetaan hyvää ruokaa ja katsotaan linnanjuhlat. Se on suurin muotinäytös Suomessa. Arvostellaan pukuja. Mutta kynttilät unohtuvat.
Kirkosta puuttuu miljoona kävijää. Minä tiedän, missä he ovat. Ostoskeskuksissa. Monen perheen ”laatuaikaa”. On kiire viihdyttää lapsia, ja siellä se on niin kätevää. Päästään helposti tavoitteeseen kasvattaa kuluttajia.
Huomenna iltakuudelta minä poltan kaksi kynttilä ja etsin ikkunoita, joiden takana on samanhenkisiä ihmisiä.
Grazyna Zeranska-Gebert
Kirjoittaja on viulunsoiton opettaja Espoossa.
grazyna5@me.com
Jaa tämä artikkeli: