null Huonosti menee

Huonosti menee

Näinä päivinä ei talousviisaiden suusta juuri kuule muuta kuin naukumista siitä, kuinka huonosti kohta menee. Koska talouteen vaikuttaa suurimmalta osalta psykologia, toteuttavat ennusteet itsensä suurella todennäköisyydellä. Synkältä näyttää ja synkältä tuntuu. Juuri kukaan ei jaksa muistuttaa, että sateen jälkeen aina myös paistaa, laihoja vuosia seuraavat lihavat.

Kansankirkon taloudessa on se metka puoli, että se noudattelee samoja suhdanteita kuin kansankin talous. Kun kansa saa enemmän tuloja, se maksaa myös enemmän veroja, jotka kilahtavat kirkon kirstuun. Huonoina aikoina säilyy sama kohtalonyhteys.

 

Totuuden nimessä on sanottava, ettei kirkolla Helsingissä ole taloudellisesti mitään paniikkia, vaikka suhdanteet heittelisivätkin. Hyvinä aikoina on ymmärretty panna vähän sukanvarteen, kuten Joosefkin neuvoi aikoinaan faaraota tekemään. Äkillisiin hätäratkaisuihin ei tarvitse mennä.

Yhtä totta kuitenkin on se, että suhdanteista riippumatta vähänkin pitemmällä aikavälillä kirkon nykyiset rakenteet eivät kestä talouden reunaehtoja. Kirkolla on vähemmän maksajia kuin ennen. Kymmenen vuoden päästä ei pystytä pitämään nykyisen suuruista työntekijäkuntaa eikä kiinteistökantaa. Järkeviin ja rauhallisiin sopeutustoimiin on onneksi kuitenkin aikaa, kunhan ne aloitetaan ajoissa eli nyt.

 

Kirkko tekee paljon hyvää, senhän kaikki tietävät. Eniten kirkon rahoja käytetään kasvavan polven ja hädänalaisten hyväksi. Mitä vähemmän on maksajia, sitä enemmän joudutaan karsimaan jostakin hyvästä. Näköpiirissä ei kuitenkaan ole sellaista tilannetta, että kirkko joutuisi luopumaan toiminnassaan jostakin aivan keskeisestä.

Niin kauas kuin silmä siintää Suomessa kastetaan lapset, teinit käyvät rippikoulunsa, nuoret parit vihitään kirkossa avioliittoon ja vainajat saatetaan kunniallisesti kristillisin menoin haudan lepoon. Paljon muutakin toki voidaan tehdä myös tulevina vuosikymmeninä. Kansalaiskeskustelun ja kirkon päättäjien on kuitenkin aseteltava kirkon töitä tärkeysjärjestykseen, että tehtäisiin sitä, mikä on oleellisinta. Muuten menee tosi huonosti.

Seppo Simola
päätoimittaja

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.