Kuva: Jukka Granström
Huostaanoton jälkeen sijaiskotiin
”Ovi auki, ovi auki”, hokee pienen lapsen itkuinen ääni.
”Se on jo auki”, rauhoittelee hämärällä käytävällä seisova naishoitaja. ”Yritäs nyt nukkua.”
”Eikun enemmän auki”.
Mia Halmeen ohjaaman, paljon huomiota saaneen Ikuisesti sinun –dokumenttielokuvan ensimmäiset kohtaukset sijoittuvat huostaanotettujen lasten vastaanottokotiin. Lasten kasvoja ei näytetä, mutta pelokkaiden leikki-ikäisten ja raivoavien teinien äänet kertovat enemmän kuin tarpeeksi. Niin huostaanottoon johtavat tapahtumat kuin itse huostaanottokin ovat lapselle traumaattisia kokemuksia.
Huostaanotto on lain mukaan viimeinen keino turvata lapsen kasvu ja kehitys. Sitä ennen on jo yritetty kaikkea – tai ainakin olisi pitänyt.
”Usein taustalla ovat vanhemman päihde- tai mielenterveysongelmat, ja vanhempi tai vanhemmat ovat jo kunnan aikuissosiaalityön tai perhesosiaalityön asiakkaita”, sanoo Espoon sosiaali- ja terveystoimen johtava sosiaalityöntekijä Jaana Tuomi-Karén. ”Tosiasiassa ongelmiin kuitenkin puututaan kunnolla usein vasta sitten, kun ne ovat jo päässeet pahoiksi.”
Sijaiskotiin vai laitokseen?
Vastaanottokodista lapsi tai nuori muuttaa yleensä pysyvästi sijaisperheeseen, ammatilliseen perhekotiin tai laitokseen eli kunnalliseen tai yksityiseen lasten- tai nuorisokotiin. Toistaiseksi lähes kaksi kolmasosaa Suomessa huostaan otetuista yli 15000 lapsesta asuu laitoksissa. Vuoden 2012 alussa on kuitenkin astumassa voimaan laki, jonka mukaan kaikki huostaanotetut lapset on ensisijaisesti sijoitettava perheisiin.
”Jatkossa sijaishuolto voidaan järjestää laitoksessa vain, jos sitä ei voida riittävin tukitoimin hoitaa sijaisperheessä lapsen edun mukaisesti”, Tuomi-Karen kertoo. ”Tulevina vuosina nähdään, haluavatko valtio ja kunnat tosissaan panostaa ongelmaisten lasten ja nuorten kanssa elävien sijaisperheiden tukemiseen.”
Espoossa huostassa on tällä hetkellä noin 600 lasta, joista vajaa 200 asuu perheissä. Heitä ja heidän sijaisperheitään tukee kaksi sosiaaliohjaajaa ja viisi sosiaalityöntekijää.
”Espoossa asiat ovat verraten hyvin, mutta työvoimaa on silti liian vähän.”
Tärkeä kiintymyssuhde
Perhesijoituksen luulisi olevan hyvää talouspolitiikkaa, sillä se tulee huomattavasti halvemmaksi kuin laitospaikka. Vuorokausi laitoksessa maksoi vuonna 2010 Espoossa yli 270 euroa, kun vastaava luku sijaisperhehoidossa oli 58 euroa.
”Monet murrosikäisinä huostaan otetut ovat kuitenkin jo niin ongelmaisia, ettei tavallisten perheiden osaaminen riitä heidän hoitamiseensa.”
Mitä pienempi huostaan otettu lapsi on, sitä tärkeämpää perhesijoitus ja sen mukanaan tuoma normaali kiintymyssuhde on. Toistaiseksi jopa alle 3-vuotiaita on laitoshoidossa paljon.
”Laitoksissakin lapsella on vastuuhoitaja, mutta hän ei ole ympäri vuorokauden läsnä kuten sijaisäiti tai –isä. Laitoksissa hoitajat myös vaihtuvat. ”
Jatkossa Espoossakin etsitään ahkerammin sijaisperheitä eri-ikäisille lapsille. Sijaisperheen ei tarvitse olla ihanneydinperhe, ja lapselle tutut sukulaiset ja muut läheiset kartoitetaan aina sijoituspaikkaa etsittäessä.
Tuomi-Karén kertoo, että biologinen vanhempi haluaa yleensä osallistua perheen valintaan.
”Myös biologisia vanhempia olisi ehdottomasti tuettava huostaanoton jälkeen, mutta siihen ei juuri riitä resursseja sijoituksen alkuvaiheen jälkeen.”
Sijaisvanhemmuus on täyttä vanhemmuutta
Sijaisperheistä on pulaa, sillä sijaisvanhemman tehtävä ei ole helppo. Espoolainen Helena, 55, on kokopäiväinen sijaisäiti. Hän pyörittää kahden aikuisen ja neljän 8-13-vuotiaan lapsen arkea vanhassa omakotitalossa Ruukinrannassa.
”Kolme sijaislastamme ovat sisaruksia keskenään, ja he ovat asuneet meillä jo kuusi vuotta”, Helena kertoo.
Helenalla ja hänen miehellään on kolme jo aikuista biologista lasta. Kimmoke ryhtyä kasvattamaan uutta pesuetta syntyi Helenan työskennellessä Lastenklinikalla. Siellä lastenhoitaja Helena joutui tekemisiin huostaan otettujen lasten hädän kanssa.
”Huostaanotto tuntuu lapsesta hylätyksi tulemiselta, ja hän saattaa syyttää itseään koko tilanteesta”, Helena sanoo. Hänen mukaansa sijaisvanhemman kuitenkaan pidä yrittää korvata biologista vanhempaa lapsen mielessä.
Helenan mukaan sijaisvanhemman pitää olla selväjärkinen, kypsä aikuinen, jonka parisuhde on hyvässä kunnossa.
”Kun aikuinen on aikuinen, lapsi saa olla lapsi. Kun sijaissisaruksemme muuttivat taloon, 7-vuotias tyttö seurasi kauan vierestä pikkuveljen vaipanvaihtoa. Hän ei tahtonut uskoa, että minä osaan tehdä sen oikein.”
Sijaisvanhempien on myös tärkeää pystyä olemaan yhteistyössä biologisten äidin ja isän kanssa. Lasten ja biologisten vanhempien tapaamiset ja joskus puhelinajatkin sovitaan ja suunnitellaan vuosittain yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa.
”Meillä tapaamisista on pystytty sopimaan rakentavasti. Tosin aina vanhemmat eivät ole ilmestyneet paikalle, ja joskus yhteydenpidossa on ollut pitkiä katkoksia. ”
Helenan mukaan hänen tehtävänsä sijaisäitinä ei kuitenkaan ole arvostella biologista vanhempaa lapsen kuullen.
Sijaisvanhempi saa huostaanotetun lapsen hoidosta hoitokorvausta, joka on tällä hetkellä vähintään 370 euroa kuukaudessa lasta kohden. Sosiaalitoimi myös korvaa lapsen kulut.
”Korvausten ansiosta minun on ollut mahdollista jäädä kotiin hoitamaan lapsia”, Helena sanoo.
Helppoa rahaa sijaisvanhemmuus ei kuitenkaan ole.
”Tämä on täyttä vanhemmuutta siinä missä biologinen vanhemmuus, tosin monella tavoin vaativampaa.”
Jaa tämä artikkeli: