null Huutokauppaa vai demokratiaa?

Huutokauppaa vai demokratiaa?

Kuntavaaleissa lähes puolet äänioikeutetuista jätti äänestämättä. Nukkuvien puolue on suuri ja kasvava. Nukkuvien puolueeseen kuuluu joissakin kaupunginosissa jopa 70 prosenttia äänioikeutetuista.

Suuria vaalikeskusteluja seuraamalla ei monikaan lähde innolla uurnille. Vaatii melkoista pohjatietoa pystyäkseen hahmottamaan politiikan ammattilaisten nokittelua, jossa asioista puhutaan sisäpiiriläisten salakielellä. Miksi äänestäisi, jos vaihtoehdot eivät kirkastu? Miksi äänestäisi, jos tuntee itsensä hölmöksi yrittäessään ymmärtää?

Mutta vain ehdokkaiden tai poliitikkojen osoittelu ei auta. Vikaa on myös meissä itsessämme. Moni nukkuvien puolueeseen kuuluva toteaa, ettei tarvitse politiikkaa mihinkään. Valitettavasti tuolloin pidetään automaattina, että koulussa on opettajia , bussit kulkevat ja vettä tulee hanasta.

Äänestämättömyys on samalla itsekkyyttä ja piittaamattomuutta lähimmäisestä. Äänestämisessä on syvimmillään kyse meistä, ei vain minusta. Demokratiassa on kyse siitä, mitä me yhdessä olemme ja millaiseksi tämän yhteisen arjen rakennamme. Äänestämisen tulisi olla vastuun kantamista toisesta. Yhteiskunnallinen laiskistuminen johtaa uusjakoon, jossa hyvinvointi kasautuu entisestään.

Meitä vaivaa historiattomuus. Aivan kuin emme muistaisi, että mikään yhteiskunnallinen hyvä ei ole syntynyt ilman taistelua. On vaadittu mielipiteitä ja valtakirjaa niiden toteuttamiseen. Otamme liian itsestäänselvyytenä sen hyvän, mikä on. Toisaalta ajattelemme liian helposti, ettei ongelmille voida tehdä mitään. Lisäksi emme muista, että ääriliikkeetkin syntyvät, kun hiljainen enemmistö nukkuu.

Kuntavaalien aikaan sain puhelun Masalta Koskelasta. Masa halusi palavasti äänestää. Asia oli kolahtanut. Kyse oli siitä, että Masa ja hänen elämänsä otettiin tosissaan. Tästä uskottavuudesta on kyse.

Puolueiden ja järjestöjen on tehtävä voitavansa, ettei vaalisirkusta laiteta pystyyn vain muutamaksi viikoksi ennen vaaleja. Tarvitaan arkista puhetta ja näkymistä vaalien välilläkin. Se on uskottavuutta. Se on ihmisten kohtaamista ja tosissaan ottamista. Ja keskustelua kakofonisen huutamisen sijaan.

Politiikka ei saisi olla huutokauppaa. Huutokaupassa pärjäävät nopeat ja äänekkäät.


tuomas.kurttila@vanhempainliitto.fi
Kirjoittaja on isä ja teologian maisteri.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.