Hyvä valinta kolumnistiksi
Päätoimittaja Seppo Simola on tehnyt tärkeän ja rohkean avauksen ottamalla musliminaisen Kirkko ja kaupungin kolumnistiksi. Saimme lukea tämän feministin, Maryan Abdulkarimin, ensimmäisen kolumnin ja haastattelun 8.1.
Miksi Simolan teko oli tärkeä? Siksi, että tämä maailma – myös monikulttuurinen Helsinkimme – tarvitsee näinä aikoina uskontojen vuoropuhelua. Se on paras tapa välttää ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiä sekä oppia ymmärtämään toisiamme.
Entä miksi hän toimi rohkeasti? Siksi, että juuri nyt ääri-islamistien terroriteot kuohuttavat ihmisten mieliä myös meillä Suomessa. Olisi helppo eristäytyä ja sanoa, että pysykööt ”vääräuskoiset” omissa oloissaan. Sellainen asenne on kuitenkin suuri virhe, josta ei seuraa pitemmällä tähtäyksellä mitään hyvää.
On syytä muistaa, että väkivaltaan syyllistyviä ja ihmisoikeuksia eri tavoin polkevia äärisuuntauksia on sekä kristityissä että muslimeissa. On kummankin suuren maailmanuskonnon oma velvollisuus pitää tällaiset ryhmittymät kurissa ja hallinnassa. Siinä on avuksi myös uskontokuntien rajat ylittävä suvaitsevaisuus ja vilpitön halu sallia toinen toistemme elää vakaumuksen mukaan keitään loukkaamatta.
Matti Linnanahde
toimittaja
Helsinki
Jaa tämä artikkeli: