Hyväksyvä katse antaa elämän eväät
Miina Savolainen on taiteilija ja taide- sekä sosiaalikasvattaja.

Miina Savolainen on taiteilija ja taide- sekä sosiaalikasvattaja.

Hyväksyvä katse antaa elämän eväät

Miten yhdistää auttamistyössä ammatillisuus ja rakkaudellisuus? Tästä kysymyksestä sai alkunsa Miina Savolaisen kehittämä voimauttavan valokuvan menetelmä.

Miina Savolainen on lähtenyt ajamaan aamulla Keski-Suomesta ja tulee samaa mittaa haastatteluun: koulutusmatkat vievät häntä ympäri Suomea. Moneen kertaan palkittu Maailman ihanin tyttö -valokuvaprojekti on jo viidentoista vuoden ikäinen ja samannimisen kirjan ilmestymisestäkin on viisi vuotta.  Projektin aikana syntyneistä valokuvista koottu näyttely on kiertänyt Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa ja palaa kotimaan kamaralle: näyttely avautuu Vantaan taidemuseossa ensi vuoden tammikuussa.

Maailman ihanin tyttö on Miina Savolaisen ja kymmenen Hyvösen lastenkodissa kasvaneen tytön projekti. Savolainen kuvasi ja kuvattavat tytöt olivat aktiivisesti mukana prosessissa. Tuloksena oli pakahduttavan kauniita kuvia, jotka koskettavat katsojaa sydänjuuria myöten.

”Voimauttavan valokuvan menetelmään kuuluvat voimautumisen käsitteen sisältämät ehdot itsemäärittelyn oikeudesta, valta-asetelmien purkamisesta ja vastavuoroisuudesta. Tärkeää menetelmässä on, että kuvaaja ei päätä, miten hän näkee kuvaamansa ihmisen, vaan kuvassa oleva ihminen on päähenkilö, joka määrittelee, miten häntä saa katsoa”, selvittää Savolainen.

Työskennellessään Hyvösen lastenkodissa Miina Savolainen, nuori sosiaalikasvattaja ja taidekasvatuksen opiskelija, mietti keinoja auttaa huostaan otettuja lapsia.

”Ilmapiiri oli raskas lasten kokemista pettymyksistä, ja se tuntui myös työssä keinottomuutena. Miten kohdata ihmisiä, joille elämä on pienestä asti näyttäytynyt turvattomana ja kaoottisena? Jos turvattomuus on ihmisessä syvällä, hän ei ehkä pysty ottamaan turvaa vastaan. Lapsuus on pyhä, ja sen nämä lapset olivat menettäneet.”

Menetettyä lapsuutta ei voi korvata, mutta voi koettaa antaa eväitä, joiden avulla lapsi alkaa uskoa omaan arvokkuuteensa ja rakastettavuuteensa.

Sanat eivät vain siihen aina riitä, sillä ne ovat kömpelöitä välittämään tunteita – varsinkin kun tunteiden käsittely on pelottavaa ammattilaisillekin.

”Minä koin, että jos vaikeita tunteita ei käsitellä lasten kanssa, se on heitteillejättö. Minusta työhön tarvittiin byrokraattisuuden sijaan enemmän vuorovaikutteisuutta. Hoiva ilman välittämistä ei ole arvostavaa. Meillä on opittu ajattelemaan, että työntekijän itsesuojelu on sitä, että ei välitä liikaa. Mutta minä väitän, että hoitaja, joka välittää, kuormittuu vähemmän, sillä asiakkaat vastaavat arvostavaan peilaamiseen ja silloin työ on merkityksellistä. Ammatillisuus voi olla rakkaudellista, jos se on vuorovaikutteista. Eikä lapsi voi oppia vastavuoroisuutta, jos on vain kasvatuksen tai interventioiden kohde. Vaikka käsitellään ongelmia, ei lasta pidä nähdä vain ongelmista käsin. Halusin löytää keinoja nähdä lapsi toisin.”

Jokaisella meistä on kaipuu olla arvokas ja rakastettu omana itsenämme, ilman ehtoja ja suorituksia. Ilman turvallista ja rakastavaa lapsuutta jääneen uskoa omaan arvokkuuteen pitää rakentaa katse katseelta.

”Katse täytyy pyydystää sen hupun ja otsatukan alta. Täytyy nähdä toinen, täytyy katsoa ja uskoa eheyteen, vaikka se on vielä piilossa. Voimauttavan valokuvan menetelmässä kuvaajan rooli on olla hyväksyvä katse, joka vakuuttaa, että haluan oikeasti nähdä sinut. Kuvaaja on kuin peili, joka auttaa näkemään sen, mikä on vielä nupullaan. Kun sen näkee kuvassa, se on totta ja siihen voi uskoa.”

Kymmenen vuoden projekti Maailman ihanin tyttö ei ollut sitä, että mennään ja räpsitään muutama kuva. Sen tajuaa, kun katsoo kirjaa: upeita kuvauspaikkoja, pukuja ja ennen kaikkea maailman ihanimpia tyttöjä.

”Se on ollut kovaa duunia. Retkiä on suunniteltu hartaasti, on etsitty paikkoja ja mietitty ja ommeltu pukuja. Kukin on joutunut odottamaan omaa vuoroaan ja kestämään sen, että itse ei voi olla joka hetki suurimman huomion kohteena. Yksi tytöistä sanoikin, että projektissa on ollut tärkeintä se, että jokainen on saanut tuntea itsensä tärkeäksi.”

Maailman ihanin tyttö -projektin kuluessa syntynyttä voimauttavan valokuvauksen menetelmää käytetään ympäri Suomea ja vuoden mittaisen täydennyskoulutuksen käyneitä on 3 000. Menetelmä voidaan käyttää myös esimerkiksi työyhteisöjen kehittämisessä tai tavallisissa perheissä perheenjäsenten keskinäisen ymmärretyksi tulemisen parantamiseen.

”Valokuva ei itsessään ole terapeuttinen väline, vaan tapa, millä sitä käytetään”, muistuttaa Savolainen.

”Koemme kuvat aina eri tavalla: se mitä toinen pitää tosi onnistuneena kuvana, voi itsestä olla haavoittava. Vaikka kuvat ovat vain kuvia, ne koetaan tunnetasolla hyvin voimakkaasti. Menetelmää ei saakaan soveltaa ammatillisesti toiseen ihmiseen, ellei ole käynyt läpi omaa prosessia ja täydennyskoulutusta. Tärkeää on, että ryhmän jokaisella jäsenellä on oikeus tulla näkyväksi itse määrittelemällään tavalla; muiden pitää se kestää.”

Savolaisen mukaan tavalliseen perhevalokuvaukseenkin kuuluu paljon vallankäyttöä, jota ei huomata. Mitä pitäisi tehdä, jos haluaisi välttää yhden totuuden perhealbumit?

”Ensinnäkin luovutaan yhden kuvaajan mallista ja kierrätetään kameraa. Kuvat albumiin valitaan yhdessä, sillä vanhempi voi nähdä lapsen ihan eri tavalla kuin lapsi itse. Hyvä olisi myös iloita perheen erilaisista persoonista eikä ajatella, että toinen vaikka matkalla kuvaa vääriä asioita. Myös sensitiivisyys on tarpeen: toisen kuvaa ei panna Facebookiin ilman lupaa. On tärkeää saada lupa kuvaamiseen: saanko nähdä sinut – miten saan nähdä sinut.”

Moni inhoaa kuvattavana oloa eikä löydä kuvista itseään. Voimauttavan valokuvan menetelmän tavoite on löytää kyky katsoa itseään lempeämmin ja rakastavammin ja toista kuuntelevammin ja arvostavammin.

”Kun on kameran takana, on mahdollisuus katsoa toista syvemmin ja tarkemmin. Silloin voi löytää toisesta uusia puolia, alkaa nähdä asioita toisen kannalta ja oman katsomisen perspektiivi muuttuu. Tapahtuu pehmenemistä ja ymmärtämistä. Työyhteisössä prosessi voi auttaa tekemään näkyväksi hyviä asioita. Kun ne ovat näkyviä, ne myös saavat enemmän tilaa.”

Savolainen sanoo, että helmasyntimme on, että kun asiat ovat vaikeita ja raskaita, niitä myös työstetään vaikeasti ja raskaasti pohjamutia myöten. Toisinkin asian voi ajatella.

”Voi lähteä etsimään sitä hyvää, mitä on. Lohdullisten ja kannattelevien asioiden löytämiseen voi tarvita toisen ihmisen arvostavaa peiliä. Ihmisen pitää olla ensin jonkun silmissä arvokas, ennen kuin hän voi olla sitä itselleen.”

Hemmottelua pidetään vähän epäilyttävänä, mutta Savolainen haluaa vapauttaa sen pannasta. Se joka saa, oppii myös vastaanottamaan.

”Se, että toista hemmottelee, on viesti: olet niin ihana, että haluan tehdä puolestasi jotain ekstrahyvää. Siinäkin oppii vastavuoroisuutta.”

Miina Savolainen haluaa töillään osallistua keskusteluun hoito- ja auttamistyön etiikasta.

”Jokainen auttamistyötä tekevä toki asettaa omat rajansa, mutta sillä ei voi perustella huonoa vuorovaikutusta tai epäarvostavaa kohtelua. Vuorovaikutusta voi oppia, voi oppia olemaan läsnä, vaikka vastaanotto olisi myöhässä ja oven takana odottaisi jono asiakkaita. Nykyään onkin yhä paremmin tunnustettu se, että auttamistyö on tunnetyötä” sanoo Savolainen.

Julkisuudessa ovat Maailman ihanimman tytön lisäksi olleet esillä myös Isyysprojektin kuvat. Tällä hetkellä Savolaisella on muun muassa meneillään projekti, joka liittyy sukupuolen monimuotoisuuteen.

”Sukupuolenkorjausprosessi on rankka, mutta rankkaa transsukupuoliselle on myös se, että joku arvioi, onko hänellä oikeutta olla se, mikä hän tuntee olevansa. Intersukupuoliset lapset, joiden syntymässä saatu keho ei asetu miehen tai naisen kategoriaan, puolestaan saatetaan leikata ilman lapsen lupaa ja ennen, kuin lapsen oma käsitys sukupuolestaan on selvillä. Mutta onko niin, että lapsi leikataan, jotta hänen erityisyytensä häiritsisi mahdollisimman vähän muita? Näihin asioihin liittyy paljon eettisiä ongelmia.”

Kesän aikana on myös kuvattu ohjelmaa Valokuvan voimaa, joka tulee televisiosta ensi kesänä. Ohjelmaan hakeneet ovat valinneet perheestään jäsenen, joka on jostain syystä jäänyt itselle vieraaksi ja jonka haluaa kohdata uudella tavalla. Mukana ohjelmassa on kuusi perhettä. Hakijoita oli reilut sataviisikymmentä. Valituille yhteinen matka voi tuoda yllätyksiäkin, sillä näkökulman vaihtaminen ei ole vaivatonta.

”On aina kipeä asia huomata, että ei voi tietää eikä määritellä sitä, mikä on toiselle hyväksi. Voimauttavan valokuvauksen prosessissa täytyy ottaa vastaan tämä kipu ja myös pohdinta siitä, miten voimme rakastaa toisiamme, vaikka näemme asiat välillä niin eri tavalla.”

Miina Savolainen on taide- ja sosiaalikasvattaja, mutta myös taiteilija. Miten nämä puolet saa sovitettua yhteen?

”Minulla on kyllä tosi vahva sossutädin identiteetti enkä osaa sanoa, mitä olisin nyt ilman Maailman ihanin tyttö -projektia, se oli niin vahvasti mukana omassa elämässäni, kun olin nuori aikuinen. Taide tuo työhön vastapainon, ajatuksen siitä, että asiat voidaan tehdä toisin ja luovasti. Yhdistelmä on antoisa, sitä näkökulmaa yritän tuoda myös opiskelijoille.”        

Jaa tämä artikkeli:

Kommentoi