Hyvän palkka
Olipa kerran mies, mies joka auttoi ihmisiä vilpittömästi ja pyyteettömästi. Oli aina valmiina, kun joku apua tarvitsi. Milloin hän laittoi taulua seinälle, milloin siirsi huonekaluja asukkaan toivomuksen mukaan ja ripusti lamppuja kattoon. Tällaisia ihmisiä on harvassa. Tämä mies halusi vain auttaa. Hän oli hyvä ihminen, juuri sellainen, jonka jokainen toivoo naapurikseen.
Hyvyys ei ole itseisarvo, se on ihmisen sydämessä asuva kyky ja taito kohdata ihmisiä. Sellainen oli tämä hyvyyden lähettiläs, vain sillä erotuksella, että tämä tarina ei ole satua, vaan täyttä totta vielä tällä vuosituhannella.
Miehelle vain kävi niin, että eräs avun saanut ihminen otti yllättäen yhteyttä poliisiin väittäen, että tämä kyseinen mieshenkilö oli pahoinpidellyt häntä. Kyseessä oli ulkomaalainen suomessa asuva naishenkilö. Mies meni moisesta väitteestä hämilleen, sillä mitään tällaista ei ollut koskaan tapahtunut, ei sinne päinkään. Päinvastoin, nainen oli halannut mistä kiitoksesi avuistaan. Asia meni oikeuteen asti.
Arvatkaapa, miten oikeudenkäynnissä kävi? Mies hävisi jutun ja joutuu maksamaan raskaasti hyvyytensä seurauksista. Hänet on leimattu pahoinpitelijäksi. Hän saa loppuikänsä kantaa raskasta taakkaa, jonka hän sai ollessaan avulias ja hyväuskoinen.
Vaikka naisella ei ollut yhtään todistajaa, joka olisi voinut todistaa miehen pahoinpidelleen häntä, oikeus väitti toisin. Miehellä ei ollut enää voimia lähteä valittamaan, sillä koko prosessi oli ollut henkisesti hyvin raskas. Unettomat ja painajaismaiset yöt seuraavat häntä, mutta hän uskoo yhä ihmisen hyvyyteen.
Mitä tästä opimme? Mikä on välittämisen ja hyvyyden hinta – loppuelämän kärsimys ja tuska. Näin voi toimia maamme oikeuslaitos. En enää ihmettele, miksi maassamme on niin paljon ihmisiä, jotka voivat huonosti.
Birgitta Wulf-Luhtanen
Jaa tämä artikkeli: