Unelmat paremmasta elämästä, onnesta ja toivosta kuljettavat Amarillo-näytelmän tarinaa Espoon kaupunginteatterissa. Kuva: Roberto Blenda/ Espoon teatteri
Hyvyys vierailee näyttämöllä
Näyttelijät pyörivät ja juoksevat hämärällä näyttämöllä. Välillä muutama heistä yrittää epätoivoisesti kiivetä seinää pitkin ylös.
Meksikolaisen ryhmän Teatro Línea de Sombran Amarillo kertoo Raul Mendozasta, joka on matkalla kohti parempaa elämää. Hän ei pääse perille Yhdysvaltoihin, kuten ei niin moni muukaan.
Maailmaa kiertänyt teatteriesitys nähdään 31.1.–2.2. Espoon kaupunginteatterissa. Espoon teatterikevään aikana muissakin esityksissä kysytään hyvän elämän edellytyksiä.
Voisimmeko nähdä toisenlaisia uutisia? Mitä hyvän tekeminen vaatii? Johtuuko paha olomme siitä, ettei sankareita enää ole, vai siitä että olemme menettäneet kykymme kyseenalaistaa?
Eettisyys vaatii uskallusta
Portugalilaisen Tiego Rodriguesin mielestä mediassa seurataan liian fanaattisesti kaikenlaisia listauksia ja tuloksen tekemistä.
Rodriguesin luotsaama Mundo perfeito -ryhmä muokkaa esityksessään If a window would be open (Jos ikkuna olisi auki) televisiouutisia muun muassa dubbaamalla päälle omia puheitaan.
”Teatterissa yritän aina häiritä sitä tapaa, jolla olemme tottuneet katsomaan maailmaa”, Rodrigues sanoo.
Maaliskuussa Espoon kaupunginteatterissa vieraileva portugalilaisesitys muistuttaa, että mekaanisesti kerrottujen faktojen sisälle kätkeytyy paljon enemmän kuin pinnalta näkyy.
”Ja vain silloin kun uskallamme katsoa pinnan alle, on teatterissa – tai journalismissa – mielikuvitusta ja etiikkaa.”
Pyrkimyksiä hyvään ilman sumutusta
Mitä tarkoittaa toisen ääni? Entä mitä tarkoittaa toisen äänen kuuleminen oman äänen seassa ja oman äänen rinnalla? Entä mitä tarkoittaa se, että laittaa toisen itsensä edelle?
Toisen ääni -pyrkimyksiä hyvään -näytelmää kirjoittaessaan näytelmäkirjailija Kati Kaartinen ei lähtenyt liikkeelle kaikkein yksinkertaisimmista teemoista.
”Eksistentiaaliset kysymykset ja rakkauden vaatimukset ovat aina kiinnostaneet minua. Tämän näytelmän lähtökohtana oli hyvyys”, Kaartinen sano.
Hyvyydestä saattaisi syntyä helposti Paolo Coelhon aforismien tyylistä sumutusta. Kaartisen näytelmän repliikit ovat kuitenkin lähempänä runoilija Mirkka Rekolan ankaria ja kirkkaita säkeitä, ja viisi oman elämänsä perusteita kyseenalaistavaa henkilöä ovat arkisia, juurevia ja koomisia.
Kun Kaartinen yritti ymmärtää hyvyyttä, hän päätyi lukemaan filosofien ja uskonnollisten ajattelijoiden tekstejä: Emmanuel Lévinasia, Eero Ojasta, Dalai Lamaa ja apostoli Paavalin kirjeitä korinttilaisille.
Näytelmässä häivähteleekin kristillistä sanomaa ja buddhalaisuutta. Armolla on esityksessä tärkeä osa. Kaartiselle esittävässä taiteessa keskeisintä on ihmisten yhdessäolo ja hoivaava läsnäolo.
Olka Horilan ohjaama Toisen ääni – pyrkimyksiä hyvään saa ensi-iltansa Espoon kaupunginteatterissa 13.2.
Missä ovat nykypäivän sankarit?
Yhteiskunnallisiin aiheisiin pelotta sukeltava ohjaaja Juha Luukkonen pureutuu nykypäivän sankaruuteen. Luukkosen käsikirjoittama ja ohjaama Che – hän elää !? tuo näyttämölle monia historian kerroksia yhtä aikaa.
Sankaruuden puuttuminen näkyy Luukkosen mukaan pahoinvointina.
”Se, että nykypäivänä ei ole sankareita, tarkoittaa sitä, ettei tiedetä mikä on oikein ja mikä on väärin. Ne ovat nykyään vain mielipidekysymyksiä”, Luukkonen sanoo.
Amerikan ensimmäinen tummaihoinen presidenttikään kun ei pystynyt sankarin viittaa kantamaan. ”Obamakin pisti aika kovana vaan sipsiä naamaan, kun Osama bin Laden teloitettiin.”
Huhtikuussa Espoon kaupunginteatterissa vieraileva lahtelaisen Teatteri Vanhan Jukon esitys Che- hän elää!? koostuu muun muassa konsertista ja live-elokuvasta. Esitys pyrkii lähestymään sankaruuden ristiriitaisuutta pirstaleisen muodon avulla.
Kysymysneuvosto rohkaisee ihmettelyyn
Espoolaisen, kouluissa kiertävän Totem-lastenteatterin perustaja Päivi Rissanen on tottunut kuulemaan kysymyksiä. Jokaisen esityksen jälkeen pidetään keskustelutilaisuus.
”Kouluissa tähdätään asioiden täsmälliseen hallintaan. Me korostamme sitä, että kysyminen on tärkeämpää kuin oikeat vastaukset. Olemme saaneet lähestymistavastamme kiitosta kouluissa”, Rissanen sanoo.
Totemin tammikuun ensi-ilta on Kiertävä kysymysneuvosto. Esitys sijoittuu maahan, jota on hallittu diktatorisesti ja jossa kysyminen on ollut kiellettyä.
Hirmuhallinnon kaatumisen jälkeen on perustettu Kiertävä Kysymysneuvosto, joka opettaa ihmisiä jälleen kysymään. Se on ainoa keino, jolla voidaan taata, ettei hirmuhallinto palaa.
Ei kuulosta ihan tavanomaiselta lastenteatteriesitykseltä. Rissanen sanoo, että Totem ei haluakaan kuulua valtavirtaan.
”Lapset ottavat nykytaidetta avoimesti vastaan. Tarvitsemme lastenteatteriin uudenlaisia aiheita ja rohkeita toteutustapoja!”
Lisätietoja esityksistä: www.espoonteatteri.fi, www.espoonlahdenteatteri.fi ja www.totemteatteri.com
-----------------------------------------------------------------------
Teatteri yllättää palvelutalossa
Lahden kaupunginteatterin Aina joskus sattuu -esitys on tilattu vierailulle Merikartanon palvelutalolle. Keskiviikkona 23.1. toteutuva esitys sai jo ennakkoon osakseen myönteistä yllättyneisyyttä.
Kuuluvatko vanhainkotivierailutkin teatteritoimintaan? Kuuluvat, yhä enemmän.
Entistä suurempi osa suomalaisista elää pysyvästi laitoksessa. Teatterit ulottavatkin nykyään toimintansa vanhainkoteihin, sairaaloihin, vankiloihin ja vastaanottokeskuksiin. Monet teatterit valmistavat esityksiä yhteistyössä laitosten asukkaiden kanssa.
Jaa tämä artikkeli: