Iäkkään lounas tulee kalliiksi
Eeva Hämäläisen mielipiteeseen (K&k 11.2.) ikäihmisten syrjimisestä yhdyn täysin. Olen 82-vuotias eläkeläinen ja haluaisin käydä Kampin palvelukeskuksessa tapaamassa muita ikäihmisiä sekä lounaalla.
Helsinki kyllä puhuu ja näyttää tv:ssä kuinka se järjestää palveluita ikäihmisille. Siinäpä se. Kaupunki aloitti taas kerran palvelunsa väärästä päästä. Eikö olisi pitänyt ensin luoda mahdollisuudet päästä näihin paikkoihin ja suoda maksuton matka julkisissa kulkuvälineissä?
Jos ihminen on tehnyt 50 vuoden työuran ja maksanut koko ajan verot tuloistaan viimeisen päälle, on suorastaan törkeää, että vielä yhdeksännellä vuosikymmenellä pitää maksaa työssäkäyvien ihmisten tavoin se korkein maksu julkisissa liikennevälineissä. Jos lounas maksaa noin seitsemän euroa (ilman jälkiruokaa), minun lounaani maksaa 11 euroa. Tässäkin meidät on karsinoitu normaalin elämän ulkopuolelle laskemaan kotimme ikkunaruutuja.
Erikoisryhmät saavat kyllä liikkua halua-manaan aikana edukkaasti. Olen todella vihainen päättäjien epäoikeudenmukaisuuteen. Liikkua käsketään. Kenellä on varaa mennä edes uimahalliin, jos asuvat laitakaupungilla? Se vaatii monta matkaa. Ne, joilla on varaa, ajavat taksilla.
Iäkäs mummo
Jaa tämä artikkeli: