Ihan hyvä kummi
Kummityttäreni konfirmoitiin viime viikonloppuna. Kummit matkustivat puolen Suomen lävitse yhteiseen hetkeen. Juhlaan antoi oman säväyksensä se, että kummilapsi kävi rippikoulunsa samassa paikassa kuin minä vuosikymmeniä sitten. Voi muistoja!
Rippikoulu koskettaa valtavaa joukkoa suomalaisia vuosittain. Kyse ei ole pelkästään kymmenistä tuhansista nuorista, vaan myös perheistä, sukulaisista, ystävistä – ja meistä kummeista.
Kummius on kunnianosoitus, luottamuksen osoitus. Se on portti lapsen elämään hänen rinnalleen. Kummius antaa kummille erityisen oikeuden rakastaa juuri tätä lasta.
Kummius on myös tehtävä. Kastekaavassa kummit lupaavat yhdessä vanhempien kanssa huolehtia siitä, että lapsi saa kristillisen kasvatuksen. Tätä velvollisuutta kummit saattavat leikillään jakaa toisilleen.
”Jos huolehdit kristillisestä kasvatuksesta, niin minä kyllä sitten annan niitä syntymäpäivälahjoja.” Leikinlasku osoittaa, että annettu lupaus ei tunnu helpolta.
Kirkko pitää kummeja arvossa ja haluaa myös tukea kummeja tässä tehtävässä. Esimerkiksi moniin lapsille suunnattuihin tilaisuuksiin kannustetaan kutsumaan mukaan kummeja. Eräs lapsen elämän merkkipaalu on koulun aloittaminen.
Nykyään Espoossa ja Kauniaisissa suuri osa ekaluokkalaisista siunataan koulutielle, ja tällöin alttarin äärellä on paikka myös kummille. Rituaali antaa kummille luontevan tavan toteuttaa tehtäväänsä. Omalla osallistumisellaan kummi kertoo, että elämän isoissa ja pienissä asioissa voi pyytää apua Jumalalta.
Helppoa kummius ei välttämättä ole. Siihen voi liittyä monenlaista riittämättömyyden tunnetta. En ole osannut olla kummilapseni kanssa tai tukena. Ei ole tullut pidettyä yhteyttä. Välit tai yhteydet vanhempiin ovat jostain syystä katkenneet tai pitkä välimatka on vaikeuttanut yhteydenpitoa. Näiden tunteiden kanssa kamppailee moni.
Niin kasteen kuin konfirmaationkin yhteydessä kuullaan, että kummin tärkeä tehtävä on rukoilla kummilapsensa puolesta. Kyse ei ole siitä, että Jumala unohtaisi lapsen tai nuoren ilman meidän rukouksiamme. Yksi rukouksen vaikutuksesta voi olla se, että lapsi ei unohdu meidän mielestämme.
Viikonlopun konfirmaatiosta jäi mieleeni erityisesti yksi lause. Rippikoulun vetäjä, nuori nainen, puhui rippilapsilleen uskontunnustuksesta. Hän sanoi, että kun tunnustamme uskoamme, kyse ei ole vain siitä, että me uskomme Jumalaan. Kyse on myös siitä, että Jumala uskoo meihin.
”Muistakaa nuoret: Jumala uskoo teihin.” Sama lause pätee varmaan kummeihinkin.
Jaa tämä artikkeli: