Tutuilla kulmilla. Neljätoista vuotta sitten Leena Seivo meni ensimmäistä kertaa mukaan Malkuksen ryhmään, joka kokoontui tuolloin Hietalahdenkadulla.
Ihan tavallinen Leena
Jokaisella ihmisellä on toive tulla hyväksytyksi omana itsenään, ilman vaatimuksia muuttumisesta joksikin toisenlaiseksi.
Kun Leena Seivo nuorena alkoi seurustella, hän tuumi ääneen poikaystävälleen, että mikähän siinä on, kun tykkään enemmän Railista kuin sinusta.
”Varmaan tiesin jo varhain, mitä olen, mutta ei sille ollut sanoja. Minusta ei tuntunut, että seksuaalisuuteni olisi vääränlaista tai rumaa, mutta se kaikki, mitä sitten sain homoseksuaalisuudesta lukea, kertoi toista.”
Seksuaalisuus on arka aihe, homoseksuaalisuus tulenarka. Vuoteen 1971 asti ”homoseksuaalisten tekojen harjoittaminen” katsottiin Suomessa rikokseksi, ja vasta vuonna 1981 homoseksuaalisuus poistettiin tautiluokituksesta. Syntinä moni pitää homoseksuaalisuutta edelleenkin, tai vähintään luonnottomana vinoutumana, joka pitää korjata. Korjaamiseen tarjotaan eheyttämistä, jonka tavoitteena on, että homoseksuaalinen ihminen valitsee heteroseksuaalisuuden tai täydellisen ei-seksuaalisuuden. Eheyttämisestä on kokemuksia Seivollakin.
”Olin 1980-luvulla terapiassa alkoholiongelmani vuoksi. Kun katsottiin, että ongelmani johtuvat siitä, että olen lesbo, terapiassa pyrittiin eheyttämiseen.”
Neljän vuoden terapian jälkeen Seivo oli hetero, ainakin nimellisesti. Hän kuitenkin tajusi, että seksuaalisuuttaan ei voi ohjastaa sen paremmin eheyttämiskurssilla kuin rukouspiirin rukouksillakaan.
”Olin kolmetoista vuotta olevinani hetero, kihloihinkin menin. Olen ollut helppo tuomittava ja pelkäsin joutuvani helvettiin lesbouteni takia.”
Neljätoista vuotta sitten tuli käänne. Leena Seivolle rakas ja läheinen mummi kuoli.
”Mummi oli minulle tärkeä, mutta en ollut voinut kertoa hänelle, että olen lesbo. Mummin kuoleman jälkeen olin ihan tyhjä. Sitten se vain niksahti, ja päätin olla rehellinen sille, mitä olen.”
Seivo astui ratkaisevan askeleen ja meni Malkukseen, kristilliseen ja hengelliseen ryhmään, jossa oli tilaa olla sekä uskova että lesbo.
”Ja niin siinä kävi, että eheyttämisprosessi heteroksi kesti neljä vuotta, mutta eheytyminen homoseksuaaliksi tapahtui neljässä sekunnissa”, naurahtaa Seivo.
”Kun astuin ryhmähuoneen ovesta sisään, minulle tuli välittömästi tunne, että olen tullut kotiin, josta en halua lähteä koskaan pois. Oli hienoa, että saattoi olla se, mitä on, että saattoi keskustella niin, että toinen kuunteli. Minusta tuntui, että kun uskalsin olla rehellinen, Jumalakin tuli lähemmäksi. Se on aika yleinen kokemus etenkin helvettiä pelänneillä homoseksuaaleilla kristityillä homoseksuaaleilla.”
Kaapista tulon jälkeen Seivo oli onnellinen ja innostunut. Malkuksesta ja siellä käyvistä ihmisistä tuli hänelle yhteisö, jossa ei tarvinnut miettiä, mitä joku mahtaa ajatella, jos sanon näin ja näin. Hän oli julkisuudessa, otti kantaa ja keskusteli.
”Jossain vaiheessa muutuin aremmaksi. Vaikka olen tullut julkisesti esiin lesbona, arkena menen helposti sinne kaappiin takaisin. Jos joku esimerkiksi kysyy, mitä aion tehdä kesällä, mietin, uskallanko sanoa, että olen mukana Pride-tapahtuman järjestelyissä. Tai mietin, mitä sanon, jos joku kysyy, onko minulla miesystävää. Että uskallanko olla ihan arkisen kokonainen ja aito. Koko ajan taustalla on se pelko, että tulen torjutuksi ja hylätyksi. Niin on käynytkin, että ystävä on sanonut minulle, että ei voi olla ystäväni, koska homoseksuaalisuus on niin suuri synti.”
”Kolme vuotta sitten viha poksahti pintaan, kun ajattelin eheyttämisterapiaani ja sitä, miten identiteettini yritettiin viedä väen väkisin ihan muille urille. Se, että olen homoseksuaali, on osa identiteettiäni, minun rakkauden väyläni. jos minut yritetään muuttaa muuksi, minut viedään samalla pois rakkauden väylältäni.”
Raamattua lukiessa toisten kanssa viha on alkanut lientyä. Seivo kaivaa repustaan reissussa rähjääntyneen Raamatun ja selailee tärkeitä kohtia. Kirja on hänellä aina mukana, joten käytössä on ehtinyt kulua toistakymmentä kappaletta.
”Kun oli vaikea vaihe, ei minulla ollut muuta kuin Jumala. Siksi pidin ja pidän Raamattua aina lähelläni. Nyt olen sen tekstejä ja toisia ihmisiä tarvitessani tajunnut, että voin tehdä toisin ja hyökkäämisen sijaan jakaa oikeaa tietoa.”
Seivo haaveksii, että saisi pitää seurakunnassa koulutusillan, jossa voisi kertoa homoseksuaalisuudesta faktaa. Hänen mukaansa väärää tietoa on liikkeellä paljon.
”Olen ajatellut paljon kahdeksatta käskyä, jossa kielletään lausumasta väärää todistusta lähimmäisestä. Meistä niitä vääriä todistuksia lausutaan usein. Jotain sekin kertoo, että kun olen ollut lukiossa puhumassa aiheesta, minulle on saatettu tulla vähän hämmästyneenä sanomaan, että sinähän olet ihan tavallinen ihminen. Aika yleinen on myös se käsitys, että jos olet homoseksuaali, olet seksiaddikti, jonka täytyy saada koko ajan seksiä”, kertoo Leena Seivo vähän huvittuneena.
Seivo toimii edelleen aktiivisesti Malkuksessa, neljä viime vuotta muun muassa ryhmänvetäjänä vetäjäparin kanssa. Enää hän ei kuitenkaan jaksa eikä viitsi ottaa kantaa kaikkiin homokeskustelun kiemuroihin.
”Jossain vaiheessa erosin kirkosta, kun kannanotot olivat niin älyttömiä. Kun arkkipiispaksi vaihtui Kari Mäkinen ja Helsingin piispaksi Irja Askola, liityin takaisin. Olen alkanut uskoa, että kirkossa on myös vilpitöntä halua muutokseen. Tässä muutoksessa on meillä vähemmistöihin kuuluvilla ihmisillä tärkeä rooli.”
Neljäntoista vuoden matkan jälkeen Leena Seivo on levollisella mielellä.
”Identiteettini läpi ei enää niin vain pääse. Olen käsittänyt, mikä voima siitä tulee, kun ihmisen ei tarvitse kieltää itseään.”
Kuka?
Leena Seivo, 58, asunut Espoossa vuodesta 1959.
Missä?
Keskellä hyvää elämää.
Motto?
Vähemmän on enemmän.
Jaa tämä artikkeli: