Ihan tavallista
Ihan tavanmukaisesti ovat monet ottaneet vastaan tasavallan presidentin alkuun paneman kampanjan nuorten syrjäytymisen torjumisesta. Suhtautuminen on ollut paljolti tylyn tympeää. Niin sanotut älyköt ovat kilpailleet, kuka nokkelimmin osaa tyrmätä presidentin avukseen kutsumien alan asiantuntijoiden ajatukset. ”Luuleeko presidentti poistavansa syrjäytymisen pullan paistamisella.”
Näyttää vähän siltä kuin käynnissä olisi presidentivaalin kolmas kierros. Toisella kierroksella tappiolle jääneet hehkuttavat, että mitäs me sanottiin, ei sieltä mitään hyvää ole odotettavissa. ”Pelkkää hyväosaisten puuhastelua, jolla ei mitään saavuteta, ellei puututa yhteiskunnan rakenteisiin.”
Kukaan ei ole niin naiivi, kaikkein vähiten tasavallan presidentti itse, että kuvittelisi syvälle käyvän ja monimutkaisen inhimillisen ja yhteiskunnallisen ongelman ratkeavan pelkillä kevyillä kotikonsteilla. Moni sen sijaan näyttää olevan niin lapsellinen, että kuvittelee kaiken järjestyvän, kunhan yhteiskunta lisää määrärahoja tiettyihin tarpeisiin.
Ihmisen elämä on monen tekijän summa. Jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisenkin tie ja kohtalo koostuu monesta säikeestä. Osaan voimme vaikuttaa itse, osa annetaan pyytämättä. Hyvän elämän ainekset koostuvat yksilön, perheen ja yhteisön vastuunkannosta sekä hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkosta. Toisten lähtökohdat ovat muita huonommat ja he tarvitsevat erityistä tukea.
Yksilö ei pysty muuttamaan yhteiskunnan rakenteita kuin mutkan kautta, äänestämällä tai osallistumalla politiikkaan. Yhteiskunta taas ei pysty kuuntelemaan lapsen kuulumisia ruokapöydässä tai saunan lauteilla. Yhteiskunta ei pyyhi räkää naapurinkin kakaran nenästä tai moikkaa ystävällisesti rapun rääväsuista teiniä. Yksilöt luovat ihmissuhteita, yhteiskunta turvaverkkoja, molempia tarvitaan.
Presidentin aloite nuorten syrjäytymisen ehkäisemisestä on arvokas, jos se saa meidät miettimään, mitä itse voimme tehdä. Se on myös tärkeä, kun se saa aikaan pohdintaa ja keskustelua yksilön ja yhteiskunnan vastuista ja rooleista. Ei ihan tavallista.
Seppo Simola, päätoimittaja
Jaa tämä artikkeli: