Ihmeellistä on elämä
Helsingin Sanomien raadilta kysyttiin pääsiäisviikolla, uskooko se ihmeisiin.
Minun olisi vaikea vastata tuonkaltaiseen kysymykseen. Sana ihme tarkoittaa minulle niin monia asioita.
Ensinnäkin ihmeen ajatellaan olevan jotain yliluonnollista. Yliluonnollinen on taas jotain, joka ei kuulu tieteen määrittämään todellisuuden alueeseen. Tämän ajatuskehikon sisällä ihmeisiin uskova on tieteen näkökulmasta taikauskoinen.
En myönnä olevani taikauskoinen. Siitä huolimatta mielestäni ei voi väittää, ettei ihmeitä ole, vaikken sanoisi suoraan, että uskon niihin. Uskon siihen, että tieteen tieto kasvaa ja muuttuu. Jos se kasvaa ja muuttuu, se ei ole tällä hetkellä eikä monina tulevina hetkinäkään aukoton. Vastikään tutkijat totesivat, että Linnunrata onkin — ups! — paljon suurempi kuin aiemmin on "varmasti tiedetty". Vaikka Jumala ei asustelisikaan aukoissa, viisas tutkija myöntää, että sellaista mitä emme tiedä, on enemmän kuin sellaista mitä tiedämme.
Toisaalta puhuisin ihmeistä tai paremminkin ihmeellisyydestä todellisuuden tasolla, nimittäin luonnossa ja elämässä.
Luonnontieteilijät ovat tehneet karhunpalveluksen elämälle ja luonnolle riistäessään niiltä puhtaan tieteen nimissä niin innokkaasti "ihmeellisen" leimaa. Elämän nimittäminen ihmeeksi ei tarkoita, että sitä palvoo yliluonnollisena mysteerinä, jonka tutkiminen on kielletty. Omalla kohdallani se tarkoittaa vain sitä, että elämä herättää ihmetykseni, ja luulen, että moni luonnontutkija on ainakin entisinä aikoina löytänyt alansa juuri saman ihmetyksen kutsumana.
Minusta on outoa, jos ihminen ei tunne mitään ihmetystä jokavuotisen kevään ihmeen edessä. Mikä on ihmeellisempää kuin se, että jokin, joka näyttää kuolleelta ja harmaalta, alkaa työntää nuppuja ja versoja, ja pian harmaa on muuttunut vihreäksi ja kuollut eläväksi? Samoin ihmisen pitäisi olla itselleen jatkuvan ihmettelyn aihe. Miten hienosti ja mutkikkaasti me toimimmekaan! Millaisia ihmeitä ovat oppivat aivot, parantuvat haavat, liikkuvat ja harjoituksesta vahvistuvat ruumiinjäsenet, kasvavat lapset.
Ihmetys on yhteydessä arvostukseen. Jos ymmärtäisimme paremmin luonnon, elämän ja ihmisen ihmeellisyyden, antaisimme niille nykyistä enemmän arvoa.
Jaa tämä artikkeli: