Ihmeen kevyttä
Raja. Voisimmeko avautua toisillemme? Kuva: Katri Saarela

Raja. Voisimmeko avautua toisillemme? Kuva: Katri Saarela

Ihmeen kevyttä

Olipa kerran valtakunta, jossa oli helppoa hengittää. Minne tahansa ihmiset kokoontuivat, he olivat avoimia ja vapaita. Erilaisuus synnytti vain uteliaisuutta: Miten tuo toinen maailman näki tai koki? Saattaisiko siitä oppia jotain uutta?

Ilmassa oli näkymätöntä keveyttä, jotain hapen kaltaista.

Itselleenkin valtakunnan asukkaat olivat lempeitä. Kun elämä meni umpisolmuun tai paljastui, että suunta oli ollut väärä, siitä ei tarvinnut hätääntyä. Piti vain istua alas kaikessa rauhassa, tutkia tilannetta ja korjata suuntaa. Ei tarvinnut olla virheetön ja tehokas kelvatakseen. Jos jonkun usko horjui, hänen puolestaan rukoiltiin, mutta häntä ei suljettu pois. Teitä oli monta, ja kullakin oli oma aikansa.

Kun seudulle saapui sotaa ja vainoa pakenevia muukalaisia, ihmiset näkivät tulijoiden hädän ja ahdistuksen. Ovet aukenivat eikä kenenkään tarvinnut jäädä vaille turvaa. Niille, jotka uskoivat eri tavalla, tehtiin tilaa, sillä asukkaat tunnistivat tulijoissa yhteisen kaipauksen.

Tieto erikoisesta valtakunnasta levisi ja tiedustelijoita alkoi tulla yhä enemmän. Kaikki halusivat tietää, mikä oli heidän salaisuutensa.

– Ehkä se on pohjimmiltaan rakkaus, sanoi eräs vanha viisas nainen tiedustelijoille.

– Kauan sitten kuningas antoi meille tämän maan ja lupasi pysyä aina kanssamme. Kaikki, jotka halusivat, olivat tervetulleita. Kyllä sellainen anteliaisuus ajan mittaan alkaa vaikuttaa, hymyili nainen ja kutsui tulijat yhteiseen pöytään.

Marja Kuparinen

3. sunnuntai ennen paastonaikaa

Ansaitsematon armo
Väri: vihreä
Valo: kaksi kynttilää
Teksti: Ps. 18: 2–7, 5. Moos. 7: 6–8, Fil. 3: 7–14, Matt. 19: 27–30

Jaa tämä artikkeli: