Perheen tragedia. Nuori Amos (Amos Brotherus) joutuu seuraamaan, miten hänen äitinsä (Miina Turunen) loittonee masennukseensa.
Ihminen ei tunne edes itseään
”Ei ihminen voi tietää toisista ihmisistä, naapureistaan tai lapsistaan, kun ei ihminen tiedä edes omasta itsestään”, päähenkilö toteaa Kansallisteatterin näytelmän Tarina rakkaudesta ja pimeydestä alussa. Israelin kansainvälisesti tunnetuimman nykykirjailijan Amos Ozin omaelämäkerralliseen menestysromaaniin pohjautuvassa näytelmässä ihminen on pohjimmiltaan mysteeri jopa itselleen, ja sellaiseksi lopulta jääkin.
Juuri kantaesitetyn näytelmän keskiössä on kirjailijan äidin itsemurha pojan ollessa 12-vuotias. Vuosikymmeniä myöhemmin kirjailija etsii syitä äitinsä ratkaisulle, yrittää rakentaa hajanaisista palasista kokonaiskuvaa ja tuskailee kirjoittamiensa sanojen tyhjyyttä. Sukutarina aaltoilee nykypäivän Israelista sadan vuoden takaiseen Itä-Eurooppaan ja kirjailijan lapsuuteen 1940-luvun Jerusalemissa.
Aikatasot limittyvät, menneisyys on läsnä nykypäivässä ja toisin päin. Samalla piirtyvät esiin historian suuret linjat, toinen maailmansota, Israelin valtion perustaminen vuonna 1948 ja nykyinen Lähi-idän tilanne. Suvun kohtaloiden lomassa poliittiset myllerrykset esitetään neutraalin toteavasti, mikä on erityisesti Lähi-idän kohdalla ilahduttavaa.
Kansallisteatterissa debytoivan Mikaela Hasánin ohjaamassa näytelmässä puhutaan paljon, mutta samaan aikaan vaikenemisen teema on vahva. Tarina kertoo ihmisistä, jotka pystyvät keskustelemaan tuntikausia Nietzschestä, runoudesta ja tieteestä, mutta ovat täysin kyvyttömiä puhumaan itsestään ja tunteistaan.
Pieni Amos puuhailee omiaan, tarkkailee hiljaa tapahtumia ja kuuntelee aikuisten usein käsittämättömiä ja ristiriitaisia puheita. Oppineiden vanhempien kodissa ihaillaan kibbutsien vahvoja uudisraivaajia, mutta haikaillaan salaa sodan melskeisiin kadonneen juutalaisen Euroopan perään.
Kansallisteatterin Willensaunassa näytelmä tulee fyysisesti lähelle yleisöä. Katsoja melkein tuntee pääsevänsä ahtaaseen jerusalemilaiseen kellariasuntoon tai aurinkoiseen Tel Aviviin. Alisha Davidowin pääosin siirrettävistä kirjahyllyistä koostuva lavastus luo näyttämölle mielenkiintoista liikettä ja rytmiä.
Pääosassa kirjailijana nähtävä Juhani Laitala tekee ehjän ja intensiivisen roolityön juuriaan etsivänä ikääntyvänä miehenä. Nuoren kirjailijan roolissa vuorottelevat Amos Brotherus ja Pablo Ounaskari.
Miina Turunen masennukseensa loittonevana äitinä on riipaiseva. Hän on lempeän piikikäs humoristi, joka kuitenkin ahdistuneena torjuu perheen luotaan. Ilja Peltosen tulkitsema isä elää tieteelle ja pakenee todellisuutta. Sivurooleissa kirjailijan bakteerikammoisena isoäitinä, tätinä, vaimona ja erinäisinä muina hahmoina sukkuloiva Karin Pacius on riemastuttava.
Tarina rakkaudesta ja pimeydestä esitetään nyt ensimmäistä kertaa näyttämöllä. Mikaela Hasán on dramatisoinut Ozin romaanin yhdessä dramaturgi Michael Baranin kanssa. Laajan sukukronikan saattaminen näytelmän muotoon ei ole ollut helppo tehtävä, mutta tekijät ovat onnistuneet tavoittamaan alkuteoksen hengen sortumatta kopiointiin.
Anu Heikkinen
Mikaela Hasán: Tarina rakkaudesta ja pimeydestä. Ensi-ilta Kansallisteatterin Willensaunassa 6.9.
Jaa tämä artikkeli: