Ihmisen osa
Kärsimys saattaa avata uuden näkökulman elämään.
Jos kristinusko pitäisi tiivistää yhteen kuvaan, useimmille se olisi ristiinnaulittu Jeesus. Kärsivä ja runneltu mies tuntuu kertovan jotain olennaista ihmisen osasta.
Mutta paljastaa se jotain Jumalastakin.
– Jumala toimii yllätyksellisesti, tavoilla, joita ihminen ei osaa odottaa. Niin hän toimi jo inkarnaatiossa – se, että Jumala ylipäänsä syntyi ihmiseksi, on tavattoman suuri paradoksi. Ensin Jumala ilmestyy pienenä lapsena seimeen, lopussa hänet naulitaan ristille, eikä se väliaikakaan ollut mitään kovin kuninkaallista eikä mahtavaa, sanoo teologian tohtori Anja Ghiselli.
Ihminen odottaisi Jumalalta inhimillisyyttä ja vaatii Jumalaa tilille, kun odotukset eivät toteudu. Miksei Jumala vastaa? Missä Jumala oli, kun taifuuni iski Filippiineille? Eikö Jumala näe Syyrian sotaa? Miksi kaikki tämä kärsimys?
Anja Ghiselli on tutkinut erityisesti reformaattori Martti Lutherin ajattelua. Ghisellin mukaan Luther nosti voimakkaasti esiin Jeesuksen maanpäällisen elämän, koska koki, että tuon ajan katolisessa teologiassa Jumala siirtyi yhä kauemmas ihmisestä. Korostamalla ristin teologiaa Luther halusi tuoda Jeesuksen konkreettisesti lähelle ihmistä.
– Jeesus kärsi ristillä nimenomaan inhimillisesti ja ihmisenä. Hän joutui kärsimään aivan samat tuskat kuin kuka tahansa meistä samassa tilanteessa. Luther ajattelikin, että lähimpänä Jumala on silloin, kun ihminen on kaikkein suurimmassa kärsimyksessä, Ghiselli sanoo.
Silti vanha hokema kärsimyksen jalostavasta vaikutuksesta ei saa Ghiselliltä tukea. Jotain hyvää kärsimyksestä kuitenkin saattaa seurata: se voi avata uuden horisontin. Vasta kun on kärsinyt, saattaa voimakkaasti oivaltaa, että elämä on lahjaa.
– Se voisi olla yksi yritys selittää, miksi Jumala sallii kärsimyksen. Lutherin mukaan pahin Jumalan rangaistus on se, ettei Jumala rankaise. Silloin ihminen saa pitää harhaluulonsa, että hän on täydellinen ja selviytyy omin voimin.
Irti suorittamisesta
Ristin teologia yhdistetään usein nimenomaan Lutheriin ja protestantismiin, mutta sillä on vahvat juuret keskiajan katolisuudessa, erityisesti mystiikassa. Lutherille tärkeitä vaikuttajia olivat Bernard Clairvaux’lainen ja Franciscus Assisilainen.
– Jo 1100-luvulla Bernard Clairvaux’lainen korosti Kristuksen inhimillistä puolta, kärsimystä ja maallista vaellusta. Samat korostukset oli myös Franciscus Assisilaisella noin sata vuotta myöhemmin: Jeesus tulee maailmaan pienenä lapsena ja koskettaa meitä juuri sen takia, Anja Ghiselli kertoo.
Hän lisää, että Franciscus on myös ihmisistä se, joka on omassa elämässään seurannut Kristusta kaikkein uskollisimmin ja päässyt lähimmäs Kristukseen samastumista – niin lähelle, että vähän ennen kuolemaansa hän sai käsiinsä stigmat eli Jeesuksen haavat.
Lutherin ajatteluun vaikuttivat ratkaisevasti paitsi mystikot ja tarve uudistaa kirkon opetusta, niin myös hänen kokemuksensa luostarissa. Hän eli munkkina lähes kaksikymmentä vuotta.
– Luther otti hengellisen kilvoittelun hyvin vakavasti. Myöhemmin hän totesikin, että jos joku kilvoittelun avulla olisi päässyt taivaaseen, niin hän, Ghiselli kertoo.
– Lutheria helpotti, kun hän oivalsi, ettei hänen tarvitsekaan väkisin suorittaa. Että Jumala ei tarvitse häneltä mitään, vaan hän itse tarvitsee ja saa ottaa vastaan Jumalalta. Jumala tuli ihmisen hahmoon pienenä ja vaatimattomana. Se vapauttaa meidät väärästä suorittamisesta.
Ghiselli lisää, että Jumala kyllä antaa meille elämässä aivan riittävästi ristejä kannettavaksi. Meidän ei missään tapauksessa pidä keksiä niitä itse itsellemme, vaan suostua siihen, mitä Jumala antaa.
Älä kyseenalaista!
Jumalan tahtoon suostumisessa mallia voisi näyttää Neitsyt Maria, jota Luther piti esimerkillisenä ihmisenä. Marian vahvuus oli hänen mukaansa siinä, että hän antoi Jumalan olla Jumala ja suostui olemaan ihminen.
– Maria otti Jumalan kutsun vastaan eikä sen jälkeen enää kysellyt tai kyseenalaistanut, vaan eli Jumalan Pojan äidin elämän. Se ei ollut kovin helppo. Hän joutui pakenemaan pienen lapsensa kanssa Egyptiin. Myöhemmin hän joutui katsomaan vierestä, kun hänen poikaansa pilkattiin ja pidettiin hulluna. Ja mihin se johti: hän päätyi poikansa ristin juurelle. Kaikki, mitä Raamatussa Mariasta kerrotaan, on vahvasti ristin varjostamaa, Anja Ghiselli sanoo.
Hän huomauttaa, että ristin teologian perusajatus on jokaisen ihmisen kohdalla sama kuin Marialla: suostu Jumalan kutsuun, elä elämäsi, älä kyseenalaista vaan kuuntele.
– Sehän ei ole maailman helpoin tehtävä. Me kyseenalaistamme koko ajan, vaikka siitä ei ole meille apua. Emme aina ymmärrä, mitä meille tapahtuu. Joskus ymmärrämme jälkeenpäin, mutta joitakin asioita emme käsitä koskaan.
Ghiselli kertoo, että häntä on puhutellut Lutherin huomio ihmisjärjen rajallisuudesta.
– Me kuvittelemme, että kaikki pitäisi ymmärtää. Mutta eihän kaikkea kukaan ymmärrä! Jumalan todellisuus on niin laaja, että käsitämme siitä vain palasen. Siksi suostuminen ja kuunteleminen on tärkeää.
Kupla puhkeaa
Ristin teologia ei ole mikään teoreettinen rakennelma. Tärkeää siinä on oma kokemus ja itsetuntemus. Jo Bernard Clairvaux’lainen korosti sitä, että oppiakseen tuntemaan Jumalan ihmisen on ensin opittava tuntemaan itsensä.
– Kyse on oman tarvitsevuuden ja heikkouden tunnustamisesta. Nykyajan ihmisten ongelma on oma ylivoimaisuus, Anja Ghiselli sanoo.
Hän kritisoi sitä, että lapset kasvatetaan pärjäämään omin voimin. Ja aikuiset etsivät voimanlähteitä ja puhuvat voimaantumisesta.
– Ihmiset kulkevat hoidoissa ja kylpylöissä ja joogassa ja ties missä voimaannuttamassa itseään. Se on hirveän harhainen ajatus ja paljastuu viimeistään silloin, kun ihminen sairastuu tai tulee jokin muu odottamaton isku.
Kun oman heikkoutensa hyväksyy, oivaltaa myös, että Jumala jakaa lahjojaan koko ajan.
– Meidän ei tarvitse muuta kuin suostua ottamaan lahjat vastaan, luopua pinnistelystä. Kyllä, tarvitsen Jumalan apua ja lähimmäisten apua. Monille se paljastuu vasta kriiseissä, silloin, kun omat voimat eivät kerta kaikkiaan riitä.
Ghiselli ihmettelee, miksi ansaitsematonta armoa on niin vaikea hyväksyä – jotain pitäisi tehdä, jotenkin olla hyvä ja parempi kuin muut. Hän on pohtinut paljon sitä, kuinka pitkälle ihmisen omavoimaisuus voi kantaa. Hän arvelee, että jotkut pärjäävät kuolinvuoteelle asti. Mutta viimeistään silloin oma rajallisuus tulee vastaan: kuolemaa ei pysty voittamaan.
– Luther on ajattelussaan yllättävän moderni ja hänellä on psykologista silmää. Hän esimerkiksi puhuu kuplasta, jossa ihminen elää. Jossakin vaiheessa jokaisen kohdalla Jumala puhkaisee tämän kuplan. On sitä onnellisempaa, mitä aikaisemmin kupla puhkeaa, koska vasta siitä alkaa todellinen kehitys. Kuplassa elävän näkökulma on aika kapea.
Elämä on salaisuus
Mutta entä jos kuplan puhjetessa särkyy kaikki? Jos kärsimys on niin suuri, ettei se avaa näköaloja tai opeta mitään, vaan musertaa? Ghiselli nyökkää. Hän haluaa ampua alas toisenkin kansanviisauden: sen, että Jumala antaisi ihmiselle vain niin suuria taakkoja kuin tämä jaksaa kantaa.
– Sehän ei pidä paikkaansa. Toiset sortuvat taakkansa alle. On salaisuus, miksi. Jeesukselle ihmisenä kävi juuri niin.
Ihmisellä on tarve löytää selitys kohtaamilleen vastoinkäymisille. Kysellään, mitä pahaa olen tehnyt, kun minulle käy näin. Syy-seuraussuhteita on Ghisellin mielestä turha hakea: se, mitä elämässä tapahtuu, ei välttämättä ole meidän tekemisistämme kiinni.
– Se on myös vapauttava ja hieno asia. Mystikot ovat oivaltaneet, että elämä on suuri salaisuus, emmekä me koskaan sitä hallitse. Elämänhallinta on aivan höpöhöpöä.
Valheellisuus paljastuu
Ristin teologian ajatus oman heikkoutensa kohtaamisesta on tuttu myös psykologiasta. Ghisellin mukaan se ei ole sattumaa: psykologia rakentaa aiemman teologisen tietämyksen päälle. Jo 200-luvulta, kirkkoisä Origeneelta, löytyy samantapaisia ajatuskulkuja kuin nykypsykologiasta, esimerkiksi todellisen itsemme kohtaaminen vaikeuksien kautta.
Hengellinen ohjaus ja psykoterapia ovatkin Ghisellin mielestä kokemuksina lähellä toisiaan.
– Syvä terapia saattaa olla hyvin samantyyppinen kokemus kuin oivallus siitä, että nyt Jumala puhuttelee minua. Molemmissa joutuu kohtaamaan itsensä ja voi paljastua esimerkiksi se, että on elänyt varsin valheellista elämää.
– Pyrit kaikin tavoin ylläpitämään mahtavaa ja pärjäävää omakuvaa, mutta joudut lopulta myöntämään, että olet se pieni ja heikko lapsi, joka kaipaa sitä ja tätä. Jos sitä ei kohtaa, ei terapiassa pääse eteenpäin. Ja aivan samasta puhuu myös ristin teologia.
On turha odottaa, että kasvu itsensä ja Jumalan tuntemiseen olisi selkeä tai suora tie. Ghiselli puhuu mieluummin spiraalista tai kehästä, jota kiertäessään joutuu joka aamu aloittamaan alusta.
– On päiviä, jolloin ei usko mihinkään ja kaikki on kauheaa. Suuret mystikotkin ovat eläneet valtavassa ahdistuksessa. Heillä saattaa olla vain silmänräpäyksiä muunlaisista kokemuksista. Mutta yksi silmänräpäyskin voi avata horisontin, ja kun se kerran on avautunut, sitä ei pysty sulkemaan.
Lahjoja jakamassa
Jos kuvittelee, että tässä minä nyt löydän pienen itseni ja suuren Jumalan ja keskityn meidän kahden suhteeseen, on unohtanut jotain olennaista kristinuskosta. Maailmassa on muitakin kuin minä.
– Kun ihminen osaa ottaa Jumalan lahjat kiitollisuudella vastaan, hän alkaa spontaanisti ja vapaaehtoisesti jakaa niitä ympärilleen. Jo pelkästään se, että joku on rento eikä pinnistele, on lahja lähimmäisille, Anja Ghiselli sanoo.
Hän lisää, että kristityn hyvät teot eivät ole mitään hampaat irvessä tehtyjä velvollisuustöitä.
– Kun olen kiitollinen siitä, mitä olen saanut, yritän toimia lähimmäiseni parhaaksi. Jumalasuhde ei ole kahdenkeskinen minä-sinä-suhde, vaan siihen liittyvät aina myös muut ihmiset. Kohtaamme Jumalan myös toisissamme, koska jokainen ihminen on Jumalan kuva.
Ghiselli muistuttaa, että koska Jeesus eli tavallisen, köyhän puusepän elämän, meidän on mahdollista seurata häntä.
– Hän eli meidän elämämme, mekin voimme tavallaan elää hänen elämänsä. Hän on puolusti hyljeksittyjä ja paransi sairaita. Hänen esimerkkiään noudattamalla mekin voimme tehdä jumalallisia tekoja.
Jaa tämä artikkeli: